HSL Helsingin seudun liikenne

HSL ja VR sopivat uuden hinnan sopimukselleen lähijunaliikenteestä

Jaa
Helsingin seudun liikenne HSL ja junaliikennettä operoiva VR sopivat tiistaina uuden hinnan HSL-lähijunaliikenteen siirtymäkauden sopimuksen loppuajalle. Sopimus on voimassa kesäkuuhun 2021 asti, minkä jälkeen HSL:n lähijunat siirtyvät kilpailutettuun liikenteeseen.

Uudella sopimuksella päivitetään maaliskuussa 2016 allekirjoitettua siirtymäkauden sopimuksen hinnoittelua. Uusi hinta sopimukselle on noin 27 miljoonaa euroa aiempaa pienempi. Halvempi hinta perustuu sopimuksen muutoslausekkeisiin ja ennen muuta siihen, että alkuperäisessä sopimuksessa oli varauduttu useisiin riskeihin, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet. Lisäksi junaliikenteen matkustajamäärät ja suorite ovat kasvaneet.

HSL:n ja VR:n väliseen sopimukseen sisältyy HSL-lähijunien operointi ja kunnossapito.

”Kehäradan avaamiseen ja muihin junaliikenteen muutoksiin liittyi riskejä, jotka eivät toteutuneet siinä mitassa kuin olimme VR:n kanssa ennakoineet. Toisaalta junien matkustajamäärät ja suorite ovat kasvaneet viime vuosina selvästi”, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Sopimukseen kirjattava 27 miljoonan euron alennus jaetaan jäljellä olevalle sopimuskaudelle alkaen vuodesta 2018.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja, HSL, p. 050 565 8884
Johanna Wallin, ryhmäpäällikkö, joukkoliikennejärjestelmät, HSL, p. 050 337 5685

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 380 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye