HSL:n hallituksen päätös 26.5.2023
HSL:n hallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 26. toukokuuta 2023. Käsiteltävänä oli yksi kokousasia, joka jäi pöydälle edellisessä kokouksessa 23.5.2023.
Lausunnon antaminen MAL 2023-suunnitelman MA-osiosta
Hallitus päätti antaa lausunnon MAL-suunnitelman maankäytön ja asumisen teemoista.
HSL esittää, että maankäytön tiivistämistä ohjataan ensisijaisesti joukkoliikennevyöhykkeille ja liikenteen solmukohtiin. Toimenpiteiden vaikuttavuus on suurin siellä, missä väestöä on eniten. Maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa tulisi jatkuvasti seurata MAL-suunnitelman tavoitteiden toteutumista.
HSL pitää tärkeänä selvittää, pystytäänkö uusilla kasvusuunnilla rakentamaan aidosti kestäviin kulkumuotoihin tukeutuvaa kaupunkirakennetta suunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi maankäytön tulee olla tiivistä ja sekoittunutta sekä joukkoliikenteellä hyvin saavutettavaa. Pienillä hajautuneilla alueilla kestävistä kulkumuodoista on vaikeaa saada kilpailukykyisiä.
Yhteyshenkilöt
Mika Nykänen
toimitusjohtaja
p. 09 4766 4040
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 23.5.202323.5.2023 14:32:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui etäyhteyksin 23. toukokuuta 2023 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Matkustajamäärien ja lipputulojen kehitys aiheuttaa yhä epävarmuutta HSL:n talouteen23.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Vaikka HSL:n tilikauden tulos näyttää tammi–huhtikuun 2023 perusteella talousarvion mukaiselta, ennusteeseen sisältyy paljon epävarmuuksia. Epävarmuudet liittyvät etenkin matkustajamäärien ja lipputulojen kehitykseen. Vuoden ensimmäisten neljän kuukauden aikana emme ole kunnianhimoisen lipputulotavoitteemme vauhdissa.
HSL:n ensimmäisen pikaratikan linjanumero on 1511.5.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ensimmäisen pikaraitiolinjan numero on nyt päätetty. Kun liikenne alkaa, Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettua pikaraitiotietä alkaa ajaa linja numero 15.
HSL:n uusiksi johtajiksi Tuomas Savikangas ja Reija Taiha10.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus valitsi ylimääräisessä kokouksessaan 9.5. kaksi uutta johtajaa. Teknologia-tulosalueen uusi johtaja on valtiotieteiden maisteri Tuomas Savikangas. Uuden Ihmiset ja kulttuuri -tulosalueen johtajana aloittaa kasvatustieteen maisteri Reija Taiha. Molempien työ HSL:ssä alkaa elokuussa.
Helsingin ja Espoon kaupunkipyöriin uusi jatkuva kuukausitilaus 7 €/kk10.5.2023 12:55:55 EEST | Tiedote
HSL julkaisee uuden jatkuvan kuukausitilauksen Helsingin ja Espoon kaupunkipyöriin. Kaupunkipyörän käyttöoikeuden voi ostaa nyt kuukaudeksi kerrallaan seitsemän euron hintaan. Kyseessä on jatkuva kuukausitilaus, jonka kuukausia voi käyttää kaupunkipyöräkauden aikana 1.4–30.10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme