HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 18.12.2018

Jaa

HSL-tuloskortin hyväksyminen vuodelle 2019

Hallitus hyväksyi HSL-tuloskortin vuodelle 2019 siten, että sen painoarvo on 60 prosenttia tulospalkkiosta. Loput 40 prosenttia tulospalkkiosta perustuu HSL:n osastojen tuloskortteihin.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-2

Bussiliikenteen tarjouskilpailun 48/2019 järjestäminen

Hallitus päätti järjestää bussiliikenteen tarjouskilpailun kolmessa kohteessa niin, että tarjouskilpailu voidaan ratkaista huhtikuussa 2019. Kilpailutetun liikenteen osuus on noin 5 prosenttia HSL:n tilaaman bussiliikenteen automäärästä ja linjakilometreistä. Kohteen 257 voittavan liikennöitsijän edellytetään vuokraavan viisi HSL:n omistamaa Linkker-täyssähköbussia.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-3

 

 

Markkinointiviestinnän suunnittelun ja toteutuksen hankinta vuosille 2019-2020

Hallitus valitsi kokonaistaloudellista edullisuutta koskevan vertailun perusteella HSL:n markkinointiviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen vuosiksi 2019–2020 Oy Kultainen Sherpa Ab:n. Hallitus hyväksyi hankinnan arvioiduksi kokonaiskustannuksiksi sopimuskaudelta 2,4 miljoonaa euroa (+ alv 24 %), mikä sisältää myös mahdolliset optiot.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-4

Liittyminen KL-kuntahankinnat oy:n kilpailuttamaan Microsoft-käyttöoikeuksien jälleenmyyntiä ja niihin liittyviä palveluja koskevaan puitesopimukseen

Hallitus päätti, että HSL liittyy KL-kuntahankinnat Oy:n Microsoft-käyttöoikeuksien jälleenmyyntiä ja niihin liittyviä palveluja koskevaan puitesopimukseen koko sopimuskaudeksi eli 15.1.2022 saakka.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-5

 

 

Tarkastajalaitteiden suorahankinta vyöhykeuudistuksen käyttöönoton yhteydessä

Hallitus päätti hankkia 116 tarkastajalaitetta ohjelmistoineen, lisävarusteineen ja ylläpitoineen Tieto oy:ltä. Hankinnan enimmäishinta on 0,8 miljoonaa euroa (+ alv 24%).

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-6

Karhusaariseura ry:n, Landbon omakotiyhdistys ry:n, Puroniityn asukasyhdistys ry:n ja Östersundom-seura ry:n tekemä oikaisuvaatimus hallituksen kokouksen päätöksestä 30.10.2018 § 128

Hallitus päätti jättää tutkimatta oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksen sisältö ei kohdistu hallituksen 30.10.2018 tekemään päätökseen vaan oikaisuvaatimuksella haettiin muutosta jo lainvoiman saaneeseen vyöhykerajoja koskevaan hallituksen kokouksen päätökseen 13.6.2010 § 100.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-7

 

Bo Haglundin, Knut Haglundin ja Anni Laakson tekemä oikaisuvaatimus hallituksen kokouksen päätöksestä 30.10.2018 § 128

Hallitus päätti jättää tutkimatta oikaisuvaatimuksen, koska oikaisuvaatimuksen sisältö ei kohdistu hallituksen 30.10.2018 tekemään päätökseen vaan oikaisuvaatimuksella haettiin muutosta jo lainvoiman saaneeseen vyöhykerajoja koskevaan hallituksen kokouksen päätökseen 13.6.2010 § 100.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-8

 

Minna Honkasen oikaisuvaatimus hallituksen kokouksen päätöksestä 30.10.2018 § 128

Hallitus päätti hylätä Minna Honkasen tekemän oikaisuvaatimuksen hallituksen kokouksen päätöksestä 30.10.2018 §128. Vaatimuksessa ei esitetty sellaisia perusteita, jotka edellyttäisivät hallituksen päätöksen muuttamista.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-9

 

HSL:n lausunto Helsingin seudun MAL 2019 -suunnitelmaluonnoksen maankäytön ja asumisen teemoista

Hallitus antoi lausunnon Helsingin seudun MAL 2019 –suunnitelmaluonnoksen maankäytön ja asumisen teemoista. HSL pitää tärkeänä, että maankäytön ja asumisen suunnittelussa on käytetty yhteisiä seudullisia kriteerejä. MAL-prosessissa on muodostettu seudulliset, yhteismitalliset kriteerit, joiden avulla maankäytön ensisijaiset vyöhykkeet on määritelty. Maankäytön ensisijaiset kehittämisvyöhykkeet tukevat hyvin saavutettavuutta kävellen, pyöräillen ja joukkoliikenteellä, tiivistävät yhdyskuntarakennetta ja mahdollistavat verkostomaisen joukkoliikenteen kehittämisen.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-11

 

Tiedoksi merkittävät asiat

Hallitus merkitsi tiedoksi HSL:n kannanoton asemakaavan muutoksesta Otaniemessä, HSL:n lausunnon Gunillantie 3:n asemakaavamuutoksen valmistelusta, HSL:n lausunnon Honkasuon ja Honkasuontien asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksesta, tiedon siitä, että liikennepalvelulain mukainen avoin rajapinta on avattu kuukautta ennen määräaikaa sekä markkinaoikeuden päätöksen Maksuturva Group oy:n valituksesta HSL:n hallituksen hankintapäätöksestä 12.12.2017 §149.

Linkki pöytäkirjaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018563-14

Yhteyshenkilöt

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puhelin: 050 565 8884

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Uuden kaupunkipyöräpalvelun valmistelu on nyt käynnissä15.3.2024 08:13:45 EET | Tiedote

Uuden, seudullisen kaupunkipyöräpalvelun valmistelu etenee. HSL ja kunnat tavoittelevat vuodelle 2026 seudun yhteistä kaupunkipyöräpalvelua, jossa asiakkaat voivat käyttää kaupunkipyöriä kuntarajoista riippumatta. Uuden palvelun potentiaalia ja ominaisuuksia selvitetään parhaillaan yhdessä 11 kunnan kanssa. Helsingin, Espoon ja Vantaan nykyisten kaupunkipyörien sopimuskaudet ovat päättymässä vuonna 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye