HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 18.1.

Jaa

HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 18 tammikuuta ja teki päätökset alla luetelluista asioista.

Muutoksia HSL:n liikenteessä tänä vuonna: runkolinjojen määrä kasvaa ja raitiolinjojen reitteihin tulee pidennyksiä

Hallitus hyväksyi liikennöintisuunnitelman vuosille 2022–2023. Vuosittain laadittavassa suunnitelmassa on mukana keskeisimmät reitti- ja palvelutasomuutokset seuraavalle ajovuodelle. Liikenteeseen tulee tänä vuonna kolme uutta runkobussilinjaa, jotka vahvistavat Helsingin ja Vantaan välisiä yhteyksiä. Raitiovaunut palvelevat entistä laajempaa aluetta, kun linjojen 7 ja 9 reitit jatkuvat.

Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella.

Linkki pöytäkirjaan


HSL maksaa tänä vuonna bussiliikennöitsijöille reilut miljoona euroa ympäristöbonuksia

HSL myöntää vuonna 2022 yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa ympäristöbonuksia päästöjen vähentämiseksi. Bonuksen saavat kilpailun perusteella Helsingin Bussiliikenne Oy ja Oy Pohjolan Liikenne Ab biodieselin käytöstä.

Asiasta on tiedotettu erillisellä tiedotteella.

Linkki pöytäkirjaan


HSL järjestää bussiliikenteen tarjouskilpailun 55/2022

HSL käynnistää tammikuussa 2022 bussiliikenteen tarjouskilpailun, johon sisältyy Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella liikennöitäviä linjoja. Näiden nykyiset liikennöintisopimukset päättyvät joulukuussa 2022 ja elokuussa 2023. Kilpailutettavassa liikenteessä ajetaan noin 4,4 miljoonaa linjakilometriä vuodessa ja sen hoitamiseen tarvitaan arkipäivänä 36 bussia.

Linkki pöytäkirjaan


HSL:n hallitus antoi lausunnon Kantvikin osayleiskaavan valmisteluaineistosta

Linkki pöytäkirjaan

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika Nykänen
toimitusjohtaja
puh. 09 4766 4040

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme