HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 8.5.2018

Jaa

Kokouksen esityslistan voi lukea täältä:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2018525

Etelä-Espoon bussiliikenteen muutokset

Hallitus hyväksyi useita reittimuutoksia ja päätti perustaa neljä suoraa ruuhka-ajan bussilinjaa Espoonlahden alueen ja Kampin välille. Hallitus päätti myös käynnistää kilpailutuksen perustettujen linjojen osalta niiltä osin kuin linjojen perustamisessa ei voida hyödyntää voimassa olevia liikennöintisopimuksia. Suorat bussilinjat Etelä-Espoon ja Kampin välille saadaan liikenteeseen vuoden 2018 aikana. Tavoitteena on metron kuormituksen keventäminen Matinkylän ja Tapiolan välisellä osuudella.

HSL seuraa muutosten vaikutuksia kokonaismatka-aikoihin sekä palvelutarjonnan riittävyyttä. HSL selvittää Länsiväylän pohjoispuolen alueiden palvelutasoa sekä varmistaa koululaisliikenteen sujuvuuden näillä alueilla.

Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella.

Linkki esityslistaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018525-2

Liikennöintisopimusten voimassaolokausien jatkaminen

Hallitus päätti jatkaa kymmenen liikennöintikohteen liikennöintisopimuksia jatko-optiolla. HSL:n linja-autoliikenteen liikennöintisopimuksissa on mahdollisuus jatkaa sopimuskautta enintään kolmen vuoden pituisella optiolla, kun HSL ja liikennöitsijä näin sopivat.

Linkki esityslistaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018525-3

Matkakorttien lisähankinta

Hallitus päätti hankkia 30 000 kappaletta nykyisiä matkakortteja Gemalto Oy:ltä enimmäishintaan 22 800 euroa (+ alv 24 %).

Linkki esityslistaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018525-4

Tiedoksi merkittävät asiat

Hallitus merkitsi tiedoksi HSL:n lausunnon Vantaan kaupungille resurssiviisauden tiekartasta.

Linkki esityslistaan:

http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018525-6

Yhteyshenkilöt

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, puhelin: 050 565 8884

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n hallituksen päätöksiä 11.9.201811.9.2018 12:48Tiedote

HSL:n hallituksen lausunto yhtymäkokoukselle tarkastuslautakunnan vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta Hallitus antoi syysyhtymäkokoukselle lausunnon tarkastuslautakunnan vuotta 2017 koskevan arviointikertomuksen johdosta. Tarkastuslautakunnan keskeisimmät havainnot koskivat HSL:n strategian toteutumista, asiakastyytyväisyyskyselyjen johtopäätöksiä, talousarvion 2017 toteutumista, henkilöstöä ja talouden keskeisten tunnuslukujen tulkintaa ja seurantaa sekä LIJ-hanketta ja länsimetron viivästymistä. Tarkastuslautakunnan suositukset ja kehittämisehdotukset on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon vuoden 2018 toiminnassa ja ne huomioidaan lopullisen toiminta- ja taloussuunnitelman 2019-2021 laadinnassa. Hallitus ehdottaa syysyhtymäkokoukselle, että se merkitsee HSL:n hallituksen lausunnon tiedoksi. Linkki tarkastamattomaan pöytäkirjaan: http://hsl01.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2018530-2 Sähköbussien latauspalvelun hankinta Hallitus päätti valita kokona

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme