HOK-Elanto

HSL:n matkalippuja nyt noin 200 HOK-Elannon ja Varuboden-Oslan myymälästä

Jaa
HSL-matkalippujen ostaminen kauppareissun yhteydessä on vuosi toisensa jälkeen ollut yksi toivotuimpia lisäpalveluita alueen osuuskaupoissa. Elokuussa HSL-toimialueella sekä HOK-Elanto että Varuboden-Osla saivat päätökseen kassajärjestelmän muutoksen, joka mahdollistaa lippujen myynnin ja lataamisen osuuskauppojen myymälöissä.

HOK-Elannon toimialueella HSL-lipputuotteita saa nyt noin kahdestasadasta marketkaupan toimipaikasta (Alepat, S-marketit, Prismat ja Food Market Herkut). Toimipisteverkosto kasvoi elokuussa aiempaan nähden lähes nelinkertaiseksi.

Varuboden-Oslan alueella palvelu on tällä hetkellä saatavissa viidestä toimipaikasta Kirkkonummella, Kauniaisissa, Sipoossa ja Siuntiossa. Uusimpana toimipaikkana mukaan palveluun liittyy syyskuussa avattava S-market Masala.

- Olemme iloisia, että voimme helpottaa asiakkaan arkea tarjoamalla tämän tärkeäksi koetun lisäpalvelun kauppareissun yhteydessä yhä useammassa paikassa. Julkinen liikenne on tärkeä ja vastuullinen osa pääkaupunkiseudun sykkivää sydäntä, toteavat HOK-Elannon HSL-liiketoimintavastaava, ryhmäpäällikkö Marko Lumppio ja Varuboden-Oslan toimialajohtaja Bengt Vinberg yhdessä.

HSL:lle on tärkeää tarjota matkustajille helppokäyttöisiä ja arkea helpottavia tapoja hankkia matkustusoikeutta joukkoliikenteeseen. Matkakortin latausta varten asiakkaat saavat lähes 150 uutta toimipaikkaa, kun myyntiverkosto laajenee merkittävästi pääkaupunkiseudulla.



Möjligt att köpa HRT-biljetter i ungefär 200 av HOK-Elantos och Varuboden-Oslas affärer

År efter år har den mest efterlängtade tilläggstjänsten för kunderna varit att kunna köpa HRT-biljetter i samband med sitt butiksbesök i områdets handelslag. I augusti har både HOK-Elanto och Varuboden-Osla, som är verksamma på HRT:s verksamhetsområde, slutfört ändringarna i sina kassasystem så att det nu är möjligt att sälja och ladda biljetter i handelslagens affärer

På HOK-Elantos verksamhetsområde får man nu HRT-biljettprodukter på ungefär tvåhundra verksamhetsställen inom markethandeln (Alepa, S-market, Prisma och Food Market Herkku-Delikatessen). Nätverket av verksamhetsställen växte i augusti och är nästan fyra gånger större än tidigare.

På Varuboden-Oslas område finns tjänsten för tillfället något begränsat på fem verksamhetsställen i Kyrkslätt, Grankulla, Sibbo och Sjundeå. Det nyaste verksamhetsstället som går med i tjänsten är S-market Masaby som öppnas i september.

– Vi är glada över att vi kan underlätta kundens vardag genom att erbjuda den här tilläggstjänsten i samband med butiksbesök i allt fler affärer. Kollektivtrafiken är en viktig och ansvarsfull del av huvudstadsregionens pulserande kärna, konstaterar gruppchef Marko Lumppio, som svarar för HRT-affärsverksamheten vid HOK-Elanto, och Varuboden-Oslas branschdirektör Bengt Vinberg tillsammans.

Det är viktigt för HRT att kunna erbjuda passagerarna enkla sätt att skaffa reserätt till kollektivtrafik. I och med att nätverket av försäljningsställen utvidgas avsevärt i huvudstadsregionen får kunderna nu närmare 150 nya verksamhetsställen där de kan ladda sitt resekort.

 

 

Yhteyshenkilöt

ryhmäpäällikkö Marko Lumppio, HOK-Elanto, 010 76 60607


branschdirektör / toimialajohtaja Bengt Vinberg, Varuboden-Osla, 010 76 26637


myyntipäällikkö Matias Sarkkinen, HSL, 040 149 4799


jälleenmyyntivastaava Leena Rautanen-Saari, HSL, 050 389 8970

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye