HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2021-2023: matkustajamäärien kasvattamista ja työtä ympäristön hyväksi

Jaa
HSL:n pitkäjänteinen työ joukkoliikenteen kehittämiseksi ja kestävän liikkumisen edistämiseksi jatkuu. Tavoitteena on matkustajamäärien kasvattaminen takaisin pandemiaa edeltävälle tasolle.

Koronapandemia vaikuttaa merkittävästi HSL:n toimintaan myös tulevina vuosina. Pitkälti valtion lisätukien ansiosta liikenteen palvelut on kyetty pitämään pääosin entisellä tasolla.

Matkustajamäärien vähenemisen vuoksi HSL kuitenkin tarkistaa vuonna 2021 kausilippujen hintoja maltillisesti sekä varautuu liikenteen palvelutason arviointiin. Myös kuntien maksuosuus kasvaa.

Vuodet 2021-2023 tulevat olemaan taloudellisesti erittäin haasteellisia sekä HSL:lle että jäsenkunnille. Paineet sopeuttamistoimiin ovat merkittävät.

HSL on kirjannut vuosien 2021-2022 toiminta- ja taloussuunnitelmaansa kolme strategiastaan johdettua päätavoitetta.

1. HSL tukee joukkoliikennematkustamisen elpymistä koronapandemiasta ja kehittää palveluitaan vastaamaan asiakkaittensa muuttuneita liikkumistarpeita

HSL pyrkii saamaan joukkoliikenteen matkustajamäärät jälleen kasvuun. HSL ottaa asiakkaittensa muuttuneet matkustustarpeet huomioon kaikessa valmistelussa. Entistä suurempi osa lipuista ostetaan digitaalisesti ja erityisesti HSL-sovelluksen kehittäminen jatkuu.

HSL kehittää matkustajaviestintäänsä niin, että se on entistä personoidumpaa ja ajantasaisempaa ja tietoa saa entistä useammista kanavista. Matkustusturvallisuus puolestaan edellyttää esimerkiksi sitä, että joukkoliikenteessä on riittävän väljää matkustaa ja että työmatkaliikenteessä on käytössä tarpeeksi kalustoa.


2. HSL kasvattaa kestävän liikkumisen kulkutapaosuutta ja kehittää runkoverkostoa

HSL hillitsee ilmastonmuutosta sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn edistäminen ovat ilmastotyötä jo sinällään. Sähköbussien määrä kasvaa Helsingin seudulla tulevina vuosina nopeasti.

Joukkoliikenteen nopeuttaminen ja sujuvoittaminen on yksi tapa lisätä sen houkuttelevuutta. Nopeuttamisen avaintekijä ovat runkoverkot, joita liityntäyhteydet täydentävät. HSL jatkaa joukkoliikenteen suunnittelua tiiviissä yhteistyössä asiakkaittensa kanssa.

3. HSL on mukana luomassa toimivaa ja kestävää joukkoliikenteen ekosysteemiä

Joukkoliikenteen ekosysteemiin kuuluvat kaikki ne osat, joita joukkoliikenne tarvitsee toimiakseen. HSL on mukana luomassa kalustoista ja varikoista vastaavia organisaatioita ja luo kuntien kanssa periaatteet uusien varikoiden rakentamiselle.

Moni suuri joukkoliikennehanke valmistuu seuraavalla TTS-kaudella. Poikittainen pikaraitiotieyhteys Helsingistä Espooseen tulee käyttöön, samoin metron jatko Matinkylästä länteen. HSL:n kilpailuttama lähijunaliikenne alkaa kesällä 2021.

Valtion tuki on tarpeen rahoitusvajeen kattamiseksi

Koronapandemia on vähentänyt ankaralla kädellä HSL:n lipputuloja ja myös talouden ennustaminen on nyt poikkeuksellisen hankalaa. HSL arvioi, että vuoden 2021 lipputuloissa on 130 miljoonan euron vaje vuoteen 2019 verrattuna. Alijäämän kurominen umpeen vie useita vuosia.

“Olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet valtiolta vuonna 2020 merkittävää tukea lipputulojen menetyksiä kattamaan, mutta tarvitsemme valtion tukea myös vuonna 2021 alijäämän kattamiseksi”, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo. “Myös palvelutason leikkaukset, lippujen hintojen korotukset sekä kuntaosuuksien kasvattaminen ja lainan ottaminen ovat mahdollisia keinoja tilanteesta selviämiseksi.”

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2021-2023 on hallituksen ehdotus yhtymäkokoukselle. Yhtymäkokous hyväksyy TTS:n ja talousarvion 24.11.2020.

HSL:n arvio vuoden 2021 taloudesta
• Toimintatulot ovat 663,4 miljoonaa euroa, joka on 1,7 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 ennusteessa.

• Lipputulot ovat 255,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 ennusteeseen verrattuna lipputulot kasvavat vain 0,6 prosenttia. Lipputuloissa on arviolta 130 miljoonan euron vaje vuoteen 2019 verrattuna.

• Ne menot, joita HSL ei voi kattaa lipputuloilla tai muilla tuloilla, se kattaa jäsenkuntien maksamilla kuntaosuuksilla. Kuntaosuudet ovat vuoden 2021 talousarviossa 388,5 miljoonaa euroa ja ne muodostavat 58,6 prosenttia HSL:n toimintatuloista.

• Toimintamenot ovat 724,6 miljoonaa euroa. Toimintamenot kasvavat prosentin vuoden 2020 ennusteesta.

• Joukkoliikenteen operointikustannukset ovat 514,6 miljoonaa euroa. Operointikustannukset muodostavat 71 prosenttia HSL:n toimintamenoista.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, HSL, puh. 050 565 8884
Osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, HSL, puh. 050 364 8772

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä katkoja toukokuussa ja juhannuksen jälkeen3.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen keväällä ja kesällä. HSL-junaliikenteessä on viikonloppukatkoja toukokuussa ja pidempi viiden viikon katko juhannuksen jälkeen 24.6.–28.7. Lisäksi junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja syksyllä. Katkoilla on vaikutuksia lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye