HSY

HSY kehittää uusia innovatiivisia käsittelymenetelmiä jätevesilietteiden hyödyntämiseksi

Jaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kehittää jätevesilietteen käsittelyyn uudenlaista menetelmää, jossa lietteestä voidaan poistaa tehokkaasti haitta-aineita, mutta säilyttää arvokkaat fosfori ja hiili maanparannusaineeksi. Prosessissa yritetään saada myös typpi talteen. Tätä varten HSY rakentaa Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen Ekomoon pyrolyysin koetoimintalaitoksen, joka valmistuu ensi vuoden aikana. HSY:n hallitus päätti rakentamisesta tänään 15.2.2019.

- Tämä on merkittävä strateginen hanke, joka muodostaa HSY:n kehittämän RAVITA-teknologian kanssa konseptin, jossa jätevesilietteen ravinteet ja hiili saadaan kierrätettyä entistä tehokkaammin. Jos pyrolyysin koetoimintalaitos osoittautuu toimivaksi, voimme aloittaa varsinaisen laitoksen suunnittelun. Tällainen laitos olisi kokoluokassaan ainutlaatuinen Suomessa, ja lopputuotteen hyötykäyttö huomioiden poikkeuksellinen koko maailmassa, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.


HSY etsii uusia innovatiivisia käsittelymenetelmiä jätevesilietteiden hyödyntämiseksi. Jätevesilietettä on käytetty maataloudessa ja viherrakentamisessa, mutta uusien käsittelymenetelmien käyttöönottoa pidetään välttämättömänä, jotta lietteen hyödyntämiseen voidaan löytää uusia ja pitkäkestoisia ratkaisuja.

- Koelaitoksessa testaamme pyrolyysitekniikkaa, jossa kuivattu jätevesiliete käsitellään hapettomissa oloissa 450–650 asteessa. Lopputuotteena muodostuu puuhiilen tapaista lietehiiltä sekä pyrolyysikaasua ja -öljyä, jotka hyödynnetään koelaitoksen reaktorin lämmittämiseen sekä lietteen kuivaamiseen. Käsittelyssä lietteestä poistuvat orgaaniset haitta-aineet ja syntyvä hiili voidaan hyödyntää maanparannusaineena, kertoo HSY:n jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo

Koelaitoksen kapasiteetti on noin 10 prosenttia täyden laitoksen kapasiteetista, jolloin sen koekäytöstä saadut tulokset ovat luotettavimmin skaalattavissa täyden mittakaavan laitoksen toimintaan. Koetoimintalaitos sisältää vastaavat laitteistot ja komponentit kuin täyden mittakaavan laitos, mutta pienemmässä mittakaavassa. 

Koetoimintavaiheessa muodostuva lietehiili on suunniteltu käytettäväksi ensisijaisesti Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa kompostoinnin lisäaineena. Täyden mittakaavan laitoksen on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2024 aikana.

Lisätietoja:
HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen, puh. 045 6357 741, raimo.inkinen@hsy.fi  
HSY:n jätehuollon toimialajohtaja Petri Kouvo, puh. 040 8681 048, petri.kouvo@hsy.fi

RAVITA on HSY:n rekisteröity tavaramerkki

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye