HSY

HSY:n Ravita-hanke ja Sortti-asemat palkittiin SITRA:n kiertotalouskilpailussa

Jaa
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n kehittämä ravinteiden talteenottomenetelmä Ravita, jossa fosfori kerätään talteen suoraan jätevedestä, on voittanut SITRA:n Kuntien kiertotalouden kiinnostavimmat teot -kilpailussa osa-alueen Jätehuolto ja kierrätys. HSY:n Sortti-asemat saivat kunniamaininnan samassa kilpailussa sarjassa Rakentaminen&infra.
Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle rakennetaan fosforin talteenoton kokeilulaitos vuoden 2018 aikana.(kuva: HSY)
Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle rakennetaan fosforin talteenoton kokeilulaitos vuoden 2018 aikana.(kuva: HSY)

Kilpailun kriteereinä olivat ratkaisun skaalautuvuus, talous-, ympäristö ja hyvinvointihyötyjen todennettavuus, ratkaisun kiinnostavuus ja vaikutus kiertotalouden edistämiseen.

- Tällainen huomionosoitus on palkinto vuosien määrätietoisesta työstämme kiertotalouden eteen, iloitsee HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen. Ravita avaa uusia mahdollisuuksia fosforin ja jopa typen talteen ottamiseksi jätevedestä ja niiden hyödyntämiseksi esimerkiksi lannoitteena. Sortti-asemien rakentamisessa Jorvakseen ja Ruskeasantaan taas olemme minimoineet ympäristövaikutuksia ja edistäneet kiertotaloutta muun muassa hyödyntämällä uusiomateriaaleja, hän jatkaa.

Ravinteet talteen suoraan jätevedestä lannoitteeksi

Ravita-prosessissa fosfori otetaan talteen fosforihappona. Se mahdollistaa fosforin hyödyntämisen laajasti erilaisissa teollisuusprosesseissa sekä lannoitetuotannossa. Menetelmä on tuotekehitysvaiheessa ja tulee soveltumaan erilaisille jätevedenpuhdistamoille.

Fosforin talteenottoon voidaan myös yhdistää typen talteenotto. Silloin lopputuotteena syntyy ammoniumfosfaattia, joka soveltuisi sellaisenaan typpi-fosforilannoitteeksi. Koska Ravita-prosessi on skaalautuva, se voitaisiin toteuttaa erikokoisilla ja -tasoisilla puhdistamoilla, myös osaprosessina.

Kehitystyön seuraava askel on fosforin talteenoton kokeilulaitoksen rakentaminen Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle vuoden 2018 aikana. Tuotantoa testataan pienessä mittakaavassa, jossa prosessin toimintaa voidaan helposti säätää ja tehdä prosessikehityksen edellyttämää tutkimusta. Testien perusteella voidaan tehdä tarkempia kustannushyötylaskelmia. Kokeilulaitoksen toteuttaminen on valittu keväällä 2017 Suomen hallituksen kärkihankkeeksi ja kehitystyötä on rahoitettu ympäristöministeriön RAKI-ohjelman kautta vuodesta 2014 alkaen.

Sortti-asemat tehostavat kierrätystä

Nykyaikaisilla ja ympäristöystävällisillä Sortti-asemilla pystytään vastaamaan pääkaupunkiseudun asukkaiden ja yritysten kasvavaan jätteiden vastaanottopalvelujen tarpeeseen. Kattavalla Sortti-asemaverkostolla turvataan kuntien velvoitteet järjestää alueellisia jätteen vastaanottopaikkoja. Näin edesautetaan kuntia saavuttamaan niille asetettuja korkeita kierrätysastetavoitteita sekä turvataan jätteiden päätyminen asianmukaiseen käsittelyyn.

Lisätietoa Ravitasta:
hsy.fi/ravita
osastonjohtaja Mari Heinonen, puh. 050 320 3909, mari.heinonen(at)hsy.fi

Lisätietoa Sortti-asemista:
hsy.fi/sorttiasemat
käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen, puh. 0400 609 493, marjut.mantynen(at)hsy.fi

Lisätietoa Sitran kilpailusta

Avainsanat

Kuvat

Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle rakennetaan fosforin talteenoton kokeilulaitos vuoden 2018 aikana.(kuva: HSY)
Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle rakennetaan fosforin talteenoton kokeilulaitos vuoden 2018 aikana.(kuva: HSY)
Lataa
Ruskeasannan Sortti-asema (kuva:HSY)
Ruskeasannan Sortti-asema (kuva:HSY)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye