Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Huhtikuun 2023 vesitilannekatsaus: Aurinkoista ja kuivaa (Pohjalaismaakunnat)

Jaa
Huhtikuun alkuosa oli Pohjalaismaakunnissa aurinkoinen ja erittäin vähäsateinen. Kuivasta säästä ja yöpakkasista johtuen lumet sulivat rauhallisesti ja virtaamat kasvoivat melko hitaasti.
Seinäjoen vanhassa uomassa virtasi runsaasti vettä 27.4.2023.
Seinäjoen vanhassa uomassa virtasi runsaasti vettä 27.4.2023.

Huhtikuussa koettiin kaksi tulvahuippua

Ensimmäinen lumien sulamisesta aiheutuva virtaamahuippu ajoittui huhtikuun puolivälin paikkeille. Virtaamat jäivät tavanomaista kevättulvaa pienemmiksi. Jäät sulivat ja lähtivät virtaamien noustessa eikä niiden kanssa ollut ongelmia. Pääosa lumista etenkin Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla suli huhtikuun puoliväliin mennessä. Keski-Pohjamaalla ja Ähtävänjoen vesistöalueella oli vielä jäljellä lunta jäljellä, eivätkä virtaamat pohjoisemmilla vesistöalueilla nousseet vielä huhtikuun puolivälissä merkittävästi.

Huhtikuun loppupuolella esiintyi runsaita sateita. Sateet nostivat virtaamat huhtikuun lopulla monin paikoin tavanomaista kevättulvaa suuremmiksi. Tulvatilannetta helpotti se, että joet ovat jäistä vapaita.

Perhonjoella Tunkkarissa virtaama nousi suurimmilleen huhti-toukokuun vaihteessa. Vappuna virtaama oli 141 m3/s, kun keskimääräinen vuosittainen suurin virtaama Tunkkarissa on 93 m3/s.

Myös Ähtävänjoen alaosalla tulvavirtaama huhtikuun lopussa oli selvästi tavanomaista kevättä suurempi. Virtaama nousi Herrforsin voimalaitoksella suurimmillaan tasolle 54 m3/s.

Lapuanjoen alaosalla virtaama nousi huhtikuun puolivälissä tasolle 149 m3/s ja huhtikuun lopussa tasolle 235 m3/s eli keskimääräistä kevättulvaa (200 m3/s) suuremmaksi. Kauhavalla Liinamaassa vedenpinta nousi yli 1,5 metriä tulvarajan yläpuolelle. Lapualla Poutussa joen vedenpinta kävi 40 senttimetrin päässä pengerrysalueiden tulvaluukkujen avaamistasosta.

Kyrönjoen alaosalla virtaama nousi huhtikuun puolivälissä tasolle 240 m3/s ja huhtikuun lopussa tasolle 295 m3/s, joka vastasi lähes keskimääräistä vuosittaista suurinta virtaamaa eli noin 300 kuutiota sekunnissa.

Myös osassa rannikon pienemmistä joista virtaama nousi selvästi tavanomaista kevättulvaa korkeammalle. Virtaamat ovat suuria erityisesti mm. Kruunupyyn-, Kälviän-, Kimo- ja Laihianjoella.

Tekojärvien ja säännösteltyjen järvien pinnat nousivat huhtikuun lopussa lähelle säännöstelyn ylärajoja. Säännösteltyien järvien juoksutuksia lisättiin selvästi lisätty monin paikoin. Tekojärvien tulovirtaamaa rajoitettiin juoksuttamalla vesiä vanhojen jokiuomien kautta mm. Seinäjoella Kyrkösjärven ohi ja Nurmojoella Hirvijärven ohi.

Virtaamien vaihtelut näkyivät jokien vedenlaadussa

Huhtikuun virtaamatilanteen vaihtelut näkyivät jokien vedenlaadussa. Kuun alkupuolella pintavalunta oli vähäistä ja jokien ravinne- ja kiintoainepitoisuudet olivat vielä talviaikaa vastaavalla tasolla. Tulvien alettua nousivat pitoisuudet joissa voimakkaasti. Vesi oli sameaa. Korkeimmat ravinne- ja kiintoainepitoisuudet mitattiin Lapväärtin-Isojoella ja Närpiönjoella kuun alkupuolella, Kyrönjoella ja Lapuanjoella kuun puolessa välissä ja Perhonjoella kuun loppupuolella. Tulvien laskettua myös pitoisuudet laskivat, tosin loppukuun sateet näkyivät uutena, mutta lievempänä nousuna. Happamuustilanne pysyi jokivesissä varsin hyvänä koko huhtikuun. Suurten jokien pH vaihteli välillä 5,7-6,4. Ainoastaan parissa pienemmässä rannikon joessa todettiin happamuushaittoja. On kuitenkin oletettavaa, että pahimmat happamuushaitat ilmenevät vasta toukokuussa.

Pohjavedenpinnat korkealla

Huhtikuussa lämpimämpi sää aiheutti lumien ja roudan sulamisen, minkä ansiosta maaperään pääsi imeytymään sulamisvesiä täydentämään pohjavesivarantoja. Kuukauden keskivaiheilla pohjaveden pinnankorkeudet lähtivät ripeään nousuun koko rannikkoseudulla. Loppukuun runsaiden sateiden takia pohjavedenpinnat ovat tällä hetkellä hyvin korkealla. Valtakunnallisilla pohjaveden seuranta-asemilla pinnankorkeudet ovat pääosin ajankohdan keskiarvoja korkeammalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:


Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794 (säännöstely ja virtaamat)
Erikoistutkija Anssi Teppo, puh. 0295 027 948 (vedenlaatu)
Ylitarkastaja Krister Dalhem, puh. 0295 027 671 (pohjavedet)
Ryhmäpäällikkö Vincent Westberg, puh. 0295 027 956 (ma 8.5. alkaen)


sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Seinäjoen vanhassa uomassa virtasi runsaasti vettä 27.4.2023.
Seinäjoen vanhassa uomassa virtasi runsaasti vettä 27.4.2023.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Påskens varma väder ökar på vårflödet i de österbottniska landskapen28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Det varma vädret som förutspås till påsk, liten förekomst av nattfrost och eventuellt regn som smälter snön i de österbottniska landskapen kan få flödet i åar och älvar att stiga. Enligt nuvarande prognoser stiger vattenflödet i takt med stigande temperaturer framför allt i områdets sydligaste delar i Sydösterbotten såsom Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Flödena i dessa vattendrag kan stiga till nivån för en genomsnittlig vårflod under påsk. Enligt de nuvarande prognoserna infinner sig den större vårflodstoppen i dessa vattendrag vid mitten av april.

Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa28.3.2024 10:22:44 EET | Tiedote

Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat jokien virtaamat nousuun. Tämän hetken ennusteiden mukaan virtaamat nousevat lämpenevän sään myötä etenkin Pohjanmaan rannikon eteläisimmillä vesistöillä kuten Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoella. Näillä vesistöillä virtaamat saattavat pääsiäisen aikana nousta keskimääräisen kevättulvan tasolle. Suurempi kevään tulvahuippu ajoittuu tämän hetken ennusteissa näillä rannikon vesistöillä huhtikuun puolivälin paikkeille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye