Työeläkeyhtiö Elo

Hulluna työelämään -kiertue tuo yhteen kahdeksan kaupungin yrityspäättäjät ja opiskelijat

Jaa
Työeläkeyhtiö Elon järjestämä seminaarikiertue tuo yhteen paikallisia yritysjohtajia, yrittäjiä ja opiskelijoita keskustelemaan tulevaisuuden johtamisesta työpajoissa. Kiertue alkaa 23.10., ja se järjestetään yhteistyössä alueellisten opiskelijajärjestöjen kanssa.

Elon järjestämä Hulluna työelämään -kiertue saattaa yhteen paikallisia yritysjohtajia, yrittäjiä ja opiskelijoita keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia tulevaisuuden johtamisesta. Digimurroksen myötä työelämään on astunut uusia sukupolvia, jotka tuovat työpaikoille mukanaan aivan uudenlaista kulttuuria. Kiertueen ansiosta eri sukupolvia edustavat osallistujat saavat paremman kuvan toistensa työelämään ja johtamiseen liittyvistä odotuksista, toimintatavoista ja työkaluista.

Hulluna työelämään -kiertue alkaa 23.10. Espoosta, missä tilaisuuden avaa Elon toimitusjohtaja Satu Huber. Seminaarit järjestetään työpajamuotoisesti, ja työskentelyä vetää johtamisen asiantuntija Petteri Kilpinen.

Työpajassa yritysmaailman ammattilaiset ja opiskelijat muodostavat mentorointiparit. Työpaja toimii alkusysäyksenä vuoden jatkuvalle mentorointisuhteelle, jonka aikana kokeneempi yritysjohtaja tai yrittäjä ja opiskelija sparraavat toisiaan.

”Nykyaikaisen johtajan on johdettava ennen kaikkea ihmisiä”, sanoo Satu Huber, Elon toimitusjohtaja. ”Johtaja ei voi enää keskittyä johtamaan vain projekteja, yksiköitä tai pelkkää liiketoimintaa. Tämä vaatii luottamusta sekä kykyä työskennellä osana tiimiä ja antaa tilaa kaikille tuoda oma panoksensa yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Jotta tähän päästään, eri näkökulmia edustavien ihmisten on kokoonnuttava yhteisten teemojen äärelle. Olen erittäin iloinen, että Elo voi kutsua johtajia, yrittäjiä ja opiskelijoita keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia johtamisesta, yhteistyöstä ja tulevaisuudesta.”

Kiertueaikataulu:

  • 23.10. Espoo, Aalto-yliopisto
  • 31.10. Tampere, Tampereen yliopisto
  • 01.11. Vaasa, Vaasan yliopisto
  • 06.11. Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto
  • 07.11. Lappeenranta, Lappeenrannan yliopisto
  • 13.11. Oulu, Oulun yliopisto
  • 20.11. Joensuu, Itä-Suomen yliopisto
  • 21.11. Turku, Turun yliopisto

Lisätietoja kiertueesta sekä ilmoittautumislomakkeen löydät  täältä.

Lisätietoja:

Joni Tikkanen, markkinointijohtaja, puh. 040 8380 822, joni.tikkanen@elo.fi

Kristiina Nieminen, viestinnän suunnittelupäällikkö, puh. 040 586 8778 tai 020 7035 106, kristiina.nieminen@elo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye