Huoltaja-säätiö

Huoltaja-säätiön koronakirjoituskilpailun palkitut selvillä – pääpalkinto gerontologista sosiaalityötä kuvaavalle kirjoitukselle

Jaa

Huoltaja-säätiön koronakirjoituskilpailun voitti sosiaalityöntekijä Kirsi Sihvon kirjoitus Scifiä vai Supersankaruutta. Gerontologista sosiaalityötä korona-ajassa. Toiseksi sijoittui kolmen runon sarja, joka kuvaa auttajan tunnelmia koronakeväästä kohti syksyä. Kolmannen palkinnon sai korona-aikaa pienen lapsen näkökulmasta avaava kirjoitus.

Kilpailulla haluttiin tehdä näkyväksi ja taltioida sosiaalihuollossa tehtävää työtä korona-aikana.

Kilpailun arvosteluraati kokoontui puheenjohtajansa Marketta Rajavaaran johdolla 8. lokakuuta etäyhteyksien välityksellä. Helsingin yliopiston hyvinvointipalveluiden professori Marketta Rajavaaran lisäksi raatiin kuuluivat Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies Saska Saarikoski sekä sosiaalihuollon projektipäällikkö Katri Ylönen Jyväskylästä.

Kilpailuaikana 11.5.–5.8.2020 saapui 22 kirjoitusta. Kirjoitukset kattavat sosiaalialalla tehtävän työn varsin monipuolisesti aina asunnottomien parissa tehtävästä työstä psykoosipoliklinikan sosiaalityöhön ja lastensuojelusta kehitysvammaisten työtoimintaan. Kirjoituksia tuli myös eri puolilta Suomea pienistä maalaiskunnista isoihin kaupunkeihin.

Kirjoituksia sai jättää omalla nimellään tai nimimerkillä. Arvosteluraati perehtyi kirjoituksiin ilman tekijätietoja.

Raadin mielestä kirjoitukset ovat kautta linjan kiinnostavia, mutta kirjallisen ilmaisun taso vaihtelee. Palkituissa kirjoituksissa korostuu sisällön lisäksi kirjallinen elävyys sekä apua tarvitsevan asiakkaan läsnäolo. Raati oli varsin yksituumainen palkittavista kirjoituksista. Kolmen palkinnon saajan lisäksi raati päätti antaa kaksi kunniamainintaa.

Palkitut kirjoitukset

I palkinto (1 000 euroa)

Scifiä vai Supersankaruutta
Gerontologista sosiaalityötä korona-ajassa

Arvosteluraati asetti yksimielisesti ensimmäiselle sijalle Kirsi Sihvon gerontologista sosiaalityötä kuvaavan kirjoituksen. Raadin mielestä teksti on kirjallisesti ansiokas; maalaisympäristön kuvaus on elävää ja kirjoituksesta pystyy aistimaan vahvasti tilanteen. Kirjoitus tuo hyvin esiin syrjäseudulla asuvien iäkkäiden ihmisten arjen koronan keskellä.

II palkinto (500 euroa)

Auttajan pelko / Soturi /Sadonkorjuu
Kolmen runon sarja

Toiselle sijalle arvosteluraati asetti nimimerkki Jonna Marian kolmen runon sarjan. Runot ovat arjenmakuisia, ilmaisuvoimaisia ja niissä tavoitetaan hienosti työntekijöiden mielentilojen muutos koronakeväästä kohti syksyä.

III palkinto (300 euroa)

Kosketuksia koronan varjossa

Kolmannelle sijalle arvosteluraati asetti nimimerkki Elinan kirjoituksen Kosketuksia koronan varjossa. Kirjoitus alkaa vahvasti lapsen näkökulmasta ja palaa taas lopussa lapseen. Kirjoituksessa koskettaa erityisesti ymmärrys pienen lapsen maailmasta.

Kunniamaininnat

Kunniamaininnan saivat nimimerkki Anni Maan kirjoitus Hypätkää, nyt on korona! sekä sosiaalityöntekijä Nina Pietiläinen-Guillardin kirjoitus Katukaupassa ei ole käsidesiä. Molemmissa kirjoituksissa kuvataan koskettavasti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden arkea, Anni Maan kirjoituksessa kehitysvammaisten arkea ja Nina Pietiläinen-Guillardin kirjoituksessa huumeriippuvaisen arkea urbaanissa ympäristössä.

Kaikki kilpailuun tulleet kirjoitukset ovat luettavissa Huoltaja-säätiön verkkosivuilla.

Koronakirjoituskilpailun kirjoitukset Huoltaja-säätiön sivuilla:
Huoltaja-säätiön koronakirjoituskilpailu

Kirjoituskilpailukutsu Huoltaja-säätiön sivuilla:
Sosiaalihuollon työ korona-ajassa -kirjoituskilpailu

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Lea Suoninen-Erhiö
Kirjoituskilpailun arvosteluraadin sihteeri
Huoltaja-säätiön toiminnanjohtaja
09-7712510

Tietoja julkaisijasta

Huoltaja-säätiö
Huoltaja-säätiö
Toinen linja 14
00530 Helsinki

09 771 2510http://www.huoltaja-saatio.fi

Vuonna 1953 perustettu Huoltaja-säätiö sr on riippumaton sosiaalihuollon asiantuntija ja edistäjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huoltaja-säätiö