Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Huonokuntoisia puisto- ja katupuita poistetaan Helsingin kantakaupungissa

Jaa
Huonokuntoisia katu- ja puistopuita poistetaan kevättalven aikana Katajanokalta, Töölöstä, Punavuoresta, Ullanlinnasta ja Kaivopuistosta. Kaupungin arboristit ovat tunnistaneet huonokuntoiset ja vaurioituneet puut kuntoarvioinnin ja seurannan avulla. Puita poistetaan yhteensä 27 kappaletta.
Kaivopuistostakin joudutaan poistamaan muutama huonokuntoinen puu. Kuva: Helsingin kaupunki / Kirsikka Mattila.
Kaivopuistostakin joudutaan poistamaan muutama huonokuntoinen puu. Kuva: Helsingin kaupunki / Kirsikka Mattila.

Töölön suunnalla yksittäisiä puita poistetaan Hietakannaksentieltä, Hietaniemenkadulta, Urheilukadulta, Merikannontieltä ja Martta Ypyän aukiolta.

Lisäksi eteläisistä kaupunginosista puita poistetaan Pietarinkadulta, Perämiehenkadulta, Kanavakadulta ja Kaivopuistosta. Eniten puita poistetaan Ehrenströmintien ympäristöstä, josta poistetaan 11 vaahteraa ja yksittäinen jalava. Kaivopuistosta joudutaan poistamaan 4 puuta.

Poistettavat puut ovat kuivuneita, lahonneita tai muuten huonokuntoisia. Osa puista on kärsinyt jalavanpakurin eli lahottajasienen aiheuttamista vaurioista. Jalavanpakuri voi nopeasti lahottaa jalavien runkoa tai latvahaaroja, jolloin pienessäkin tuulessa oksia voi yllättäen pudota.

Puistoissa tehtävät työt ajoitetaan mahdollisuuksien mukaan kevättalven pakkasille. Raskaat koneet eivät riko herkkiä puistoalueita, kun maa on jäässä. Työt päättyvät hyvissä ajoin ennen lintujen pesintäaikaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

työnjohtaja Sami Kiema
Rakennuspalveluliikelaitos Stara
sami.kiema@hel.fi
Puh. 040 168 5658


puuasiantuntija Juha Raisio
kaupunkiympäristön toimiala
viheralueiden ylläpito
juha.raisio@hel.fi
Puh. 050 539 6208

Kuvat

Kaivopuistostakin joudutaan poistamaan muutama huonokuntoinen puu. Kuva: Helsingin kaupunki / Kirsikka Mattila.
Kaivopuistostakin joudutaan poistamaan muutama huonokuntoinen puu. Kuva: Helsingin kaupunki / Kirsikka Mattila.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye