HUS

HUS käynnistää synnyttäjien potilashotellitoiminnan lokakuussa

Jaa

Osa Naistenklinikalla synnyttävistä voi jatkossa siirtyä synnytyksen jälkeen perheineen läheiseen potilashotelliin. HUS on vuokrannut Meilahden Cumulus-hotellista yhden kerroksen kokonaan synnyttäjiä varten. Synnyttäjien potilashotellitoiminta käynnistyy lokakuussa 2017.

Potilashotelliin voi siirtyä terve äiti ja hyväkuntoinen vastasyntynyt normaalisti sujuneen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Äitiä ja vastasyntynyttä seurataan synnytysosastolla noin kuusi tuntia synnytyksen jälkeen ennen hotelliin siirtymistä.

- Pääsemme potilashotellissa jatkojalostamaan Perhepesän mallia edelleen, ja perheille miellyttävämmässä ympäristössä. Tavoitteena on hyvä asiakaskokemus ja perheiden itsenäinen selviytyminen vanhempina, sanoo osastonhoitaja Maarit Männistö.

Vauvamyönteisyys hoidon tavoitteena

Potilashotellissa on sitouduttu WHO:n ja Unicefin vauvamyönteisyysohjelmaan, jonka tavoitteena on imetyksen edistäminen, suojeleminen ja tukeminen. Siellä äiti ja kumppani saavat olla rauhassa yhdessä vauvaan tutustuen. Perhe hoitaa itse vauvaansa.

Hoitajia potilashotellissa on ympäri vuorokauden. He neuvovat, ohjaavat ja auttavat tarvittaessa useamman kerran ennen kotiutumista hoitotapaamisella. Lastenlääkäri tulee potilashotelliin tarkastamaan vauvan ennen kotiutumista. Hoitoaika on yleensä yhdestä kahteen vuorokautta.

HUS:n päätös luopua Kätilöopiston sairaalan tiloista tulee lisäämään synnytysten määrää Naistenklinikalla merkittävästi. Potilashotelli on siten tervetullut mahdollisuus lisätä synnytystoiminnan joustavuutta eri tilanteissa.

Meilahden Cumuluksen potilashotellin hintoja ei ole vielä määritelty, mutta asiakkaille hinta tulee olemaan suurin piirtein sama kuin vuodeosastohoidon hinta. Puoliso tai äidin tukihenkilö voi myös yöpyä potilashotellissa.  HUS saa hotellista käyttöönsä kaikkiaan noin 20 huonetta.

Lisätiedot:
Seppo Heinonen
toimialajohtaja
HYKS Naistentaudit ja synnytykset
seppo.heinonen@hus.fi
050 436 8962

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUSin valtuusto kokoontuu torstaina 14.6. klo 913.6.2018 13:07Tiedote

Arvoisa vastaanottaja, HUS-kuntayhtymän valtuusto kokoontuu huomenna torstaina 14.6. klo 9 osoitteessa Biomedicum Helsinki 1, luentosali 2, Haartmaninkatu 8, P-kerros. Kokous on avoin ja median edustajat ovat tervetulleita paikalle. Valtuuston kokouksen jälkeen HUSin hallitus pitää oman kokouksensa klo 13 HUSin hallintokeskuksessa, Stenbäckinkatu 9. valtuuston esityslista hallituksen esityslista Terveisin Johanna Saukkomaa viestintäjohtaja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme