HUS

HUS-Kuvantaminen avaa röntgenin Postitaloon 1.3.2018

Jaa
HUS-Kuvantaminen avaa uuden toimipisteen Helsingin keskustaan hyvien liikenneyhteyksien ytimeen. Postitaloon avautuva Elielinaukion röntgen palvelee kaikkia HUS-alueen asukkaita.

- Postitalo on keskeisellä paikalla ja sinne on helppo saapua joka suunnalta. Hyvien liikenneyhteyksien ja laajempien aukioloaikojen ansiosta potilaat voivat tulla Elielinaukion röntgeniin myös muista HUS-alueen kunnista, sanoo HUS-Kuvantamisen Helsingin röntgeneiden toimintaa koordinoiva ylilääkäri Markus Sormaala.

Sormaala arvioi, että uudella osastolla tullaan tekemään kuukausittain noin 3 500 röntgentutkimusta, 1 000 ultraäänitutkimusta ja 250 luuntiheysmittausta. Elielinaukiosta tullee näin ollen Suomen suurin pääosin perusterveydenhuoltoa palveleva röntgenyksikkö.

Elielinaukion röntgeniin voivat hakeutua tutkimuksiin asuinkunnasta riippumatta kaikki kouluikäiset ja aikuispotilaat, jotka ovat saaneet lähetteen HUS-Kuvantamiseen. Luuston ja keuhkojen perusröntgentutkimuksia tehdään ilman ajanvarausta. Ultraäänitutkimuksiin ja luuntiheysmittauksiin tarvitaan ajanvaraus.

Elielinaukion röntgen sijaitsee Postitalon 3. kerroksessa osoitteessa Elielinaukio 2 G. Sisäänkäynti on Rautatientorin puolelta hissillä. Röntgen on avoinna maanantaista torstaihin klo 7.30–19, perjantaisin klo 7.30–16 sekä 7.4. alkaen myös lauantaisin klo 10-16.

Ajanvarauspalvelu uusiin tiloihin

Postitalon 3. kerroksesta vuokrattuihin tiloihin muuttaa lisäksi keskitetty ajanvarauspalvelu, josta HUS-Kuvantamiseen lähetteen saaneet potilaat voivat varata tutkimusajan. Ajanvarauksen voi tehdä puhelimitse arkipäivisin klo 8-15.30 numerosta 09 471 80900. HUS-Kuvantamisella on myös internetissä ympäri vuorokauden toimiva ajanvarauspalvelu osoitteessa https://ajanvaraus.hus.fi.

Perusröntgentutkimuksiin eli luusto- ja keuhkokuviin tullaan ilman ajanvarausta. Niihin tutkimuspaikan voi kotikunnasta riippumatta valita vapaasti HUS-Kuvantamisen röntgeneistä.

Herttoniemen ja Kätilöopiston sairaalan röntgenit suljetaan helmikuussa

Herttoniemen ja Kätilöopiston sairaalan röntgenien toiminta henkilöstöineen siirtyy Elielinaukion röntgeniin. Röntgentutkimukset lopetetaan Herttoniemessä 23.2. ja Kätilöopiston sairaalassa 16.2.

Herttoniemen röntgen suljetaan, koska sairaalatoiminta kiinteistössä loppuu kokonaan asteittain. Kätilöopiston sairaala ollaan sulkemassa sisäilmaongelmien vuoksi. Helsingissä Malmin, Haartmanin ja Laakson sairaaloissa röntgentoiminta jatkuu entiseen tapaan.

Lisätiedot

Anne Mykkänen, toimialajohtaja, p. 050 428 7066
Pekka Tervahartiala, johtava ylilääkäri, p. 050 427 1320
Markus Sormaala, koordinoiva ylilääkäri, p. 050 427 9334

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye