HUS

HUS lisää palveluita äitiysneuvoloissa

Jaa
HUS on ollut alusta lähtien mukana Ison Omenan äitiysneuvolan toiminnassa Espoossa. Viime keväänä vastaava toiminta aloitettiin Itäkadun perhekeskuksessa Helsingissä palvellen nimenomaan itähelsinkiläisiä synnyttäjiä. Kokemukset erikoissairaanhoidon jalkautumisesta neuvolaan ovat hyvät ja toimintaa laajennetaan.

Vuonna 2017 avatussa Ison Omenan neuvolassa on työskennellyt säännöllisesti HUSin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäreitä sekä raskausdiabeteksen ja synnytyspelkojen hoitoon erikoistuneita kätilöitä.

- Vastaanottotoiminnan lisäksi erikoissairaanhoidon henkilökunnan tehtäviin on kuulunut neuvolan henkilökunnan osaamisen kehittäminen. Neuvolatoiminnan lomassa terveydenhoitajan on helppo konsultoida erikoissairaanhoidon lääkäriä ja tarvittaessa on asiakkaan mahdollista päästä vastaanotolle jopa saman tien, kertoo linjajohtaja Veli-Matti Ulander HUSista.

HUSin tavoitteena on ollut parantaa lasta odottavien perheiden lähipalveluja sekä vahvistaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä. Palaute sekä asiakkailta että henkilökunnalta on ollut positiivista.

- Pilotin tulosten perusteella voidaan sanoa, että uusi toimintamalli on ollut hyödyllinen ja kustannuksia säästävä. Erikoissairaanhoidon saavutettavuus on parantunut, kertoo Ulander.

Ison Omenan neuvolan ja Itäkadun perhekeskuksen hyvien kokemusten pohjalta on suunnitteilla erikoissairaanhoidon toiminnan käynnistäminen Raaseporin neuvolassa ja vuonna 2019 avattavassa Kallion perhekeskuksessa.

Yhteyshenkilöt

Linjajohtaja Veli-Matti Ulander, HUS Naistentaudit ja synnytykset, 050 427 1536

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye