HUS

HUS ostaa enemmistöosuuden Orton Oy:stä ja vuokraa sairaalatiloja Invalidisäätiöltä

Jaa
HUS:n hallitus päätti kokouksessaan 20.11.2017 ostaa 90 prosenttia Orton oy:n osakkeista. Kaupan hinta on 1,3 miljoonaa euroa. Lisäksi HUS tekee 10 vuoden vuokrasopimuksen Invalidisäätiön kanssa Helsingin Ruskeasuolla sijaitsevista sairaalakiinteistöistä.

Ortonin osake-enemmistön oston taustalla on HUS:n tavoite lisätä kilpailukykyä ja HUS-alueen ulkopuolelta tulevien potilaiden määrää. Kapasiteetin lisääminen on yksi olennainen edellytys paremmalle menestymiselle ulkokuntapotilaiden hoitamisessa. Orton Oy:n nykyinen palvelutoiminta liitetään synergisellä tavalla osaksi HUS-konsernin toimintaa.

Ruskeasuon sairaalakiinteistöjen vuokraamisen taustalla on HUS:n tarve saada lisätilaa erityisesti operatiivisten erikoisalojen toiminnoille. Leikkaussalien lisäksi myös polikliiniselle vastaanottotoiminnalle tarvitaan tiloja. Ruskeasuon kiinteistöön sijoittuisi alkuvaiheessa silmätautien poliklinikka- ja leikkaustoimintaa, kipupoliklinikan toimintoja ja neurokirurgian selkäkeskuksen toiminnot. Lisäksi Ruskeasuon sairaalakiinteistön vuodeosastopaikoilla tullaan hoitamaan Orton oy:n potilaita ja Hyksin oy:n vuodeosastopotilaita.

Vuoden 2018 talousarvion käsittely jatkui

Edellisen kerran HUS:n hallitus käsitteli talousarviota kokouksessaan 30.10.2018. Tuossa kokouksessa keskusteltiin lyhyesti asiakasmaksuista ja asia jäi virkamiehille jatkovalmisteltavaksi.

Valtioneuvosto muutti sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua asetusta marraskuussa 2015 siten, että asiakasmaksuihin sisältyi tasasuuruinen 27,5 prosentin erilliskorotus vuoden 2016 alusta.

HUS:n keräämien tietojen mukaan 19 sairaanhoitopiiristä 12 sairaanhoitopiiriä soveltaa vuonna 2017 asiakasmaksuasetuksen mukaisia enimmäismaksuja, HUS ja kolme muuta sairaanhoitopiiriä on tehnyt asiakasmaksuihin ainoastaan indeksitarkistukset ja kolme sairaanhoitopiiriä soveltaa edellisten välimuotoa.

Laskelmien mukaan asiakasmaksuasetuksen mukaisten enimmäismaksujen käyttöönotto maksukatto huomioiden lisäisi HUS:n tuloja 18-20 miljoonaa euroa. Psykiatrian asiakasmaksuja ei korotettaisi.

Hallitus päätti, että HUS:ssa korotetaan asiakasmaksuja siten, että maksujen tulokertymä on 10 miljoonaa euroa enemmän kuin indeksikorotus. Seuraavaan kokoukseen tuodaan esitys suunnitelmasta maksukorotusten kohdentamisesta eri asiakasmaksulajeihin. Kokoukseen tuodaan myös talousarvio, jossa tuloja on lisätty 10 miljoonalla eurolla sekä esitys summan kohdentamisesta menopuolelle.

Kokouksen pöytäkirja


Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye