HUS

HUS Syöpäkeskuksen kliininen lääketutkimusyksikkö jäseneksi EIT Health -verkostoon

Jaa

HUS Syöpäkeskuksen kliininen lääketutkimusyksikkö on hyväksytty jäseneksi European Institute of Innovation and Technologyn, EIT Health -verkostoon. Verkoston myötä yksikölle avautuu uusia mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön sekä uusien lääketutkimusten että translationaalisten hankkeiden osalta.

EIT Health on Euroopassa toimiva kansainvälinen yhteistyöverkosto, jossa on jäseniä 208 eri maista. Verkoston yhteistyökumppaneissa on isoja lääkealan yrityksiä ja pieniä startup-yrityksiä sekä sijoittajia. Mukana on lisäksi useita kansainvälisesti arvostettuja yliopistoja, sairaaloita sekä oppilaitoksia. Verkoston tavoitteena on yhdistää rahoitus, tutkimus ja opetus.

Syöpäkeskuksen kliiniselle lääketutkimusyksikölle on keskeistä liittyä suurempaan verkostoon yhteistyökumppaneiden löytämiseksi ja kansainvälisen yhteistyön tiivistämiseksi. EIT Health -verkosto avaa uusia mahdollisuuksia tehdä yritysyhteistyötä lääketutkimuksissa ja translationaalisissa projekteissa sekä hankkia tutkimusrahoitusta laajemmalti Horisontti Eurooppa -puiteohjelmassa.

“Olemme erittäin innoissamme EIT Health -verkostoon liittymisestä ja siitä, että pääsemme tekemään yhteistyötä heidän innovatiivisen asiantuntijaverkostonsa kanssa”, kertoo kliinisen lääketutkimusyksikön ylilääkäri Katriina Peltola HUSin Syöpäkeskuksesta.

Pohjoismainen yhteistyö vahvistuu entisestään

“HUS on erinomainen lisäys EIT Health -verkostoon ja unelmakumppani niin innovaatioprojekteissa kuin lääketutkimuksissakin. Tällä hetkellä noin 50 prosenttia terveydenhuollon toimijoista on edustettuna Skandinavian verkostossamme (Ruotsi, Tanska ja Viro), ja HUSin liittyessä jäseneksi pohjoismainen yhteistyö vahvistuu entisestään ja kattaa merkittävän osan suomalaisista terveydenhuollon toimijoista”, sanoo EIT Health Scandinavian toimitusjohtaja Erik Forsberg.

HUS vahvistaa EIT Health -verkostoa erinomaisilla resursseillaan, joihin kuuluvat Suomen suurin syövänhoitoyksikkö, merkittävä kliininen lääketutkimusyksikkö, Kansallisen syöpäkeskuksen valtakunnallinen ja kansainvälinen verkosto, Helsingin Biopankki sekä laaja FinnGen-tutkimushanke, johon myös yksityissektori osallistuu merkittävissä määrin.

”Datan saatavuus ja tulkinta terveydenhuollon parantamiseksi ovat avainasemassa, kun pyrimme kehittämään terveydenhuoltojärjestelmiämme ja hoitotuloksia. Suomessa on poikkeukselliset valmiudet tehdä tutkimusta käyttäen genomi- ja terveystietorekisteridataa”, Forsberg jatkaa.

Lisätietoja:

HUS Syöpäkeskus, Kliininen lääketutkimusyksikkö
Ylilääkäri Katriina Peltola
katriina.peltola@hus.fi

EIT Health Scandinavia
Toimitusjohtaja Erik Forsberg 
erik.forsberg@eithealth.eu 

Tietoa EIT Healthista

Toimimme yhdessä terveen elämän puolesta Euroopassa. EIT Health on laaja ja elinvoimainen yhteisö maailmanluokan terveysinnovoijia, joiden työtä Euroopan unioni tukee. Rajojen yli toimiva verkostomme yhdistää noin 150 huippuluokan kumppaniorganisaatiota, yrittäjää, startupia, ja pieniä ja keskisuuria yrityksiä liike-elämän, tutkimuksen, opetuksen ja terveydenhuollon aloilta. Päämääränämme on auttaa eurooppalaisia elämään pidempään ja terveellisemmin uudistamalla yritysten toimintaa ja toteuttamalla uusia tuotteita ja palveluita, jotka edistävät terveydenhuoltoa Euroopassa ja vahvistavat talouttamme.

https://eithealth.eu/in-your-region/scandinavia/

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme