HUS

HUSin ajanvarauskirjeiden postituksessa viiveitä

Jaa
Noin 4200 potilaan ajanvarauskirjeiden toimittamisessa on ollut viiveitä tai kirjeet ovat jääneet kokonaan toimittamatta operaattorin teknisten ongelmien vuoksi.

HUS käyttää potilaskirjeiden lähettämisessä ulkopuolista palveluntarjoajaa, joka tulostaa ja kuorittaa HUSin sähköisesti lähettämät kirjeet sekä toimittaa ne postin kuljetettavaksi. Ensimmäisen kerran HUS sai juhannusta edeltävällä viikolla tiedon, että HUSin 11.-14.6. välisenä aikana lähettämien ajanvarauskirjeiden toimittamisessa on viiveitä. Tuolloin niille potilaille, joiden ajanvaraus oli tulevan viikon aikana, ilmoitettiin ajanvarauksesta puhelimitse. Osa ajanvarauksista jäi käyttämättä, kun potilaita ei tavoitettu puhelimitse.

Tällä viikolla HUS sai operaattorilta tiedon, että toukokuun lopusta lähtien on löytynyt yhteensä noin 4200 kirjettä, jotka ovat jääneet tulostamatta ja lähettämättä. Virhetilanne koski potilaita, jotka ovat tilanneet HUSin kirjeet vain Netpostiin. HUS on sopinut operaattorin kanssa, että HUSin kirjeet Netpostiin tilanneille lähetetään lisäksi aina myös paperikopio ajanvarauskirjeestä. Virheen vuoksi potilaat eivät saaneet kirjeitä paperisena eivätkä sähköisesti Netpostiin.

- Olemme potilaisiin yhteydessä puhelimitse mahdollisimman pian ajanvarauksen tiimoilta. Jos potilas ei pääse varatulle ajalle tai potilas ei ole saanut tietoa ajanvarauksesta ja aika on jo mennyt, pyrimme järjestämään uuden ajan mahdollisimman pian. Käyttämättä jääneistä vastaanottoajoista emme luonnollisesti veloita potilailta maksua, vs. johtajaylilääkäri Piia Aarnisalo sanoo.

Operaattorin virheestä on aiheutunut ja aiheutuu merkittävää lisätyötä HUSille, kun potilaita kutsutaan puhelimitse. Osa ajanvarauksista jää hyödyntämättä. HUS on vaatinut virheen tehneeltä palveluntarjoajalta selvitystä virheeseen johtaneista syistä ja toimenpiteistä, jolla varmistetaan, ettei vastaava virhe enää toistu. HUS harkitsee virheestä aiheutuvia sopimusoikeudellisia seurauksia palveluntarjoajalle.

HUSista lähtee vuosittain noin 800 000 ajanvarauskirjettä potilaille.

Edit: 13.7. klo 9.23 tarkennettu aikaa, josta lähtien kirjeitä on jäänyt tulostamatta ja lähettämättä. Ko. kohta merkitty yllä kursiivilla.

Yhteyshenkilöt

HUS vs. johtajaylilääkäri Piia Aarnisalo 050 427 0447 (tavoitettavissa 13.7.2018)
HUS vs. johtajaylilääkäri Petri Bono 050 427 0943 (tavoitettavissa 16.7.2018 alkaen)
HUS Tietohallinto, johtaja Pertti Mäkelä 050 428 0428

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye