HUS

HUSin Syöpäkeskus tarjoaa nuorena syöpään sairastuneille aiempaa yksilöllisempää tukea

Jaa
Syöpäkeskus tarjoaa jatkossa yksilöllisempää psykososiaalista ja kuntoutumisen tukea nuorena aikuisena syöpään sairastuneille.

Nuorena syöpään sairastuneiden tukea on kehitetty Eteläisen syöpäkeskuksen ja HUSin AYA Fican -hankkeessa (Adolescents and Young Adults), jossa selvitettiin vuosina 2020–2022 nuorten hoidon ja kuntoutumisen tuen tarpeita. Nuoret aikuiset ovat tyytyväisiä syöpähoitoihin, mutta tarvitsevat yksilöllisempää psykososiaalista tukea ja kuntoutusta sekä läheisten huomioimista.

“Nuori syöpään sairastunut saa jatkossa rinnalleen palveluohjaajan, jonka tehtävänä on selvittää sairastuneen kuntoutumisen tuen tarpeita ja ohjata yksilöllisempien palvelujen äärelle”, Syöpäkeskuksen toimialajohtaja Johanna Mattson kertoo.

Palvelua tarjotaan 16–25-vuotiaille potilaille hoidon käynnistyessä, sen aikana ja seurantavaiheessa. Lisäksi alle 40-vuotiaana syöpään sairastuneet ja heidän läheisensä saavat tarvittaessa palveluohjaajan puhelinneuvontaa.

Kokonaisvaltaisessa hoidossa tähdätään kärkimaiden joukkoon

Maailmalla nuorille aikuisille on tarjolla ikätason ja elämäntilanteen huomioivaa tukea, hoidon koordinaattoreita ja nuorten erityistarpeisiin vastaavia moniammatillisia tiimejä sekä sairaalatiloja.

“Tarvitsemme tämänkaltaisia palveluita kaikkialla Suomessa. Syöpäkeskuksessa tämä työ on jo pitkällä. Jotta Suomi nousee nuorten syöpäpotilaiden tarpeita huomioivien kärkimaiden joukkoon, meidän tulee lisätä aiheeseen liittyvää tutkimusta kehittämisen ja päätöksenteon tueksi sekä luoda kansallinen viitekehys nuoren aikuisen hoidon ja tuen laadun varmistamiseksi”, hankkeen projektipäällikkö ja palveluohjaaja Anna-Elina Rahikainen sanoo.

Käynnisteillä uusi kansallinen syöpäverkosto

Suunnitelmissa on jatkaa parhaiden hoitokäytänteiden hiomista ja tieteellistä yhteistyötä kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

“Käynnistämme HUSin ja Eteläisen syöpäkeskuksen koordinoimana kansallisen nuorten ja nuorten aikuisten syöpäverkoston parhaiden hoitokäytäntöjen edistämiseksi ja uusien toimintatapojen jalkauttamiseksi Suomessa”, Eteläisen syöpäkeskuksen johtaja Mika Mustonen toteaa.

Lisätietoa Syöpäkeskuksen nuorten aikuisten palveluista

Lisätietoa AYA Fican -hankkeesta

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimialajohtaja Johanna Mattson, Syöpäkeskus, johanna.mattson@hus.fi, puh. 050 427 9165


AYA Fican -hankkeen projektipäällikkö Anna-Elina Rahikainen, Eteläinen syöpäkeskus, anna-elina.rahikainen@hus.fi, puh. 040 621 6213


Johtaja Mika Mustonen, Eteläinen syöpäkeskus, mika.mustonen@hus.fi, puh. 040 620 9879

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme