Aalto-yliopisto

Hypähtelevä katse voi paljastaa lapsen ADHD:n, osoitti virtuaalitodellisuuspelillä tehty tutkimus

Jaa
Virtuaalipeli voi auttaa myös ADHD-lasten kuntoutuksessa. Tutkijat kehittävät peliä myös esimerkiksi aivoinfarktien aiheuttamien kognitiivisten ongelmien ja ikääntymiseen liittyvien sairauksien kognitiivisten oireiden arviointiin.
Vasemmalla on pelaajan näkymä ja oikeanpuoleinen kuvaa laskennallista mallia siitä, missä katseen suuntaamisen kannalta merkityksellinen informaatio sijaitsee kuvassa. Punainen ympyrä osoittaa, mihin pelaaja kohdistaa katseensa. Vasen puoli kuvasta on pelistä / Peili Vision Oy, ja oikea puoli on Liya Merzonin tekemä analyysi / Aalto-yliopisto.
Vasemmalla on pelaajan näkymä ja oikeanpuoleinen kuvaa laskennallista mallia siitä, missä katseen suuntaamisen kannalta merkityksellinen informaatio sijaitsee kuvassa. Punainen ympyrä osoittaa, mihin pelaaja kohdistaa katseensa. Vasen puoli kuvasta on pelistä / Peili Vision Oy, ja oikea puoli on Liya Merzonin tekemä analyysi / Aalto-yliopisto.

ADHD:ta eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä esiintyy noin kuudella prosentilla maailman lapsista. Tutkijat ovat kymmeniä vuosia yrittäneet löytää objektiivisia menetelmiä ADHD-oireiden mittaamiseksi, mutta diagnoosi tehdään kuitenkin edelleen kyselyiden, haastattelun ja havainnoinnin perusteella. Erityisesti tytöillä ADHD:n tunnistaminen on vaikeaa. Vanhemmat ja opettajat havaitsevat herkemmin käyttäytymisongelmat kuin oppimiseen vaikuttavat tarkkaamattomuuspulmat, kuten haasteet kuuntelemisessa ja toiminnan organisoimisessa.

Vanhempien oma tilanne voi myös vaikuttaa havainnointiin ja näin diagnoosin luotettavuuteen. 

Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että virtuaalitodellisuuspeliä pelaavien lasten silmänliikkeillä on selvä yhteys ADHD-oireiden ja näköjärjestelmän kehityksen kanssa. Jo aikaisemmin tutkijat osoittivat, että virtuaalitodellisuuspelin avulla voidaan tehokkaasti arvioida monimuotoisia yksilöllisiä piirteitä lasten ADHD-oireilussa. 

”Seurasimme tutkimuksessa lasten luontaisia silmänliikkeitä, kun he suorittivat erilaisia tehtäviä virtuaalitodellisuuspelissä. ADHD-lasten katse pysähtyi pidempään erilaisiin kohteisiin ympäristössä, ja heidän katseensa hypähteli nopeammin ja useammin tehtävän kohteesta toiseen. Tämä ennakoi viivettä näköjärjestelmän kehityksessä ja muita lapsia heikompaa tiedonkäsittelyä”, sanoo väitöskirjatutkija Liya Merzon Aalto-yliopistosta.  

Tutkimukseen osallistui 37 lasta, joilla on diagnosoitu ADHD ja lisäksi verrokkiryhmässä 36 lasta. He pelasivat kahta eri virtuaalitodellisuuspeliä. Tutkimusta varten kehitetty, lasten arkielämän tilanteita simuloiva EPELI osoittautui paljon tarkemmaksi ADHD-oireiden erottelussa kuin Shoot the Target -niminen virtuaalitodellisuuspeli, jossa pelaajan pitää etsiä ympäristössä olevia esineitä ja osua niihin katseella mahdollisimman nopeasti. 

Tutkimushanketta johtava Aalto-yliopiston akatemiatutkija Juha Salmitaival kertoo, että pelin vahvuus ADHD-diagnoosin tukena on sen motivoivuus. 

”Paitsi että tutkimuksessa kehitetään uutta objektiivista teknologiaa ADHD-oireiden arvioimiseksi, lapset myös kokevat pelaamisen paljon kiinnostavammaksi kuin tavanomaiset neuropsykologiset testitehtävät”. 

Aallosta tutkimuksessa on mukana myös vanhempi yliopistonlehtori Linda Henriksson, joka on pitkään tutkinut näkötiedon käsittelyä aivoissa ja sen laskennallista mallintamista.  

”Näen virtuaalitodellisuuden mahdollisuudet kiinnostavina, koska sitä hyödyntämällä voidaan tarkkaan kontrolloida mitä ärsykemaailmassa tapahtuu ja samanaikaisesti kuitenkin kerätä tietoa käyttäytymisestä luonnollisessa tilanteessa”, Henriksson sanoo. 

Hampaiden pesua häiriötekijöillä  

Salmitaival on ideoinut EPELI-virtuaalipelin yhdessä Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Erik Seesjärven ja Åbo Akademin psykologian professori Matti Laineen kanssa. Seesjärvi työskentelee myös HUSin kliinisenä neuropsykologina. Tällä hetkellä EPELIä voivat käyttää HUS-lastenneurologialla ja -psykiatrialla työskentelevät neuropsykologit. 

”Halukkailla on mahdollisuus soveltaa EPELIä kliinisen työn apuna. Kokemukset ovat olleet varsin positiivisia. Kaikki ensimmäisen pilottijakson jälkeen palautekyselyyn vastanneet neuropsykologit arvioivat hyötyvänsä työssään virtuaalitodellisuuspohjaisista menetelmistä”, Seesjärvi sanoo.  

EPELI-virtuaalipelin kehitystä on johtanut teknillisestä fysiikasta ja kvanttihilamalleista väitellyt Aallon alumni Topi Siro Peili Vision Oy:stä. 

”Pelissä simuloidaan arkielämää ja annetaan lista tehtäviä, kuten hampaiden harjaus ja banaanin syöminen. Pelaajan pitää muistaa suorittaa ne samalla, kun ympäristössä on häiriötekijöitä, kuten päällä oleva televisio. Peli mittaa kaiken: kuinka paljon lapsi klikkailee ohjaimia ja kuinka tehokkaasti hän suorittaa annetut tehtävät. Tehokkuus korreloi parhaiten arjen toimintakyvyn kanssa, jossa ADHD-potilailla on usein haasteita”, Siro sanoo.

Motivaatiota kuntoutukseen 

Oireiden arvioinnin lisäksi pelaamista voidaan käyttää myös ADHD-kuntoutuksen apuna.  

”Haluamme kehittää pelillistämiseen perustuvaa digitaalista hoitomuotoa, jonka avulla ADHD-diagnoosin saaneet lapset voivat innostua tekemään asioita, joita he eivät muuten tekisi. Yhdysvalloissa on jo ADHD-kuntoutukseen hyväksytty peli”, kertoo Salmitaival. 

Kuntoutusmahdollisuuksia tutkivassa osahankkeessa on mukana myös Oulun yliopisto.  

Tutkijat ovat jo löytäneet EPELIlle muita mahdollisia sovellusalueita. Sen avulla voidaan esimerkiksi arvioida arjen haasteita autismikirjolla olevilla henkilöillä, joilla on usein vaikeuksia toiminnan suunnitelmallisuudessa tai joustavuudessa.  Peliä voitaisiin soveltaa myös traumojen, kielellisten haasteiden, aikuisten ADHD:n ja aivoinfarktiin liittyvien oireiden arvioinnissa.  

Ikääntyneiden kohdalla pelin avulla voitaisiin arvioida lähimuistin heikentymisen vaikutusta arjen askareisiin.  

”Yhteistyökumppanimme Genevessä tutkivat ikääntymiseen liittyviä sairauksia. Keskeisiä näköpiirissä olevia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi Parkinsonin ja Alzheimerin tautien varhaisten kognitiivisten oireiden tunnistaminen”, Salmitaival sanoo. 

Tutkijoiden tukena on MAGICS-infrastruktuuri, joka on Aalto-vetoinen virtuaaliteknologioihin erikoistunut hanke. EPELI-tutkimusta ovat rahoittaneet muun muassa Suomen Akatemia, Aalto Brain Centre ja lukuisat säätiöt. 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Virtuaalitodellisuuspeliä pelaavien lasten silmänliikkeillä on selvä yhteys ADHD-oireiden ja näköjärjestelmän kehityksen kanssa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Salmitaival
Akatemiatutkija, Aalto-yliopisto
juha.salmitaival@aalto.fi


Linda Henriksson
Vanhempi yliopistonlehtori, Aalto-yliopisto
linda.henriksson@aalto.fi


Erik Seesjärvi
Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
erik.seesjarvi@helsinki.fi

Kuvat

Vasemmalla on pelaajan näkymä ja oikeanpuoleinen kuvaa laskennallista mallia siitä, missä katseen suuntaamisen kannalta merkityksellinen informaatio sijaitsee kuvassa. Punainen ympyrä osoittaa, mihin pelaaja kohdistaa katseensa. Vasen puoli kuvasta on pelistä / Peili Vision Oy, ja oikea puoli on Liya Merzonin tekemä analyysi / Aalto-yliopisto.
Vasemmalla on pelaajan näkymä ja oikeanpuoleinen kuvaa laskennallista mallia siitä, missä katseen suuntaamisen kannalta merkityksellinen informaatio sijaitsee kuvassa. Punainen ympyrä osoittaa, mihin pelaaja kohdistaa katseensa. Vasen puoli kuvasta on pelistä / Peili Vision Oy, ja oikea puoli on Liya Merzonin tekemä analyysi / Aalto-yliopisto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye