Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Hyppää Taigan siiville 18.6.!

Jaa
Linnanmäen huvipuistohistorian mittavin uudistus, huikea maailmanluokan ratalaite Taiga avautuu tiistaina 18.6. klo 11. Linnanmäen hupimestarit kutsuvat kaikki hurjapäät upealle Taiga-lennolle!

- Olemme todella innoissamme, että pääsemme avaamaan huikean uuden ratalaitteemme Taigan! Taigan laskeutuminen Linnanmäelle on ollut varsin mittava projekti. Maailmanluokan ratalaitteen rakennustyöt aloitettiin jo vuonna 2017 ja ennen sitä laitetta on suunniteltu monta vuotta. Taiga on varta vasten suunniteltu Linnanmäelle meidän toiveittemme mukaiseksi ja siinä onkin monia ainutlaatuisia piirteitä, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.

Ratalaitteen toimittaja on arvostettu eurooppalainen Intamin, jonka kanssa Linnanmäki on tehnyt yhteistyötä myös aiemmin.

- Yksi elämyksenluojista on se, että siinä on kaksi huikeaa laukaisua. Tämä on varmasti hurjapäiden mieleen! Neljä kieppiä ja huikeat nousut ja laskut ovat omiaan kutittelemaan vatsanpohjasta. Ratalaite myös risteää yhteensä neljän muun Linnanmäen laitteen kanssa, joka tuo uudenlaisia elämyksiä ratalaiteajoon, Linnanmäen tekninen johtaja Anssi Tamminen kuvailee.

Taigamatka onkin suunniteltu olevan täynnä erilaisia elämyksellisiä elementtejä.

- Minua erityisesti miellyttää niin kutsutut air-time hill-osiot, joissa huvittelijat kokevat Taigan kyydissä kiehtovan painovoimattomuuden tunteen, kertoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin ja jatkaa:

- Koko Taigan rata on jykevä ja vahva, mutta kyyti on kuitenkin niin yllätyksellinen kuin pehmeäkin.

Nauruhermoja kutkuttavan taigamatkan aikana mennään yhteensä neljä kertaa pää alaspäin, katsotaan maisemia radan korkeimmalta kohdalta peräti 52 metristä ja yli kilometrin mittaisella radan huippunopeus kiipii 106 kilometriin tunnissa. Taigassa huvittelijoita kuljettaa kaksi punakeltaista vaunua, joiden keula on kotkalinnun pään muotoinen. Hämärällä Taiga näkyy upeasti Helsinkiin, sillä Taiga-kotkan silmät ja vaunujen sivut hohtavat valoa kulkiessaan yli kilometrin mittaista rataa pitkin.

Kumpaankin junaan mahtuu kerrallaan 16 huvittelijaa ja Taigan siiville ehtii tunnissa noin 800 hurjapäätä. Kaikkien Taigamatkaajien tulee olla yli 140- ja alle 195 -senttisiä. Vaunuissa on kaksi lineaarimoottoria, joilla ne lähetetään vauhtiin. Tämän jälkeen radan kaksi laukaisua kirittävät Taigan nopeuden huimaksi, yli sadan kilometrin tuntivauhtiin.

Raota Taigametsän verhoa ja astu kiehtovaan maailmaan

Ennen Taigan siiville hyppäämistä huvittelijat pääsevät nauttimaan Taiga-metsän kiehtovasta tunnelmasta. Jonotusalueen teemoitus mukailee laitteen mytologiaa, jonka keskiössä on ylväs Taiga-lintu, joka tekee tarkkailulentoja Linnanmäen yllä. Mikäli huvittelija haluaa Linnanmäki-päivän aikana keskittyä Taiga-ajeluihin, voi hän nopeuttaa siiville pääsyä ostamalla kaksi laitelippua tai rannekkeen lisäksi yhden laitelipun ja käyttää laitteen Oikopolkua.

Taigan siiville pääsee 18.6. klo 11!

Taiga avataan tiistaina 18.6. klo 11. Taigan jonotusalue aukeaa tuolloin jo klo 10.30.

- Toivomme, että Taiga kiinnostaa niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin laiteintoilijoita ja toivotammekin kaikki hurjapäät haastamaan itsensä ja lähtemään ainutlaatuiselle Taiga-matkalle, Adlivankin päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Tivolikuja 1
00510 HELSINKI

09 773 991http://www.linnanmaki.fi

Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Vuoden 2019 lahjoitustavoite on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2019 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye