Hyvä toimintakyky ja lihasten kunto ylläpitävät luustoa ja mahdollistavat tehokkaan luuliikunnan myös vanhetessa

Väitöstutkimus osoitti, että tehostetulla voima- ja iskutyyppisellä harjoittelulla voidaan vahvistaa keski-ikäisten ja iäkkäiden pikajuoksijamiesten luun lujuusominaisuuksia jo varsin lyhyen harjoittelujakson jälkeen. Säännöllisen voima- ja pikajuoksuharjoittelun jatkaminen oli yhteydessä luuston ominaisuuksien ylläpysymiseen tai jopa paranemiseen 10 vuoden seurannan aikana. Harjoittelua vähentäneillä tai harjoittelun lopettaneilla urheilijoilla luuston ominaisuudet heikkenivät.

- Tutkimus haastaa näkemyksen, ettei liikunnan avulla voida vahvistaa jo valmiiksi hyväkuntoista, vanhenevaa luuta. Päinvastoin, liikunnallinen elämäntapa voi ylläpitää luuston mukautumiskykyä ja vastustaa ikääntymiseen liittyvää luuston heikkenemistä, väitöskirjatutkija Tuuli Suominen sanoo.

Fyysinen aktiivisuus ja erityisesti intensiivinen luuliikunta, kuten suuritehoinen voima- ja iskutyyppinenharjoittelu vähenevät usein ikääntymisen myötä. Osa ikääntymiseen liittyvästä luuston heikkenemisestä selittyy todennäköisesti luuston kuormittamattomuudella.

- Myös alentunut toimintakyky ja heikko lihasvoima voivat estää luiden tehokkaan kuormittamisen, jolloin liikunnan luustovaikutukset voivat jäädä vaatimattomiksi, kertoo Suominen.

Vanhenevan luuston mukautumiskyvystä suuritehoiseen liikuntaan ei vielä tarpeeksi tietoa

Aiemmat tutkimukset ovat kohdistuneet pääosin toimintakyvyn ja luun terveyden keskivertoa edustavaan väestönosaan. Fyysisen aktiivisuuden, toimintakyvyn ja luun terveyden kirjo on vanhetessa kuitenkin suuri.

- Vanhenevan luuston mukautumiskyvystä suuritehoiseen liikuntaan ei ole vielä tarpeeksi tietoa. Toistaiseksi ei ole tutkittu, voidaanko liikunnan avulla ylläpitää tai kehittää erityisen haurasluisten ja heikkokuntoisten iäkkäiden henkilöiden, kuten lonkkamurtumapotilaiden luuston ominaisuuksia, Suominen sanoo. 

Liikkumiskyvyn palautumiseen tähdännyt kotikuntoutus ei kyennyt estämään tai hidastamaan lonkkamurtuman jälkeistä luuston heikkenemistä. Vaikka liikkumiskyky parani, harjoitusohjelman intensiteetti ei todennäköisesti luuston kannalta riittävä, eivätkä harjoitteet kuormittaneet luuta riittävän kohdennetusti. Hyvä toimintakyky ja suurempi lihasmassa ennustivat kuitenkin luuston vähäisempää heikkenemistä vuoden seurannan aikana.

Luut ja lihakset toimivat tiiviissä yhteistyössä, ja suurin luustoon kohdistuva kuormitus tuleekin lihaksista. Iskutyyppisen harjoittelun ohella erityisesti voimaharjoittelun hyödyt korostuivat tässä tutkimuksessa. Säännöllisellä voima- ja tehoharjoittelulla voidaan edesauttaa paitsi lihasten myös luuston kunnon ylläpysymistä, ja oikein toteutettuna se on suositeltavaa kaiken ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille henkilöille. Lihasvoima ja voimantuottoteho ovat tärkeitä myös kaatumisten ja niihin liittyvien murtumien, kuten lonkkamurtumien ehkäisyssä.

- Vaikka erityisen heikkokuntoisten ja haurasluisten iäkkäiden henkilöiden luuston vahvistaminen liikunnan avuilla onkin epävarmaa, toimintakyvyn ja lihasten kunnon vahvistamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota luustonäkökulmaa unohtamatta. Toimintakyvyn ja lihasvoiman lisääntyminen voi olla ensiaskel liikunnan mahdollisten luustohyötyjen saavuttamisessa myös heikompikuntoisilla, Suominen sanoo.

Väitöstutkimus hyödynsi Jyväskylän yliopiston kahden laajemman tutkimushankkeen aineistoja: Athlete Aging Study (Athlas) ja Promoting Mobility After Hip Fracture (ProMo). Athlas-tutkimukseen osallistui 40–85-vuotiaita, pitkään harjoitelleita pikajuoksijamiehiä. Tutkimus sisälsi 20 viikon satunnaistetun, kontrolloidun harjoittelututkimuksen ja 10-vuotisseurannan. ProMo oli vuoden mittainen satunnaistettu, kontrolloitu kotikuntoutustutkimus, johon osallistui 81 lonkkamurtuman vuoksi äskettäin leikattua, yli 60-vuotiasta miestä ja naista.

Lonkkamurtumapotilaiden kotikuntoutusohjelma sisälsi vastuskuminauhoin toteutettua voimaharjoittelua, tasapainoharjoittelua ja toiminnallisia harjoitteita, kuten kävelyä ja portaiden nousua. Urheilijoiden harjoitteluohjelma puolestaan koostui pikajuoksun lajiharjoittelusta sekä maksimaalisesta ja räjähtävästä voima- ja hyppelyharjoittelusta. Sääriluun poikkileikkausgeometriaa, tiheyttä ja laskennallista lujuutta selvitettiin tietokonetomografian (pQCT) avulla.

Tuuli Suomisen gerontologian ja kansanterveyden väitöskirjan "Adaptive Responses of Aging Bone to Physical Exercise: Masters Athletes and Patients with Hip Fracture as a Research Model" tarkastustilaisuus pidetään 18.6.2021 klo 12 ja sitä voi seurata verkkovälitteisesti linkistä: https://r.jyu.fi/dissertation-suominen-180621.

Vastaväittäjänä toimii dosentti Toni Rikkonen (Itäsuomen yliopisto) ja kustoksena professori Sarianna Sipilä (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen. Yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset kysymyksensä kustokselle, p. +358408053593.

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations 390, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-8676-6 (PDF) ja se on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8676-6

Tuuli Suominen kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta vuonna 2000 ja valmistui liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2008. Tämän jälkeen Suominen on toiminut päätoimisena tanssinopettajana, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusavustajana ja väitöskirjatutkijana.