Polaria Oy

Hyvää joulua ja menestystä tulevalle vuodelle!

Jaa
Tänäkään vuonna emme lähetä joulukortteja, vaan käytämme varat yhteiseen hyvään. Joulukorttivaroilla hankimme iloa lapsille ja nuorille.

Lahjoitamme varat puoliksi paikallisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen sekä Pelastakaa Lapset ry:lle. Paikallisen tuen avulla Mäntyharjun yhtenäiskoulu hankkii iWall-liikuntaseinän, josta on iloa kaikille koulun oppilaille vuosiksi eteenpäin.

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme tästä poikkeuksellisesta vuodesta. Tehdään yhdessä tuloksellista työtä myös tulevana vuonna.

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa sekä iloa ja menestystä ensi vuodelle 2021!

Toivottaa,
koko Polaria Oy:n henkilökunta

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Polaria Oy:n yritysvideo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Mäntyharjun yhtenäiskoululle hankittava iWall antaa kaikenikäisille ja kaikenlaisille oppilaille uuden ja motivoivan mahdollisuuden liikkua yhdessä ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Mäntyharjun yhtenäiskoululle hankittava iWall antaa kaikenikäisille ja kaikenlaisille oppilaille uuden ja motivoivan mahdollisuuden liikkua yhdessä ikään tai sukupuoleen katsomatta.
Lataa
Pelastakaa Lapset -joulukeräyksellä autetaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria kotimaassa.
Pelastakaa Lapset -joulukeräyksellä autetaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria kotimaassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Polaria Oy
Polaria Oy
Yrittäjäntie 4
52700 MÄNTYHARJU

Vaihde 020 7756340https://polaria.fi

50-vuotias kotimainen Polaria Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi metallisia kylpyhuonekalusteita. Teräksestä valmistetut tuotteet ovat kestäviä ja pitkäikäisiä – sekä lopulta myös kierrätettäviä. Polarian tehdas sijaitsee Mäntyharjulla, Etelä-Savossa ja työllistää yli 50 henkilöä. Polarialla on vuodesta 1997 asti ollut Avainlippu!

#Feelthesteel #Arjessamukana

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Polaria Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye