Hyvinkään kaupunki

Hyvinkää on yksi viime vuoden matkailuvoittajista Uudellamaalla

Jaa

Hyvinkäälle kertyi vuonna 2021 matkailutuloja yli 55 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa liki kaksinkertaista summaa verrattuna vuoteen 2018. Elinvoimainen elämyskaupunki houkutteli vuonna 2021 ennätysmäärän matkailijoita.

Koronavuodet ovat vaikuttaneet voimakkaasti matkailuun Uudellamaalla. Osa kunnista, joilla on perinteisesti vieraillut ulkomaisia matkailijoita, ovat kärsineet pandemia-ajasta, osa taas saavuttanut merkittävää matkailun kasvua.

Yksi matkailun voittajista on Hyvinkää, joka houkutteli matkailijoita 2021 enemmän kuin koronapandemiaa edeltävinä vuosina.

Henkilötyövuosia matkailu toi 274 eli 31 prosenttia enemmän kuin 2018. Palkkatuloja matkailusta kertyi Hyvinkäällä 9,3 miljoonaa. Matkailutulon osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta oli Hyvinkäällä 1,3 prosenttia. Kunnallisverotuloja kertyi 1,4 miljoonaa.

Hyvinkää tarjoaa matkailijoille upean kattauksen monipuolisista luontokohteista laajan skaalan kulttuuritapahtumiin sekä huippuluokan majoitus- ja ravitsemusliikkeisiin.

”Olemme ylpeitä siitä, että Hyvinkää ja sen matkailutoimijat ovat kasvattaneet vetovoimaansa näin voimakkaasti. Kaupungin eri toimialoilla tehty pitkäjänteinen työ vaikuttaa osaltaan positiivisesti matkailuvirtaan”, kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen iloitsee.

Hyvinkää tarjoaa unohtumattomia elämyksiä koko perheelle

Elinvoiman näkökulmasta matkailijoiden merkitys kaupungille on huomattava. ”Talousvaikutukset eivät ulotu pelkästään matkailualalle, vaan tulot jakautuvat useille toimialoille ja lukuisille yrityksille”, elinkeinopäällikkö Jyrki Käki kommentoi.

Hyvinkää on aktiivinen elämyskaupunki, jossa järjestetään laaja skaala eri mittaluokan tapahtumia. Niiden elinvoimaa ja paikkakunnan vetovoimaa kasvattava merkitys on suuri. ”Myös kaupungin kulttuurilaitokset houkuttelevat matkailijoita; uusi Museokeskus Taika hipoo tänä vuonna kaikkien aikojen kävijäennätystään, vaikka on ollut kaksi kuukautta kokonaan kiinni ja Suomen Rautatiemuseo on tavoittanut jo tähän mennessä yli 25 000 kävijää”, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso kertoo kuluvasta matkailukaudesta.

Myös Hyvinkään luontokohteet ovat poikkeuksellisia; esimerkiksi ensilumenladut ja Kytäjä-Usmin virkistysalue houkuttelevat kävijöitä kauempaakin.

”Hyvinkäällä on tehty yhdessä pitkäjänteistä työtä sekä liikunta- että tapahtumaolosuhteiden hyväksi. On hienoa, että vierailijat ovat löytäneet Hyvinkään kohteisiin ja tapahtumiin yhä enenevässä määrin ”, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Simo Varjonen toteaa.

Uudenmaan välitön matkailutulo vuonna 2021 oli noin 2,08 miljardia euroa. Eniten tuloja kertyi liikennepalveluille sekä majoitus- ja ravitsemispalveluille.

Sveitsin alue ja uimala ovat merkittävimpiä hyvinkääläisiä vetonauloja. Hotel Sveitsi palkittiin jo kolmatta kertaa Suomen parhaana matkailukeskuksena.

"Olen erittäin otettu Sveitsin saamasta tunnustuksesta ja ylpeä koko elämyskeskuksen vetovoimaisuudesta ja tiimistä tämän takana. Sveitsin viihdekeskuksen monipuolisen aktiviteettitarjonnan tukemana olemme onnistuneet tarjoamaan vieraillemme unohtumattomia kokemuksia ja myös uudistunut ravintolamaailmamme on otettu ilolla vastaan, niin paikkakuntalaisten kun kauempaakin lomailemaan saapuvien keskuudessa.  On ollut ilo olla seurata Sveitsin vetovoimaisuutta ja nousua Etelä-Suomen kiinnostavimmaksi vapaa-ajan kohteeksi kuin myös kiinnostuksen kasvua kotimaan matkailuun ylipäätään”, hotellinjohtaja Vesa Kokkonen iloitsee.

Tulokset perustuvat TAK Researchin toteuttamaan tutkimukseen. Tulokset ovat laskennallisia ja ne on laskettu jakamalla matkailijakulutus seutukunnalla kuntien kesken matkailutoimialojen liikevaihtojen suhteessa.

Lue lisää Hyvinkään matkailu- ja vierailukohteista
Visit Hyvinkään verkkosivuilta.

Lisätietoja

Hyvinkään elinkeinopäällikkö Jyrki Käki jyrki.kaki@hyvinkaa.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan elinvoimainen elämyskaupunki. Kaupunkimme tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen monipuoliset palvelut ja mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme