Hyvinkään kaupunki

HYVINKÄÄN NUORISOVALTUUSTOVAALIEN TULOS JULKISTETTU

Jaa
Hyvinkään nuorisovaltuustovaalit järjestettiin perjantaina 9.12.2022. Vaaleissa valittiin 15 nuorisovaltuutettua edustamaan hyvinkääläisiä nuoria paikallisessa päätöksenteossa.

- Vaaleissa oli ehdolla ennätysmäärä ehdokkaita. Ehdolle oli asettunut yhteensä 61 hyvinkääläistä tai Hyvinkäällä opiskelevaa nuorta. Hyvinkäällä ehdokkaita suhteessa paikkoihin oli kuntavaalien keskiarvoa enemmän. ”Hyvinkää on nuorisodemokratian kehto!” Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Onni Pusa hehkuttaa.

Vaaleissa oli myös ensimmäistä kertaa mahdollisuus vaaliviikolla järjestettyyn ennakkoäänestykseen, jolla varmistettiin äänestysmahdollisuus myös niille nuorille, jotka olivat estyneitä äänestämään varsinaisena vaalipäivänä. Lisäksi ensimmäistä kertaa käytössä oli netissä toimiva vaalikone, jonka avulla ehdokkaat pystyivät esittäytymään äänestäjille.

Vaaleissa annettiin yhteensä 1519 ääntä. Äänestysprosentti muiden kuin Hyriassa äänioikeutettujen keskuudessa oli 49,4 %. Joka on yli 10 prosenttiyksikköä parempi kuin viime vaaleissa. Myös Hyrian äänestysprosentti nousi merkittävästi. Korkein äänestysprosentti oli Puolimatkan koulussa, jossa äänestysprosentti oli 73 %. Kaikkien yläkoulujen äänestysprosentti oli reippaasti yli 65 %.

”Tulos on historiallisen hyvä niin äänestysprosenttien kuin ehdokasmäärienkin osalta!” Pusa kommentoi vaalitulosta. Pusa toteaa, että vaalien markkinointiin on panostettu näissä vaaleissa poikkeuksellisen paljon.

Vaalit huipentuivat Hyvinkään kaupungintalolla vaali-iltana järjestettyyn Nuva-gaalaan, jossa yhdistyivät vaalivalvojaiset sekä Hyvinkään nuorisovaltuuston 25 toimintavuoden juhlatilaisuus. Tarkempiin vaalituloksiin voi tutustua osoitteessa nuvavaalit.fi

Nuorisovaltuustovaalien 2022 tulos on seuraava:

39

Toivo Pusa

Tapainlinnan koulu

181

51

Anna Rosenberg

Pohjoispuiston koulu

123

36

Teemu Nordbcäk

Hyria

                    86

5

Akseli Sillanpää

Vehkojan koulu

72

44

Egero Aluste

Puolimatkan koulu

68

6

Janna-Jemina Jämsén

Tapainlinnan koulu

63

41

Anni Laitinen

Tapainlinnan koulu

63

12

Sami Pelkonen

Hyvinkään lukio

58

61

Oliver Rob

Puolimatkan koulu

47

37

Ella Portin

Hyvinkään lukio

44

35

Olivia Manninen

Puolimatkan koulu

42

15

Mikael Ajoudani

Hyvinkään lukio

41

20

Rosie Mulari

Hyvinkään lukio

36

9

Inka Poikolainen

Hyvinkään lukio

35

18

Niko Reinikainen

Pohjoispuiston koulu

33

56

Toivo Halonen

Puolimatkan koulu

32

48

Jalmari Långström

Hyria

27

43

Julius Hannola

Puolimatkan koulu

26

17

Lotta Köykkä

Tapainlinnan koulu

24

8

Daniel Mosko

Pohjoispuiston koulu

22

19

Siiri Jääskeläinen

Tapainlinnan koulu

20

40

Sakcana Kim

Tapainlinnan koulu

20

27

Alex Sipilä

Pohjoispuiston koulu

19

33

Erik Ikonen

Tapainlinnan koulu

19

38

Nenna kämäräinen

Tapainlinnan koulu

18

2

Joona Koivisto

Pohjoispuiston koulu

14

22

Julia Kuusikko

Pohjoispuiston koulu

14

23

Juho Murtonen

Hyria

14

28

Lukas Lamminpää

Hyvinkään lukio

13

42

Gabriel Nzolantima

Pohjoispuiston koulu

12

62

Paavo Tsupari

Hyvinkään lukio

12

21

Witold Faroń

Puolimatkan koulu

11

29

Cam Mi Nguyen

Tapainlinnan koulu

10

53

Sampo Syrjämäki

Pohjoispuiston koulu

10

57

Minja Mantila

Pohjoispuiston koulu

10

59

Saku Eirola

Hyria

10

13

Onni Mustonen

Puolimatkan koulu

9

30

Alex Degerman

Vehkojan koulu

9

25

Eetu Alsio

Hyria

8

45

Jonni Tapanainen

Hyvinkään lukio

8

7

Henry Kalliola

Pohjoispuiston koulu

7

34

Arttu Varinen

Hyria

7

50

Sanni Ovaska

Vehkojan koulu

7

55

Leevi Hakala

Pohjoispuiston koulu

7

4

Inga Vedenpää

Tapainlinnan koulu

6

31

Linnea Valkearanta

Vehkojan koulu

6

32

Leo Myllymäki

Puolimatkan koulu

6

60

Fiona Sivula

Puolimatkan koulu

6

10

Tuukka Nummila

Puolimatkan koulu

5

14

Milja Raappana

Vehkojan koulu

4

26

Anton Niemelä

Hyria

4

46

Julius Niininen

Hyria                          

4

11

Mauro Rame

Pohjoispuiston koulu

3

16

Henni nurmi

Vehkojan koulu

3

49

Eliana Aluste

Puolimatkan koulu

3

54

Venla Hietaniemi

Tapainlinnan koulu

3

3

Patricia Pihlajamaa

Hyvinkään lukio

2

24

Eevi Marttila

Tapainlinnan koulu

2

58

Sanel Raadik

Hyvinkään lukio

2

47

Kiira Jaarva

Vehkojan koulu

0

52

Kevin Vilu

Hyvinkään lukio

0

Lisätiedot

Mika Joensuu
vs. nuorisopäällikkö
p. 040 822 1873

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään tilinpäätös vuodelta 2023: Kaupungin tilikauden 2023 tulos odotetun hyvä poistuvien rahoituserien vuoksi9.4.2024 12:00:13 EEST | Tiedote

Hyvinkään kaupungin tilinpäätöksen ennakkotietojen mukaan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2023 on 26,6 milj. euroa. Vahvan tuloksen taustalla on poikkeuksellisen suuria hyvinvointialueuudistukseen liittyviä rahoituseriä, jotka poistuvat kaupungin tulopohjasta takautuvasti. Kaupunki ei ottanut uutta lainaa viime vuonna, mutta seuraavina vuosina lainakanta kasvaa nopeasti suurten rakennusinvestointien vuoksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye