Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään opetuslautakunta päätti oikaisuvaatimuksesta OKM:lle – Puutteita rahoituksessa tasapuolisten koulunkäyntimahdollisuuksien turvaamiseksi

Jaa
Hyvinkään kaupungin opetuslautakunta päätti kokouksessaan 27.4.2021 oikaisuvaatimuksen tekemisestä opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM). Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Hyvinkään kaupungille valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2021-2022 yhteensä 272 221,00 euroa, mikä on merkittävä pudotus suhteessa aiemmin Hyvinkäälle myönnettyihin valtionosuuksiin.
Hyvinkäällä tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden tavoitteena on ollut erityisesti tuen lisääminen siirtymävaiheisiin vaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi. Valtionosuuden yllättävä pudotus johtaa heikentyneeseen tukeen oppilaille. Kuva: Hyvinkään kaupunki/Teemu Heikkilä

HYVINKÄÄN KAUPUNKI
TIEDOTTAA 28.4.2021
Julkaistavissa heti

Hyvinkään opetuslautakunta päätti oikaisuvaatimuksesta OKM:lle – 
Puutteita rahoituksessa tasapuolisten koulunkäyntimahdollisuuksien turvaamiseksi

Hyvinkään kaupungin opetuslautakunta päätti kokouksessaan 27.4.2021 oikaisuvaatimuksen tekemisestä opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM). Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Hyvinkään kaupungille valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2021-2022 yhteensä 272 221,00 euroa, mikä on merkittävä pudotus suhteessa aiemmin Hyvinkäälle myönnettyihin valtionosuuksiin.

Myönnetyn valtion erityisavustuksen summa on suhteessa merkittävästi pienempi kuin aiempien vuosien avustussummat, kun otetaan huomioon valtion avustukseen varattu kokonaissumma. Lisäksi myöntämisperusteina käytettävät indikaattorilukemat ovat Hyvinkään kohdalla muuttuneet edellisvuoden avustushaussa käytettyjä indikaattorilukemia huonommiksi.

- Hyvinkään osuus valtion myöntämistä tasa-arvon edistämiseen käytettävästä kokonaisavustuksesta on vaihdellut vuosien 2017-2020 välisenä aikana 1,04 - 1,61 prosentin välillä. 15.4.2021 myönnetyssä avustuksessa Hyvinkään osuus jaetusta kokonaisavustuksesta on vain 0,63 prosenttia, toteaa perusopetuksen johtaja Mika Heikura.

Valtionosuuden yllättävä pudotus johtaa heikentyneeseen tukeen oppilaille

Hyvinkäällä tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden tavoitteena on ollut erityisesti tuen lisääminen siirtymävaiheisiin vaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi.

- Tavoitteenamme on sellaisten toimintamallien käyttö, että myös ne oppilaat, joilla on jonkinasteista häiriökäyttäytymistä, voisivat opiskella lähikoulussa, itselleen tutussa kouluympäristössä, taustoittaa Mika Heikura.

- Käytännössä nyt tullut avustuspäätös tarkoittaa sitä, että joudumme luopumaan hyviksi havaituista toimintamalleista. Vastoin lähikouluperiaatetta joudumme keskittämään tukea tarvitsevien oppilaiden opetusta, sanoo Heikura.

Lisätietoja
perusopetuksen johtaja Mika Heikura, p.040 779 4371

Avainsanat

Kuvat

Hyvinkäällä tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden tavoitteena on ollut erityisesti tuen lisääminen siirtymävaiheisiin vaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi. Valtionosuuden yllättävä pudotus johtaa heikentyneeseen tukeen oppilaille. Kuva: Hyvinkään kaupunki/Teemu Heikkilä
Hyvinkäällä tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden tavoitteena on ollut erityisesti tuen lisääminen siirtymävaiheisiin vaikeuksien ennaltaehkäisemiseksi. Valtionosuuden yllättävä pudotus johtaa heikentyneeseen tukeen oppilaille. Kuva: Hyvinkään kaupunki/Teemu Heikkilä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hyvinkään kaupunki
Hyvinkään kaupunki
Kankurinkatu 4-6
05800 Hyvinkää

019 459 11https://www.hyvinkaa.fi

Hyvinkää on Suomen 23. suurin ja Uudenmaan viidenneksi suurin, lähes 47 000 asukkaan kaupunki. Rakennamme ja kehitämme kaupunkia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti ja tarjoamme hyvät puitteet sekä monipuolisesti vaihtoehtoja asukkaillemme eri elämänvaiheissa. Kaupunkimme antaa mahdollisuudet elämyksiin ja kokemuksiin niin ulkoilun, kulttuurin kuin liikunnan ja urheilun saralla ympäri vuoden.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinkään kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye