Espoon kaupunki - Esbo stad

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnan päätöksiä 12.4.2022

Jaa

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina 12.4.2022 hyvinvoinnin ja terveyden toimialan vuosikertomuksen vuodelta 2021, lausunnon Espoonlahden terveysaseman peruskorjauksen hankesuunnitelmasta, raportin iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyydestä, laadusta ja omavalvonnasta vuonna 2021 sekä vuoden 2021 valvontaraportit. Käsittelyssä oli myös valtuustokysymys lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta.

Lautakunta antoi lausunnon Espoonlahden terveysaseman peruskorjauksen hankesuunnitelmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta totesi lausuntonaan, että hankesuunnitelman mukainen peruskorjaus edistää Espoon tulevaisuuden sote-keskuskonseptin mukaisen kokonaisuuden toteuttamista.

Lautakunta totesi, että on tärkeää saada peruskorjattu Espoonlahden terveysasema käyttöön viimeistään kesäkuussa 2024. Lisäksi lautakunta edellytti, että tila on kokonaisuudessaan soveltuva erilaisia liikkumiseen tarvittavia apuvälineitä käyttäville. Lautakunnan lausunnon mukaan on myös tärkeää huolehtia, että Espoonlahden terveysaseman yhteydessä tulee olemaan riittävästi pysäköintipaikkoja sekä terveysasemalle on sujuva kulkuyhteys myös jalkaisin, pyörällä tai joukkoliikenteellä saapuville.

Lautakunta piti tärkeänä, että myös suun terveydenhuollon palveluita on saatavilla Espoonlahden terveysaseman välittömässä läheisyydessä.

Hankesuunnitelma on luettavissa kokouskohdassa 3.

Päätösasioiden lisäksi lautakunta kuuli ajankohtaiset katsaukset Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perustamisesta, Perhekeskuksen valmistelusta, työmarkkinatilanteen vaikutuksesta HYTETin palveluihin, Ukrainan sodan vaikutuksista ja pakolaistilanteesta sekä Attendon ja Mehiläisen tehostetun palveluasumisen sopimustilanteesta.

 

Lisätiedot: 

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Twitter: @Espoonsote     
Facebook: Espoon sote - Hyvinvointia Espoossa

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme