Espoon kaupunki - Esbo stad

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunnassa 13.10.2021

Jaa

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta saa kokouksessaan keskiviikkona 13.10.2021 tiedoksi selvityksen Espoon sairaalan sairaalapaikkojen riittävyydestä ja toimenpiteet tilanteen parantamiseksi. Lisäksi lautakunta kuulee katsaukset koronatilanteesta, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen perustamisesta sekä lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tuesta ja hoidosta.

Selvitys sairaalapaikkojen riittävyydestä ja toimenpiteet tilanteen parantamiseksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta on pyytänyt kokouksessaan 25.8.2021 esitystä toimenpiteistä, joilla Espoon sairaalan potilaspaikkojen suureen kysyntään vastataan. Tavoitteena on nopeuttaa potilaiden siirtymistä päivystyksestä ja erikoissairaanhoidon osastoilta Espoon sairaalaan.

Selvityksessä kuvataan nykyisten sairaalapaikkojen määräytymiseen vaikuttaneet tekijät ja nykytilanne. Sairaalapaikkojen riittävyyteen vaikuttavat useat eri tekijät, joiden haitalliset muutokset kohdentuvat kesäkuukausille. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen henkilöstövaje tunnistettiin yhdeksi merkittävimmäksi tekijäksi tilanteen heikkenemiselle. Tästä on seurannut muun muassa hoitovaje terveysasemilla ja kotihoidossa sekä pitkäaikaishoidon paikkojen riittämättömyys tarpeeseen nähden.

Espoon kaupungin vanhusten palvelut on tunnistanut useita toimenpiteitä, joilla henkilöstövajeeseen ja asiakasvirtauksen tehokkuuteen voidaan vaikuttaa. Toimenpiteet on jaoteltu henkilöstön riittävyyden varmistamiseen ja asiakasvirtauksen tehostamiseen. Toimenpiteet on myös jaoteltu mukaan mitä toimenpiteitä on jo aloitettu ja mitä voidaan tehdä tilanteen parantamiseksi. Osa esitettävistä toimenpiteistä pystytään tekemään vuoden 2022 talousarvion puitteissa, mutta osa toimenpiteistä edellyttäisi lisärahoitusta.

Lisätiedot:

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Twitter: @Espoonhyte 
Facebook: Espoon hyte - Hyvinvointia Espoossa

Espoon kaupunki Twitterissä 
Espoon kaupunki Facebookissa

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme