Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala HALI ry: Koronakustannusten korvaamiseen kansallinen ratkaisu

Jaa
Koronapandemia on aiheuttanut kansallisen kriisin, joka vaikuttaa kaikkiin – yksilöihin ja organisaatioihin. Tällöin on luonnollista, että kriisin hoidosta aiheutuvista kustannuksista kannetaan yhdessä vastuuta. Hyvinvointiala HALI ry esittää, että valtio sitoutuu korvaamaan koronapandemian aiheuttamat lisäkustannukset kaikille hyvinvointipalvelujen tuottajille, julkisille ja yksityisille.

Valtio on alustavasti luvannut korvata kunnille ja niiden omistamille kuntayhtymille koronapandemiasta aiheutuvia lisäkustannuksia. Myös yksityiset yritykset ja järjestöt hoitavat julkisia sote-palveluja. Valtion on korvattava vastaavalla tavalla myös yksityisille palveluntuottajille aiheutuvat lisäkustannukset.

- Valtion on lunastettava lupauksensa kunnille kesän lisäbudjetin yhteydessä. Samalla on tehtävä päätös siitä, että kunnat ja niiden omistamat kuntayhtymät korvaavat suojautumisesta aiheutuvat lisäkustannukset muun muassa suojamateriaalit myös yksityisille palveluntuottajille, vaatii Hyvinvointiala HALI ry:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas.

Suojamateriaalien kysyntä on kasvanut koronapandemian aikana globaalisti ja sen myötä hinnat ovat moninkertaistuneet. Tällä hetkellä suojautuminen aiheuttaa hyvinvointialoilla satojen tuhansien eurojen lisäkustannukset joka päivä.
Eräät kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat jo tehneet päätöksiä suojamateriaalien korvaamisesta alueellaan toimiville sosiaalipalveluyrityksille ja -yhdistyksille. Päätökset ovat hyvin erilaisia. Jotkin kunnat ja kuntayhtymät ovat päättäneet, että ne eivät korvaa suojamateriaaleja ollenkaan.

- Koronakustannusten korvausperusteiden pitää olla yhtenäiset koko maassa. Ei ole tarkoituksenmukaista, että yritykset ja järjestöt joutuvat neuvottelemaan jokaisella alueella erikseen korvausten saamisesta. Esitämme, että koronavirukselta suojautumisen aiheuttamien lisäkustannusten korvaamisesta tehdään nopeasti kansallisen tason päätös, johon myös kunnat ja kuntayhtymät sitoutuvat, esittää Rajakangas.

Lisätiedot:
Ismo Partanen

Johtaja, elinkeinoasiat
p. 040 518 5799
ismo.partanen@hyvinvointiala.fi


Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye