Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala HALI ry: Työvoimapulan ratkaisemiseksi tarvitaan monipuolinen ohjelma

Jaa
Hyvinvointiala HALI ry esittää monipuolisen ohjelman käynnistämistä hyvinvointialojen ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Koulutuksen aloituspaikkoja on lisättävä merkittävästi sote-aloilla toisen asteen-, amk-tason ja yliopisto-tason koulutuksessa. Tarvitaan myös lisää työperäistä maahanmuuttoa ja naisten työmarkkina-asemaa vahvistava perhevapaauudistus.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan puolet Suomen 350 000 sote-ammattilaisesta eläköityy vuosien 2012 - 2030 aikana. Jo lähitulevaisuudessa palvelujen tarve kääntyy nopeaan kasvuun väestön ikääntymisen myötä. Jos esimerkiksi vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksia nostetaan, työvoiman tarve kasvaa entisestään.

-        Jotta työvoiman kasvavaan kysyntään pystytään vastaamaan, toimenpiteisiin on ryhdyttävä jo tällä vaalikaudella, esittää työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri Hyvinvointiala HALIsta.

Hoiva-avustajakoulutus vakiinnutettava

Noin lukuvuoden mittainen hoiva-avustajakoulutus koostuu lähinnä lähihoitajatutkinnon koulutusmoduuleista. Kyse on tutkinnon osasta, jota rahoitetaan työvoimapoliittisen rahoituksen turvin. Mänttärin mukaan hoiva-avustajakoulutuksen rooli täytyy selkeyttää tekemällä siitä esimerkiksi ammattitutkinto. Samalla alan koulutukselle on turvattava riittävät taloudelliset resurssit.

-          Hoiva-avustajat pitää jatkossakin voida lukea mukaan hoivahenkilöstömitoitukseen siltä osin kuin he tekevät hoivatyötä. Tällaisia vähemmän koulutusta vaativia hoivatehtäviä ovat esimerkiksi asiakkaiden ruokailuun, hygieniaan ja sosiaaliseen kanssakäymiseen osallistuminen. Potilasturvallisuus varmistetaan sillä, etteivät hoiva-avustajat voi olla työvuorossa yksinään eivätkä hoitaa lääkehuoltoa.

Hoiva-avustajakoulutuksen voi täydentää lähihoitajan tutkinnoksi.

-          Näin muodostuu joustava reitti päästä nopeasti hoiva-avustajana työelämään. Hoiva-avustaja voi halutessaan täydentää osaamistaan myöhemmin, Mänttäri sanoo.

Lisätiedot:

Tuomas Mänttäri, työmarkkinajohtaja, Hyvinvointiala HALI ry, p. 040 571 2330, tuomas.manttari@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Yritykset mukaan erikoissairaanhoidon jonojen purkuun – STM:n selvitys vaatii jatkotyötä11.1.2024 16:47:58 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama virkatyöryhmä julkaisi tänään ehdotuksensa sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten porrastamisesta, työnjaosta ja yhteistyöstä. Hyvinvointiala HALI ry pitää tärkeänä terveydenhuollon työnjaon kehittämistä. Se on tärkeää erityisesti siksi, että sote-ammattilaisten saatavuus on lähivuosina yhä kriittisemmässä roolissa palvelujen varmistamisessa koko Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye