Hyvinvointiala HALI ry

Hyvinvointiala HALI ry: Vanhuspalveluita kehitettävä kokonaisuutena

Jaa
Hyvinvointiala HALI ry näkee, että tehostetun hoivan henkilöstömitoituksen kaavamaisesta korottamisesta ei tule päättää irrallaan ikääntyneiden palvelujen kokonaisuudistuksesta. Asiaa pitää käsitellä yhtä aikaa valmistelussa olevien kotihoidon haasteiden ratkaisemisen ja alan laatusuosituksen päivittämisen kanssa. Ikääntyneiden palvelujen uudistamisen keskeiset reunaehdot – rahoitus ja työvoiman saatavuus - ovat vielä selvittämättä.

Hyvinvointiala HALI ry:n johtava asiantuntija Aino Närkki arvioi, että tehostetun hoivan vähimmäismitoitusta käsittelevän lakiesityksen vaikutusarviointia on lähes mahdotonta toteuttaa ennen kuin tiedetään, millaiset ovat ikääntyneiden palveluiden uudistamistarpeet kokonaisuutena.

- Pahimmillaan ns. mitoituslaki heikentäisi merkittävästi vanhusten kotihoidon saatavuutta. Kotihoito on ensisijainen palvelumuoto ja myös se on toteutettava sosiaalihuoltolain edellyttämällä tavalla. Asiantuntijoiden mukaan kotihoidon nykyistä parempi resurssointi olisi ensisijaisempaa toteuttaa kuin ehdotettu tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoituksen korottaminen, Närkki muistuttaa.

Rahasta ja työvoimasta puutetta kautta maan

Valtion on korvattava kuntien uudet velvoitteet täysimääräisesti ja oikea-aikaisesti. Esityksen mukaan hoitajien vähimmäismitoitus nostaisi valtion menoja 233 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2023 lähtien. Kuntaliiton arvion mukaan kyse on vuonna 2023 noin 470 miljoonasta eurosta, jos palveluasumisessa asuvien osuus pysyy ennallaan. Jos se kasvaa, kustannukset nousevat edelleen. Helsingin kaupunki arvioi lausunnossaan omien kustannustensa nousevan 40 – 50 miljoonaa euroa ja valtakunnallisesti noin 500 miljoonaa euroa vuosittain.

Arviot esitetyn hoitajien vähimmäismitoituksen noston vaikutuksesta työvoiman määrään vaihtelevat 4 000 ja 7 000 välillä. Luvuissa ei ole huomioitu henkilöstön eläköitymistä eikä esimerkiksi erittäin iäkkäiden henkilöiden määrän nopeaa kasvua. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan hoitajista on jo nyt huutava pula koko maassa. Kuntien ja yksityisten palveluntuottajien arjessa tämä näkyy täyttämättöminä vakansseina. Tilanteen haasteellisuutta lisää kuntien heikentyvä taloustilanne.

- Seuraavan kymmenen vuoden aikana kunnista eläköityy noin 170 000 työntekijää. Suurin osa näistä on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Myös yksityisellä sektorilta hoito- ja hoivahenkilöstön eläköitymisvauhti on lähes vastaava. Tilanteen vakavuus on syytä tunnustaa jo tämän lakiesityksen valmistelun yhteydessä. Yltiöoptimismi ja ylimitoitetut lupaukset eivät palvele ketään – vähiten hoivan ja hoidon tarpeessa olevia vanhuksia, Närkki sanoo.

Muun muassa oikeuskansleri kiinnittää lausunnossaan vakavaa huomiota siihen, että kunnilla täytyy olla todelliset edellytykset lain täyttämiseen. Myös perustuslakivaliokunta on katsonut toistuvasti, että lakeja säädettäessä on huolehdittava kuntien ja palveluntuottajien tosiasiallisista mahdollisuuksista toteuttaa niille asetetut velvoitteet.

Lisätiedot:

Aino Närkki, johtava asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 436 438, aino.narkki@hyvinvointiala.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye