Pirkanmaan hyvinvointialue

Hyvinvointialueen palvelunumeroiden häiriön odotetaan korjaantuvan aamuun mennessä

Jaa
Pirkanmaan hyvinvointialueella on maanantain iltapäivästä lähtien vaikuttanut Telian valtakunnallinen puhelinhäiriö. Häiriö on esiintynyt useiden eri kuntien alueella olevissa palvelunumeroissa, joissa on jonotus- tai takaisinsoittopalvelu. Häiriö on koskenut hyvinvointialueella noin 200:aa Telian numeroa, myös esimerkiksi Sote-luuria ja terveysneuvontaa.

Hyvinvointialueen vaihde 03 311611, päivystysapu 116117, kaikki Taysin numerot sekä tavalliset matkapuhelinnumerot ovat toimineet normaalisti.

Telia korjaa ongelmaa ja häiriön odotetaan korjaantuvan aamuun mennessä.

Mikäli häiriö jatkuu aamulla, hyvinvointialue suosittelee, että palveluihin soitetaan vain kiireellisissä asioissa. Jos kiireellinen asia ei voi odottaa häiriön korjaamista, hyvinvointialue suosittelee asiakkaita menemään tiistaina paikanpäälle esimerkiksi terveysasemalle. Päivystysapu 116117 palvelee yön aikana normaalisti.

Hyvinvointialue tiedottaa aamulla myös vaihtoehtoisista numeroista, mikäli häiriö jatkuu.

Häiriö on esiintynyt myös muiden hyvinvointialueiden alueella sekä Ruotsissa. Se on alkanut maanantaina iltapäivästä.

Hyvinvointialueella on perustettu tilannetyöryhmä, joka seuraa häiriötilannetta. Sitä johtaa tukipalvelujohtaja Pekka Erola.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Hoitotyön päivää vietetään Tays Keskussairaalassa 10.5. –asiantuntijaluentoja ajankohtaisista aiheista myös verkossa16.4.2024 12:11:40 EEST | Tiedote

Jo perinteeksi muodostunut kaikille avoin Hoitotyön päivän tapahtuma järjestetään Tays Keskussairaalassa 10.5.2024 kello 9–14.30. Hoitotyön laatua ja osaamista esiin nostavassa hoitotyön päivässä tapaat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita ja pääset kuuntelemaan monipuolisia luentoja ajankohtaisista aiheista. Tänä vuonna luentoja on mahdollista seurata myös striimattuna verkossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye