Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Hyvinvointialueen valmistelu laajan poliittisen seurantaryhmän käsittelyssä

Jaa
Laaja poliittinen ohjaus- ja seurantaryhmä kokoontui etäkokoukseen maanantaina 18.10.2021 puheenjohtaja Antero Aulakosken johdolla. Kokoukseen oli kutsuttu seurantaryhmän jäsenten lisäksi kuntajohtajat ja keskeisten sidosryhmien edustajat.

Hyvinvointialueen valmistelu etenee: tuleva rahoitus keskustelussa

Muutosjohtaja Ilkka Luoma antoi tilannekatsauksen hyvinvointialueen valmistelun etenemisestä Pohjois-Pohjanmaalla ja rahoituslaskelmista.

Valmistelun eri osa-alueiden valmistelu etenee suunnitellusti ja tavoiteaikataulujen mukaisesti. Sote-palvelutuotannon seuraavan tason väliaikaiset valmistelijan tehtävät on laitettu sisäisesti haettaviksi.

Useita alueellisia tilaisuuksia pidetty ja tulossa. Keskusteluihin ovat nousseet muun muassa kuntien omistamien sote- ja pelastustoimen kiinteistöjen vuokraus ja kunnissa suunnitteilla olevat peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeet. Myös hyvinvointialueiden rahoitus vuodelle 2023 ja sen kytkös nykyorganisaatioiden vuoden 2022 talousarvioihin on noussut keskusteluihin.

Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelma täydentyy

Hankejohtaja Jouko Luukkonen antoi tilannekatsauksen POPsote-hankkeesta ja Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen täydennyshausta.

POPsoten rakennehanke päättyy vuoden 2021 lopussa. Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen täydennyshaku mahdollistaa palvelujen kehittämistyön jatkamisen aina vuoden 2023 loppuun saakka. Valtionavustusta on saatavissa Pohjois-Pohjanmaan hankkeeseen 9,9 miljoonaa euroa.

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa jatkavat nykyiset viisi kehittämisohjelmaa – hoitotakuu, ikäihmisten palvelut, kuntoutus, lasten, nuorten ja perheiden palvelut sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut – joita täydennetään uudella vammaispalvelujen kehittämisohjelmalla.

Palvelujen sisällöllinen kehittäminen jatkuu rakenteellisen uudistuksen rinnalla, ja molemmat tukevat toinen toisiaan. POPsoten hanketyö kytkeytyy tiiviisti hyvinvointialueen valmisteluun.

Myös muita kansallisia rahoitushakuja on avautumassa.

Pelastustoimi organisoituu tavoitteenaan yksi yhtenäinen pelastuslaitos

Pelastustoimen vastuuvalmistelija Petteri Helisten esitteli pelastustoimen organisaatiorakenteen vaihtoehtoja. Nykyisellään Pohjois-Pohjanmaalla on kaksi pelastuslaitosta: Oulu-Koillismaan ja Jokilaaksojen pelastuslaitokset.

Laaja poliittinen seurantaryhmä hyväksyi pelastustoimen organisaation valmistelun jatkamisen vaihtoehdon neljä mukaisesti, jossa pelastustoiminta on yhtenä toimialueena ja yhteiset palvelut on organisoitu matriisimaisesti. Päämääränä on uusi ja yhtenäinen pelastuslaitos ja organisaatiokulttuuri.

Konsernipalvelut koko organisaation palveluksessa

Konsernipalvelujen vastuuvalmistelija Jouko Luukkonen esitteli konsernipalvelujen organisaatiorakenteen valmistelutilanteen.

Konsernipalvelut palvelee koko muuta organisaatiota. Konsernipalveluihin kuuluu

  • Hallinto
  • HR
  • Talous ja hankinnat
  • Tietohallinto
  • Tekniset palvelut
  • Ateria- ja puhtauspalvelut
  • Viestintä

Laaja poliittinen seurantaryhmä hyväksyi, että konsernipalvelujen valmistelu jatkuu seitsemän osa-alueen mallin pohjalta.

Sote-palvelutuotannon toimialueet jatkovalmistelussa

Hyvinvointialueen organisaatiorakenteen peruslinjaukset on hyväksytty aiemmissa seurantaryhmissä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon organisaation valmistelua on jatkettu. Ilkka Luoma esitteli ehdotusta toimialueiden seuraavan tason organisaatioiksi.

Vastuuvalmistelijat Johanna Patanen, perhe- ja psykososiaaliset palvelut, Mervi Koski, ikäihmisten palvelut, Päivi Peltokorpi, terveyden ja sairaanhoidon palvelut, ja Päivi Lauri, kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut, esittelivät kukin vastuullaan olevan toimialueen seuraavan tason organisaatioehdotuksen.

Laaja poliittinen seurantaryhmä hyväksyi ehdotuksen sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialueiden organisaation seuraavan tason jatkovalmistelun pohjaksi.

Hyvinvointialueen poliittinen rakenne muodostuu aluevaltuuston ympärille

Osana hyvinvointialueen organisaatiovalmistelua on hahmoteltu myös tulevan organisaation poliittista rakennetta.

Hyvinvointialueen ylin päättävä toimielin on vaaleilla valittava aluevaltuusto. Valtuusto päättää tarkemman organisaatiorakenteen. Muut lakisääteiset toimielimet ovat aluehallitus ja tarkastuslautakunta.

Aluevaltuustoon tulee Pohjois-Pohjanmaalla 79 jäsentä. Aluehallitukseen tulisi pohjaehdotuksen mukaan 13 jäsentä. Muita toimielimiä olisivat tarkastuslautakunta, yksilöasiainjaosto, aluevaalilautakunta, tulevaisuus-, turvallisuus- ja yhdyspintalautakunnat, ​alueelliset neuvottelukunnat sekä vaikuttamistoimielimet, kuten nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto.

Laaja poliittinen seurantaryhmä hyväksyi ehdotuksen hyvinvointialueen poliittisen rakenteen jatkovalmistelun pohjaksi.

Kokouksen aineistot ja seuraavat kokoukset

Esitelty aineisto löytyy popsote.fi-verkkosivuilta osoitteesta popsote.fi/paatoksenteko kohdasta Muut kokousaineistot.

Seuraavat kokoukset:

  • Ma 22.11.2021 klo 13–16 (etäkokouksena)
  • Ma 20.12.2021 klo 12–15 (lähikokouksena)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Laajan poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Antero Aulakoski
antero.aulakoski@raahe.fi


POPsoten hankejohtaja Jouko Luukkonen
045 189 3138
jouko.luukkonen@popsote.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue yhdistää alueen 19 sote-organisaatiota ja kaksi pelastuslaitosta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Hallituksen kehysriihen linjauksilla toteutuessaan vaikutus Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden toimintaan19.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus teki 16.4.2024 kehysriihessään linjauksia sairaalaverkkouudistuksesta. Linjaukset koskevat perusterveydenhuollon päivystyksiä ja tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoa sekä niissä toimivia yhteispäivystyksiä. Pohjois-Pohjanmaalla linjaukset koskisivat Raahen sairaalaa sekä Oulaskankaan sairaalaa Oulaisissa, mikäli kehysriihen linjaukset konkretisoituvat hyvinvointialueita sitovaksi lainsäädännöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye