Helsingin yliopisto

Iäkkäiden potilaiden kasvomurtumien syy on useimmiten kaatuminen

Jaa
Iäkkäiden potilaiden kasvomurtumat syntyvät yleensä kaatumisen seurauksena, ja usein niihin liittyy myös aivovamma.

Nuorten aikuisten kasvomurtumat syntyvät yleensä väkivallan seurauksena, kun taas iäkkäillä ihmisillä murtuman syy on useimmiten kaatuminen. Iäkkäillä potilailla kasvomurtumat ovat myös yleensä huomattavasti vakavampia kuin nuorilla aikuisilla.

– Suurella osalla ikääntyneistä kasvomurtumapotilaista todetaan myös aivovamma, kertoo LL, EHL Miika Toivari.

Toivari tutki väitöstyössään iäkkäiden – vähintään 65-vuotiaiden – potilaiden kasvomurtumien erityispiirteitä ja selvitti heidän ja nuorten aikuispotilaiden kasvomurtumien eroavuuksia. Tutkimusaineisto koostui HUSin suu- ja leukakirurgian päivystyksessä, poliklinikalla tai vuodeosastolla hoidetuista kasvomurtumapotilaista.

Vanhuspotilailla havaittiin enemmän keskikasvojen murtumia kuin nuorilla aikuisilla, ja heillä myös silmäkuopan murtumat olivat vakavampia. Lisäksi iäkkäillä potilailla oli enemmän ja vakavampia oheisvammoja kuin nuorilla aikuisilla, ja he myös kuolivat useammin vammoihinsa sairaalahoidon aikana.

– Tutkimus osoitti, että ikääntyneiden potilaiden ja nuorten aikuisten kasvomurtumien välillä on merkitseviä eroja. Erityisesti aivovammoja havaitaan iäkkäillä kasvomurtumapotilailla enemmän. Kasvomurtumapotilaiden hoito on monialaista yhteistyötä, ja tämä korostuu erityisesti iäkkäiden potilaiden kohdalla, Toivari sanoo.

LL, EHL Miika Toivari väittelee 22.11.2019 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The characteristics of facial fractures and assosiated injuries in geriatric facial trauma patients”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Athena, Sali 107, Siltavuorenpenger 3 A, Helsinki. Vastaväittäjänä on professori Frank Hölzle, Aachen University, Germany, ja kustoksena on professori Caj Haglund. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:

miika.toivari@helsinki.fi

*****************************
Ystävällisin terveisin

Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi  050 406 2043

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye