Digita

IBM:n, Digitan ja Etteplanin Future City Challenge käynnistyy – kokoa joukkueesi koko Suomen kattavaan IoT-innovaatiokilpailuun

Jaa

IBM, Digita ja Etteplan järjestävät yhdessä ensimmäisen koko Suomen kattavan innovaatiokilpailun, Future City Challengen, jonka tavoitteena on suunnitella uusia ratkaisuja ja sovelluksia helpottamaan kaupunkilaisten arkipäivää. Kisaan mukaan lähtevät kaupungit ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä ja Tampere. Future City Challenge käynnistyy 3.12.2017 ja päättyy 31.1.2018.

Kilpailu on suunnattu kaupunkihaasteista kiinnostuneille yrityksille, startupeille ja opiskelijoille. Jokainen osallistuva kaupunki tulee julkistamaan useita tosielämän haasteita sovelluskehittäjille ratkottavaksi – teknislähtöisten sijaan. Parhaat ja toteuttamiskelpoiset palkitaan, mahdollisuus on myös uusien liiketoimintamallien lentävään lähtöön. Kisa startataan kick off -tapahtumassa Espoossa keskiviikkona 22.11.

Future City Challengen tuomareina toimivat IoT-liiketoimintajohtaja Ari Kuukka Digitasta, elinkeinojohtaja Tuula Antola Espoon kaupungilta, teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola Etteplanilta, Cloud-asiantuntija Arto Ahde IBM:ltä ja toimitusjohtaja Rasmus Roiha Ohjelmistoyrittäjät ry:stä ja Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

”Kilpailu tukee hyvin Espoon kaupungin profiilia elinvoimaisuutta ja verkostomaista toimintaa edistävänä innovatiivisena kaupunkina. Kuntalaisten tarpeet ja toiveet palveluiden suhteen muuttuvat koko ajan moninaisemmiksi, ja kaupungin tulee vastata niihin asukaslähtöisesti ja laadukkaasti. Toivomme saavamme Future City Challengen avulla digitalisaation mahdollistamia ratkaisuideoita kasvaviin palvelutarpeisiimme”, sanoo Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antola.

Kisaan osallistujille annetaan pääsy kaupunkien avoimeen dataan Etteplanin johtavan IoT-asiantuntijaorganisaation tuella. Digita tarjoaa maan kattavan LoRaWAN-teknologiaan perustuvan IoT-verkkonsa ja IBM Bluemix-innovaatioalustan, joka sisältää mm. IBM Watson -tekoälykyvykkyyksiä ja IoT-alustan. Näiden lisäksi järjestävät yritykset tarjoavat osallistujien käyttöön uusimmat työkalut, tarvittavat resurssit sekä projektitiimin tuen.                

Lisätietoa ja ilmoittautuminen:

http://futurecitychallenge.fi

Facebook-ryhmä:

https://www.facebook.com/groups/357535631335885/

Median yhteydenotot:

IBM Suomi, Kim Johnsson, liiketoiminnan kehityspäällikkö kumppanit,  +358 50 554 1647

Digita Oy, Ari Kuukka, johtaja, IoT-palvelut, +358 40 149 7942

Etteplan Oyj, teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola, puh. +358 44 755 2936

IBM on kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja pilvialustoihin erikoistunut teknologiayritys, joka tukee asiakkaidensa ja kokonaisten toimialojen digitaalista transformaatiota. Uudet innovaatiot ovat strategiamme ydin, ja tarjoamme toimialakohtaisia ratkaisuja kognitiivisen tietojenkäsittelyn, pilvipalveluiden, big datan, analytiikan, mobiliteetin, sosiaalisen liiketoiminnan ja tietoturvan alueilla. IBM toimii yli 170 maassa. www.ibm.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita. www.digita.fi

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2016 Etteplanin liikevaihto oli 183,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Ambientia laajentaa yhteistyötään Digitan kanssa: Arvostamme Digitan joustavaa, nopeaa ja suoraviivaista konesalipalvelua30.11.2017 10:51Tiedote

Cloud-, PaaS- ja räätälöityjä verkkopalveluita kokonaispalveluina tarjoava Ambientia Oy ja Digita Oy laajentavat yhteistyötään. Ambientia on jo viisi vuotta käyttänyt Digitan konesalipalveluja. Ambientia on 153 työntekijää työllistävä kasvuyritys, joka tarjoaa asiakkailleen sovellusten alustaksi myös luotettavaa infraa ja ajan tasalla oleva tietoturvaa. ”Ambientialle on aivan keskeistä tarjota asiakkailleen kokonaispalvelua, joka on aina asiakkaiden saatavilla. Luotettavan ja vikasietoisen infrastruktuurin osana hyödynnämme Digitan korkeatasoisia colocation-konesalipalveluja”, kertoo Ambientian Cloud Services -palveluista vastaava Matias Mäkinen. ”Meille on lisäksi ensiarvoisen tärkeää kilpailukykyisten hintojen ohella saada joustavaa, nopeaa ja hyvää henkilökohtaista palvelua ilman turhia, monimutkaisia prosesseja”, jatkaa Mäkinen. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme olleet Ambientian luottamuksen arvoisia, ja pitkä yhteistyömme laajenee edelleen. Ambientia kuten monet Digitan D

Digitan anteni-tv-verkon B-kanavanipun taajuus muuttuu Eurajoen radio- ja tv-asemalla 29.11.2017 – muutoksella vaikutuksia antenni-tv-vastaanottoon27.11.2017 14:20Tiedote

Antenni-tv-verkon B-kanavanipun taajuus muuttuu lähetyskanavalta 36 (594 MHz) kanavalle 45 (666 MHz) Eurajoen radio- ja tv-asemalla keskiviikkona 29.11.2017. Muutostöitä tehdään klo 9-16 välillä. Tänä aikana lähetyksissä saattaa esiintyä muutaman minuutin katkoksia kaikissa tv-lähetyksissä. Peittoalueen voi katsoa karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. B-kanavanipussa lähetetään DVB-T2-lähetysteknologialla Nelonen HD –kanavaa sekä maksu-tv-lähetyksiä. Taajuuden muututtua useimmat Antenna Ready HD –vastaanottimet päivittävät pääsääntöisesti uudet taajuudet automaattisesti, mutta jotkin vastaanottimet saattavat edellyttää kanavahaun hyväksymistä tai manuaalista tekemistä laitteessa. B-kanavanipussa lähetettävät kanavat: Nelonen HD, Discovery Channel, MTV, C More First, C More Series, Nick Jr, Investigation Discovery, Animal Planet, C More Hits, DNA Infokanava 2, Viasat History Taajuusmuutos yhteisantennikiinteistöissä ja omakotitaloissa Taajuusmuutoksia tehtäessä antennijärjestelm

Digitan antenni-tv-verkon B-kanavanipun taajuus muuttuu Kruunupyyn radio- ja tv-asemalla 29.11.2017 – muutoksella vaikutuksia antenni-tv-vastaanottoon27.11.2017 14:13Tiedote

Antenni-tv-verkon B-kanavanipun taajuus muuttuu lähetyskanavalta 40 (626 MHz) kanavalle 22 (482 MHz) Kruunupyyn radio- ja tv-asemalla keskiviikkona 29.11.2017. Muutostöitä tehdään klo 9-16 välillä. Tänä aikana kaikissa tv-lähetyksissä saattaa esiintyä muutaman minuutin katkoksia. Peittoalueen voi katsoa karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. B-kanavanipussa lähetetään DVB-T2-lähetysteknologialla Nelonen HD –kanavaa sekä maksu-tv-lähetyksiä. Taajuuden muututtua useimmat Antenna Ready HD – vastaanottimet päivittävät pääsääntöisesti uudet taajuudet automaattisesti, mutta jotkin vastaanottimet saattavat edellyttää kanavahaun hyväksymistä tai manuaalista tekemistä laitteessa. B-kanavanipussa lähetettävät kanavat: Nelonen HD, Discovery Channel, MTV, C More First, C More Series, Nick Jr, Investigation Discovery, Animal Planet, C More Hits, DNA Infokanava 2, Viasat History Taajuusmuutos yhteisantennikiinteistöissä ja omakotitaloissa Taajuusmuutoksia tehtäessä antennijärjestelmiin pitää

Monissa tv-lähetyksissä ja Yle Puhe –radiokanavalla oli katkos Lapuan alueella torstaina, nyt lähetykset toimivat taas normaalisti23.11.2017 17:54Tiedote

Sähköverkkovika aiheutti torstaina myöhään iltapäivällä lähetyskatkoksen Lapualla ja sen lähipaikkakunnilla useille tv-kanaville ja Yle Puhe -radiokanavalle. A-kanavanipun tv-kanavat eli Yle TV1, Yle TV 2, Yle Teema/Fem, MTV3, Nelonen ja AVA sekä radiokanavat Yle Puhetta lukuunottamatta toimivat normaalisti katkoksen aikana. Katkos alkoi 23.11. klo 16:23 ja päättyi klo 17:30. Näkyvyysalueen voi tarkastaa Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. Tv-kanavatarjonta vaihtelee alueittain. Alueen tv-kanavatarjonnan voi tarkastaa karttapalvelusta. Digita pahoittelee katkoksesta aiheutunutta haittaa. Median yhteydenotot: Digita Oy, Operatiivinen johtaja, Markus Ala-Hautala, puh. 0400 549 023, markus.ala-hautala@digita.fi Tiedotetta muokattu klo 20:50, täydennetty kanavatietoa katkoksen aikana toimineista tv-kanavista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme