IBM Suomi

IBM:n, Digitan ja Etteplanin Future City Challenge käynnistyy – kokoa joukkueesi koko Suomen kattavaan IoT-innovaatiokilpailuun

Jaa
Tavoitteena on suunnitella uusia ratkaisuja ja sovelluksia helpottamaan kaupunkilaisten arkipäivää.

HELSINKI, SUOMI - 1.11.2017: IBM, Digita ja Etteplan järjestävät yhdessä ensimmäisen koko Suomen kattavan innovaatiokilpailun, Future City Challengen, jonka tavoitteena on suunnitella uusia ratkaisuja ja sovelluksia helpottamaan kaupunkilaisten arkipäivää. Kisaan mukaan lähtevät kaupungit ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Jyväskylä ja Tampere. Future City Challenge käynnistyy 3.12.2017 ja päättyy 31.1.2018. 

Kilpailu on suunnattu kaupunkihaasteista kiinnostuneille yrityksille, startupeille ja opiskelijoille. Jokainen osallistuva kaupunki tulee julkistamaan useita tosielämän haasteita sovelluskehittäjille ratkottavaksi – teknislähtöisten sijaan. Parhaat ja toteuttamiskelpoiset palkitaan, mahdollisuus on myös uusien liiketoimintamallien lentävään lähtöön. Kisa startataan kick off -tapahtumassa Espoossa keskiviikkona 22.11.

Future City Challengen tuomareina toimivat IoT-liiketoimintajohtaja Ari Kuukka Digitasta, elinkeinojohtaja Tuula Antola Espoon kaupungilta, teknologiajohtaja Jaakko Ala-Paavola Etteplanilta, Cloud-asiantuntija Arto Ahde IBM:ltä ja toimitusjohtaja Rasmus Roiha Ohjelmistoyrittäjät ry:stä ja Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

”Kilpailu tukee hyvin Espoon kaupungin profiilia elinvoimaisuutta ja verkostomaista toimintaa edistävänä innovatiivisena kaupunkina. Kuntalaisten tarpeet ja toiveet palveluiden suhteen muuttuvat koko ajan moninaisemmiksi, ja kaupungin tulee vastata niihin asukaslähtöisesti ja laadukkaasti. Toivomme saavamme Future City Challengen avulla digitalisaation mahdollistamia ratkaisuideoita kasvaviin palvelutarpeisiimme”, sanoo Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Tuula Antola.

Kisaan osallistujille annetaan pääsy kaupunkien avoimeen dataan Etteplanin johtavan IoT-asiantuntijaorganisaation tuella. Digita tarjoaa maan kattavan LoRaWAN-teknologiaan perustuvan IoT-verkkonsa ja IBM Bluemix-innovaatioalustan, joka sisältää mm. IBM Watson -tekoälykyvykkyyksiä ja IoT-alustan. Näiden lisäksi järjestävät yritykset tarjoavat osallistujien käyttöön uusimmat työkalut, tarvittavat resurssit sekä projektitiimin tuen.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen:
http://futurecitychallenge.fi

Facebook-ryhmä:
www.facebook.com/groups/357535631335885/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

IBM Suomi
Kim Johnsson
Liiketoiminnan kehityspäällikkö kumppanit
puh. +358 50 554 1647


Digita Oy
Ari Kuukka
Johtaja, IoT-palvelut
puh. +358 40 149 7942


Etteplan Oyj
Jaakko Ala-Paavola
Teknologiajohtaja
puh. +358 44 755 2936

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

IBM Suomi
IBM Suomi
Laajalahdentie 23
00330 Helsinki

(09) 4591http://www.ibm.fi

IBM on kognitiiviseen tietojenkäsittelyyn ja pilvialustoihin erikoistunut teknologiayritys, joka tukee asiakkaidensa ja kokonaisten toimialojen digitaalista transformaatiota. Uudet innovaatiot ovat strategiamme ydin, ja tarjoamme toimialakohtaisia ratkaisuja kognitiivisen tietojenkäsittelyn, pilvipalveluiden, big datan, analytiikan, mobiliteetin, sosiaalisen liiketoiminnan ja tietoturvan alueilla. IBM toimii yli 170 maassa.

 

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.  

 

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun, sulautettujen järjestelmien ja  IoT:n (esineiden internet) sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2016 Etteplanin liikevaihto oli 183,9 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta IBM Suomi

IBM esittelee 127-kubittisen kvanttisuorittimen ja uuden sukupolven kvanttijärjestelmän16.11.2021 14:01:53 EET | Tiedote

ARMONK, N.Y., – 16.11.2021: Vain reilu vuosi 65-kubittisen Hummingbird-suorittimen jälkeen IBM esitteli ensimmäinen yli 100 kubitin kvanttisuorittimensa IBM Quantum Summit 2021 -tapahtumassa. 127-kubittisessa Eagle-suorittimessa hyödynnetään edeltäjistä Falconista ja Hummingbirdistä saatuja oppeja, kuten virheitä vähentävää kubittijärjestelyä ja arkkitehtuuria, jolla voidaan minimoida tarvittavien komponenttien määrä. Suorittimen kehittyessä täytyy myös järjestelmien kehittyä. IBM Quantum System Two on suunniteltu toimimaan tulevien 433- ja 1 121-kubittisten suorittimien kanssa. Eagle-suorittimen myötä olemme siirtyneet kehitysvaiheeseen, jossa kvanttipiirejä ei enää voi luotettavasti simuloida perinteisillä järjestelmillä. Suorittimessa hyödynnettävät uudet tekniikat mahdollistavat ohjausjohtimien sijoittamisen sirulla eri fyysiseen kerrokseen kuin missä kubitit sijaitsevat. Tämä toteutus mahdollistaa kubittien määrän merkittävän lisäämisen laskennan laadun kärsimättä. Kasvanut kubitt

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye