If Vakuutus

If tutki: Joulukuussa sattuu eniten kynttiläpaloja – valvo tulta sisällä ja ulkona

Jaa
Vuoden pimeimpään aikaan poltetaan runsaasti kynttilöitä ja vakuutusyhtiön vahinkotilastoissa tämä näkyy myös tulipalojen määrässä. Jos valvomaton kynttilä sytyttää tulipalon ulkona, reagoi sisällä oleva palovaroitin siihen vaarallisella viiveellä.

Joulukuussa sattuu vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan ylivoimaisesti eniten kynttilöiden aiheuttamia paloja ja erityisesti joulunalusaika korostuu riskialttiina.

- Kynttilöitä poltetaan nyt vuoden pimeimpänä aikana ja jouluna. Ne tuovat tunnelmaa ja valvottuna vahingoilta yleensä vältytäänkin, kommentoi Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä.

Kynttilöiden aiheuttamat palot johtuvat usein valvonnan puuutteesta. Sisätiloissa lasten ja eläinten toiminta voi kaataa kynttilän tai jotain menee tulen päälle. Ulkona tuuli voi kaataa kynttilän.

Yksi Ifin vuoden 2021 suurimmista kotitalousvahingoista sai alkunsa terassille jätetystä kynttilästä.

- Pääsääntönä on, ettei kynttilöitä jätetä valvomatta palamaan, ei sisälle eikä ulos, Ruokoselkä muistuttaa.

Palovaroitin reagoi ulkopaloihin liian myöhään

If testasi viime vuonna ennen joulua, miten ulkolyhtyjen ja kynttilöiden huolimaton käsittely vaikuttaa paloriskiin. Polttotestissä ei noudatettu lyhtyjen ja kynttilöiden käyttöohjeita.

Testeissä selvisi useita syitä, joissa ulkokynttiläkin voi aiheuttaa tulipaloriskin. Esimerkiksi väärin sijoitettu, liian pieni kynttilä pääsi kaatumaan puurunkoisen lyhdyn sisällä ja tuli levisi nopeasti lyhdyn runkoa pitkin viereiselle seinälle.

Lyhdyn sisälle kuuluu vain sinne tarkoitettu, oikeankokoinen kynttilä, ei ulkoroihu tai helposti syttyvät irtokoristeet.

If testasi aiemmin tänä vuonna myös muunlaisia ulkopaloja. Testeissä huomattiin, että palovaroitin reagoi terassilla syttyneeseen paloon myöhään. Palo ehti levitä kymmenen minuuttia ennen kuin palohälytin sisällä reagoi. Siinä vaiheessa tuli oli jo levinnyt laajalle.

Turvallisin ulkolyhty on vakaa ja palamaton

Lyhdyn alustan tulee olla tasainen ja palamaton, ei esimerkiksi kiikkerä muovirakenteinen ulkopöytä.

Metallirunkoinen lyhty havaittiin polttotestissä puurunkoista turvallisemmaksi, sillä vankemman rakenteen ansiosta tuuli tai eläin ei pääse kaatamaan sitä niin herkästi kuin puista lyhtyä. Jos kynttilä kaatuu lyhdyn sisällä, ei metallirakenne syty puisen lyhdyn tavoin.

Myös lyhdyn ripustukseen kannattaa valita palamatonta materiaalia, esimerkiksi metallinen koukku. Polttotestissä juuttinarun petettyä lyhdystä pudonnut kynttilä jatkoi palamista maassa eikä sammunut, kuten voisi olettaa.

Kynttilöillä ja lyhdyillä tunnelmointi on turvallista, kunhan perehtyy tuotteiden käyttöohjeisiin, kiinnittää huomiota sijoitteluun ja polttaa kynttilöitä valvotusti.

Viisi vinkkiä turvalliseen tunnelmointiin 

  1. Huolehdi, että lapset ja lemmikit eivät jää avotulen kanssa keskenään. Sammuta kynttilät sisältä ja ulkoa, kun poistut paikalta tai menet nukkumaan.
  2. Suosi palamattomasta materiaalista valmistettua lyhtyä ja sijoita se vakaalle ja palamattomalle alustalle. Varmista, että kevyt lyhty ei pääse kaatumaan.
  3. Pidä palava materiaali, kuten koristeet ja tekstiilit, kaukana lyhdystä.
  4. Jätä kynttilästä noin kaksi senttimetriä polttamatta. Loppuun palanut kynttilä saattaa aiheuttaa tulipaloriskin, jos kynttilä ei sammu itsestään. 
  5. Varmista, että läheltä löytyy sammutuspeite tai käsisammutin tulipalon varalta.

Polttotestien tuotteet valittiin sattumavaraisesti. Testeissä If ei käyttänyt tuotteita niiden mukana tulleiden turvallisuusohjeiden mukaisesti. Testi ei ota kantaa tuotteiden turvallisuuteen, kun niitä käytetään tuotteiden mukana tulleiden käyttö- ja turvallisuusohjeiden mukaisesti. 

Lue lisää turvallisesta tunnelmoinnista

Katso video polttotesteistä:

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye