Kustannusosakeyhtiö Otava

Ihmisen kuukävelystä tulee 50 vuotta – Tintin syntymästä 90 vuotta

Jaa
Hergén Tintti näki päivänvalon vuonna 1929, eli 90 vuotta sitten. Vuonna 2019 tulee myös kuluneeksi 50 vuotta ihmisen ensimmäisestä matkasta Kuuhun. Juhlavuosien kunniaksi kaksiosainen avaruusseikkailu on koottu yksiin kansiin.
Tintti juhlii tänä vuonna.
Tintti juhlii tänä vuonna.

Hergén Tintti-albumit Päämääränä Kuu ja Tintti Kuun kamaralla julkaistaan Tintin 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tyylikkäänä yhteisniteenä Tintti Kuussa (Tintin et la Lune). Klassinen sarjakuvaseikkailu huokuu edelleen ihmeen tuntua.

Päämääränä Kuu (Objectif Lune) on 16. Hergén piirtämä ja käsikirjoittama Tintti-sarjakuva-albumi. Se ilmestyi alun perin ranskankielisenä jatkosarjana belgialaisessa Le journal de Tintin -lehdessä vuonna 1950. Teos kertoo Syldavian Atomitutkimuskeskuksesta, jonne professori Tuhatkauno kutsuu Tintin ja kapteeni Haddockin. Syldavian tutkimuskeskus saa valmiiksi kuuraketin, joka laukaistaan teoksen lopussa. Kertomus jatkuu albumissa Tintti kuun kamaralla.

Georges Prosper Remi (1907–1983) alias Hergé tunnetaan kautta maailman Tintin luojana, mutta hän piirsi ja kirjoitti myös muita sarjakuvia, kuten Veikko, Tette ja Jykke. Tintin seikkailuja on käännetty yli 50 kielelle, ja Tintti-albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta.

Arvostelukappaleet: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi 044 531 2225 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tintti juhlii tänä vuonna.
Tintti juhlii tänä vuonna.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye