Ihmisoikeusliitto

Ihmisoikeudet kuuluvat urheilun ytimeen - Ihmisoikeusliitto, suomalaiset huippu-urheilijat ja urheilujärjestöt vaativat koko urheilumaailmalta herätystä

Jaa
Embargo 22.11.2021 klo 9.00. Seksuaalinen häirintä, sananvapauteen kajoaminen, homofobinen vitsailu, naisurheilun vähättely ja vammaisten ihmisten oikeus liikuntaharrastuksiin. Edellä mainitut ovat vain muutamia esimerkkejä suomalaisten huippu-urheilijoiden nostamista tositarinoista. Suomalaisessa urheilussa riittää työtä ihmisoikeuksien toteutumiseksi.

”Urheilussa ihmisoikeuskysymykset liitetään usein kansainvälisten kisojen järjestämiseen. Haluamme nyt kääntää katseet Suomeen, koska meillä on täällä valtavasti tehtävää”, sanoo Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Ihmisoikeusliitto painottaa, että ihmisoikeudet ovat urheilussa kokonaisvaltainen kysymys. Muun muassa lapsen oikeudet, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä, rasismi, ja vammaisten ihmisten yhdenvertainen mahdollisuus urheiluharrastukseen kuuluvat ongelmiin, joihin on aika tarttua nykyistä tehokkaammin.

”Olemme iloisia, että urheilun kenttä on lähtenyt laajasti mukaan tekemään ihmisoikeuksia näkyviksi. Tämä on kansainvälisestikin ainutlaatuinen kampanja”, Mattila sanoo.

Älä riko urheilua -kampanjassa Ihmisoikeusliitto, tunnetut urheilijat sekä lähes 80 urheilu- ja kansalaisjärjestöätarttuvat aiheisiin, joita ei suomalaisella urheilukentällä ole koskaan käsitelty näin laajasti. Mukana ihmisoikeuskysymyksiä ovat nostamassa muun muassa koripalloilija Shawn Huff, taitoluistelija Kiira Korpi, pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja, koripalloilija Awak Kuier, jääkiekkoilija Aapeli Räsänen, kolmiloikkaaja Senni Salminen sekä jalkapalloilijat Tim Sparv ja Linda Sällström.

”Olen itse kohdannut tietämättömyyttä ja homofobista vitsailua.Urheilun vastuutahot voisivat herkemmin puuttua kaikenlaiseen syrjintään. Ongelmien esiintuominen tai omien oikeuksien puolustaminen ei saisi jäädä vain urheilijoiden hartioille”, painottaa kolmiloikkaaja Senni Salminen.

Ihmisoikeuksien turvaaminen on urheilun vastuutahojen velvollisuus. Monet kampanjassa mukana olevat urheilujärjestöt ovat viime vuosina ryhtyneet toimiin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden lisäämiseksi. Kun urheilun eri tahot tunnistavat paremmin urheilun ihmisoikeuskysymyksiä, ne pystyvät tehostamaan toimiaan ihmisoikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi.

”Rohkaisemme ja herättelemme urheilun toimijoita, faneja ja suurta yleisöä entistä parempaan urheilumaailmaan, jossa voisimme kaikki urheilla turvallisesti ja omana itsenämme. Urheilulla on tuhannen taalan paikka nousta aidosti ihmisoikeuksien sanansaattajaksi”, kannustaa kampanjasuunnittelija Tommy Lindgren Ihmisoikeusliitosta.

”Älä riko urheilua” -viestin takana seisoo ennennäkemättömän laaja joukko

Ihmisoikeusliiton kampanjaa tukevat Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Suomen urheilun eettinen keskus SUEK, Suomen Valmentajat sekä yli 40 urheilun lajiliittoa ja 30 muuta kansalaisjärjestöä. Myös Helsingin kaupunki ja Urheilumuseo ovat mukana kampanjassa.

Älä riko urheilua -kampanja on osa Ihmisoikeusliiton laajempaa työtä urheilun ihmisoikeuskysymyksissä. Ihmisoikeusliitto aloitti opetus- ja kulttuuriministeriön tuella Ihmisoikeudet haltuun urheilussa -hankkeen vuonna 2020. Hankkeessa on muun muassa koulutettu urheilun lajiliittoja, urheilijoita ja muita toimijoita ihmisoikeuksien perusteista.

Kampanjan toteutus on tehty yhdessä viestintätoimisto Milttonin kanssa.

Kampanjasivulta löytyy tieto ihmisoikeuksista urheilussa, lista mukana olevista järjestöistä ja urheilijakasvojen haastattelut: älärikourheilua.fi tai alarikourheilua.fi

Kampanjasivut ovat myös ruotsiksi ja englanniksi.

Hashtagit:

#ÄläRikoUrheilua #IhmisoikeudetUrheilussa

Kampanjan urheilijakasvojen sitaatit:

”Urheilussa vallinnut salailun kulttuuri on luonut otollisen alustan esimerkiksi seksuaaliselle häirinnälle. Se on aika murtaa.” Aapeli Räsänen, jääkiekkoilija

”Olen kohdannut tietämättömyyttä ja homofobista vitsailua. Urheilun vastuutahot voisivat herkemmin puuttua kaikenlaiseen syrjintään.” Senni Salminen, kolmiloikkaaja

”Hienoa, että taitoluistelussa on vihdoin alettu puhua lapsen oikeuksista. Ilman ihmisoikeuksia urheilu ei ole kestävää tai arvokasta.” Kiira Korpi, taitoluistelija

”Minulle on tärkeää, että saan sanoa, mitä mieltä olen ja mitä tunnen. Urheilijalle kuuluu sananvapaus.” Awak Kuier, koripalloilija

”Vammaiselle ihmiselle liikuntaharrastukseen pääsy voi olla vaikeaa. Saatetaan sanoa, ettei me sinua voida ottaa. Tämä on ihmisoikeuskysymys.” Amanda Kotaja, pyörätuolikelaaja

”Jalkapallossa pitää tehdä vielä paljon rasismin kitkemiseksi. Toivon ja vaadin, että urheilujärjestöt kantavat vastuunsa ja johtavat urheilua parempaan suuntaan.” Tim Sparv, jalkapalloilija

”Vähemmistöjen edustajat nostavat usein epäkohtia esille, mikä ei ole helppoa. Urheilun valtaapitävillä pitää olla tahto muuttaa asioita.” Shawn Huff, koripalloilija

Yhteyshenkilöt

Mediayhteydenotot:


Reetta Helander, viestintäpäällikkö
Ihmisoikeusliitto p. 044 7062392
reetta.helander@ihmisoikeusliitto.fi


Tommy Lindgren, kampanjasuunnittelija
Ihmisoikeusliitto p. 044 7420409
tommy.lindgren@ihmisoikeusliitto.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ihmisoikeusliitto
Ihmisoikeusliitto
Toinen linja 17
00530 HELSINKI

0447062392https://ihmisoikeusliitto.fi/

Ihmisoikeusliitto on ihmisoikeusjärjestö, joka seuraa kokonaisvaltaisesti Suomen ihmisoikeustilannetta ja tekee työtä yhdenvertaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan Suomen puolesta. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ihmisoikeusliitto

Järjestöt: Olemme syvästi huolissamme köyhyyttä lisäävästä politiikasta20.12.2023 07:14:30 EET | Tiedote

Sosiaaliturvaan tehtävät rajut leikkaukset merkitsevät suunnanmuutosta suomalaisessa sosiaalipolitiikassa. Leikkaukset murentavat olennaisesti hyvinvointivaltiota. Hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät köyhyyttä ja puskevat ihmisiä viimesijaiselle toimeentulotuelle, huomauttaa 11 järjestöä yhteisessä kannanotossaan. Sosiaaliturvaan tehtävät leikkaukset lisäävät eriarvoisuutta ja heikentävät samalla perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Leikkausten vaikutuksia arvioitaessa ei ole otettu huomioon niiden musertavia vaikutuksia köyhien ihmisten arkeen, ja tästä aiheutuvia seurauksia koko yhteiskunnalle.

Yli 18 000 vaatii hallitusta turvaamaan oikeuden riittävään toimeentuloon – Ihmisoikeusliitto luovutti vetoomuksen hallitukselle25.10.2023 11:00:00 EEST | Tiedote

Ihmisoikeusliitto vetoaa hallitukseen, että se turvaa jokaiselle oikeuden riittävään toimeentuloon. Yhteensä 18 060 ihmisen allekirjoittama vetoomus luovutettiin tänään sosiaaliturvaministerin valtiosihteerille Laura Rissaselle. Rissanen otti vetoomuksen vastaan ministeri Sanni Grahn-Laasosen puolesta. Vetoomus toimitettiin myös valtiovarainministeriöön.

Järjestöt: Tyttöjen sukuelinten silpomisen kaikki muodot on kiellettävä laissa7.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote

Tyttöjen sukuelinten silpominen on tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ihmisoikeusloukkaus. Laaja joukko järjestöjä on pettyneitä siihen, ettei oikeusministeriö esitä muutoksia rikoslakiin koskien tyttöjen sukuelinten silpomista. Yhteensä 35 järjestöä vaatii Suomea tehostamaan tyttöjen suojelua ja kieltämään kaikki tyttöjen sukuelinten silpomisen muodot selkeästi laissa. Tulevan hallituksen on korjattava asia.

Tyttöjä täytyy suojella sukuelinten silpomiselta Suomessakin24.11.2022 07:45:31 EET | Tiedote

Tyttöjen sukuelinten silpominen on vakavaa tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Asia koskettaa tuhansia ihmisiä myös Suomessa. Ihmisoikeusliitto on tehnyt jo 20 vuotta silpomisen vastaista työtä Suomessa. Työn tuloksena eri yhteisöjen silpomiseen liittyvät asenteet ovat muuttuneet kielteisemmiksi ja valtion toimet silpomisen torjumiseksi ovat vahvistuneet. Tyttöjen suojelua on kuitenkin yhä tehostettava Suomessa. Perjantaina 25.11. vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye