Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Ikääntyvät asukkaat otettava huomioon taloyhtiöissä

Jaa
Väestön ikääntyminen näkyy taloyhtiöiden arjessa. Yhä useampi ikäihminen haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa asunnossaan. Pitkään kotona asuminen on hyvä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta, mutta asiaan liittyy myös ongelmia.

Tilastollisesti ikääntyminen tuo mukanaan riskejä. Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta henkilöä, ja joka vuosi muistisairauteen sairastuu lähes 15 000 henkilöä. Myös erilaisia liikkumishaasteita potevia ihmisiä on runsaasti, jolloin esteetön liikkuminen kotiin on kirjaimellisesti elinehto. Taloyhtiöissä ikääntymisen aiheuttamien haasteiden huomioon ottaminen on hyvää asukasdemokratiaa.

”Usein tullaan samalla auttaneeksi nuorempiakin asukkaita, joten vastakkainasettelusta ei ole kyse.”, toteaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä. ”Jos esimerkiksi parannetaan esteetöntä kulkua jälkiasennushisseillä, huolehditaan entistä paremmin paloturvallisuudesta tai ohjeistetaan selkeästi taloyhtiön käytännöistä, niin hyötyjiä ovat kaikki asukkaat.”

Hissien rakentamiseen ja muihinkin esteettömyyttä edistäviin toimiin on saatavissa ARAn avustuksia jopa 45 % hyväksytyistä kokonaiskustannuksista.

”Osa ikääntyvistä kaipaa myös ulkopuolista apua, jonka tuojat usein liikkuvat autolla. Lyhytaikaisen pysäköinnin järjestäminen ei aina ole helppoa, mutta keskustelemalla asioista taloyhtiön isännöitsijän ja hallituksen kanssa näihinkin kysymyksiin useimmiten löytyy kaikille osapuolille sopiva ratkaisu.”, Heikkilä jatkaa.

Laajempi artikkeli aiheesta on julkaistu Kiinteistölehti Uusimaassa 4/2020 (s. 16-22).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Mika Heikkilä, mika.heikkila@ukl.fi tai 050 591 0995

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Annankatu 24, 4.krs
00100 HELSINKI

(09) 1667 6761http://www.ukl.fi

Kiinteistöliitto Uusimaa on Suomen Kiinteistöliiton suurin alueellinen jäsenyhdistys. Toimintamme on alkanut jo vuonna 1933. Toimistomme palvelee 16 asiantuntijan voimin 11 900 jäsentaloyhtiön hallituksia ja isännöitsijöitä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry

Kiinteistöverouudistus on myrkkyä pääkaupunkiseudulle31.8.2023 16:04:36 EEST | Tiedote

Pääkaupunkiseutu on Suomen kallein asuinalue. Vuoden 2022 kiinteistöverosta yli kolmannes kertyi pääkaupunkiseudun kiinteistöistä, vaikka asuinkiinteistöjen veroprosentti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on lain määrittämällä alarajalla. Nyt tuore hallitusohjelma sekä 29.8. julkistettu ehdotus hallituksen esitykseksi kiinteistöveron muuttamisesta nostaisi tätä alarajaa lähes 40 prosenttia. Korotus kiristää kiinteistöverotusta 245 kunnassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye