Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Ikkunanpesijä putosi – sakot toimitusjohtajalle ja yhtiölle

Jaa
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta rakennusalan yrityksen 6 000 euron yhteisösakkoon ja kyseistä työtä johtaneen yhtiön toimitusjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 27.9.2022.

Tuomio koski Helsingissä 28.8.2020 sattunutta työtapaturmaa. Yhtiön työntekijä oli maalaustyön jälkeen pessyt kerrostalon alakerran ikkunoita. Työntekijä käytti yli kahden metrin korkeudessa työskentelyalustanaan koottavaa ja pyörillä liikuteltavaa telinettä. Tässä yhteydessä teline oli kaatunut, ja siltä pudonnut työntekijä oli loukkaantunut.

Käräjäoikeus katsoi käytetyn telineen monin eri tavoin rakennustyön turvallisuutta koskevan asetuksen vastaiseksi. Telineellä oli riittämätön seisontavakavuus, sen kaiteet ja nousutiet olivat puutteelliset sekä pyörät kiinnittämättä asianmukaisesti, ja sitä ei ollut asianmukaisesti tarkastettu ennen käyttöä.

Käräjäoikeus katsoi, että työtä johtaneen yhtiön toimitusjohtaja oli huolimattomuudesta rikkonut työturvallisuusvelvoitteitaan ja jättänyt riittävästi huolehtimatta loukkaantuneen työntekijän turvallisuudesta.

Kun yhtiön johtoon kuuluva henkilö tuomittiin, oli tapauksessa edellytykset tuomita myös tämän edustama ja pääosin omistama yhtiö yhteisösakkoon.

Teline oli toimitusjohtajan määräyksestä hävitetty pian tapaturman jälkeen.

”Rakennustelineitä koskee huomattava määrä erilaisia ehdottomia määräyksiä. Kaikkien niiden tarkoituksena on edistää turvallisuutta ja torjua erityisesti putoamisvaaraa. Niitä noudattamalla kukaan ei olisi loukkaantunut, eikä tätäkään oikeudenkäyntiä olisi tarvittu”, muistuttaa työsuojelun lakimies Matti Nissinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio R 22/2005. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Matti Nissinen, puh. 02950 16139, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Myndigheternas och producentorganisationernas gemensamma lägesbild av jordbrukets investeringar och djursjukdomar16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade måndagen 15 april ett forum om gårds- och tillståndstillsyn gemensamt för myndigheterna och producentorganisationerna, för att där skapa en lägesbild över jordbruket, djurhållningen och investeringarna i området. Också det aktuella djursjukdomsläget och bekämpningsåtgärderna lyftes upp i diskussionerna.

Regionförvaltningsverket ålade Västra Nylands välfärdsområde att avhjälpa brister i räddningsväsendets aktionsberedskapstider15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har ålagt Västra Nylands välfärdsområde att se till att aktionsberedskapstiderna för räddningsväsendets första enhet är på den nivå som lagen förutsätter. Det har redan under en längre tid förekommit brister i aktionsberedskapstiderna i området och med det nya föreläggandet strävar man efter att säkerställa att välfärdsområdets planer och åtgärder är tillräckliga för att uppnå en tillräcklig nivå på tjänsterna.

Aluehallintovirasto antoi määräyksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle pelastustoimen toimintavalmiusaikojen korjaamiseksi15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen korjaamaan pelastustoimen ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajat lain edellyttämälle tasolle. Alueella on esiintynyt toimintavalmiusaikojen puutteita jo pidempään, ja uudella korjausmääräyksellä pyritään varmistamaan, että hyvinvointialueen suunnitelmat ja toimenpiteet ovat riittäviä palvelujen saattamiseksi riittävälle tasolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye