HOK-Elanto

Ikoninen helsinkiläisravintola Kappeli uudistetaan täysin – ravintola on suljettu uudistuksen vuoksi vappuun 2022

Jaa
Ravintola Kappeli on sijainnut keskellä Helsinkiä ja keskellä Esplanadia jo kolmella eri vuosisadalla. Sisustus ja vieraat ovat vaihdelleet, rakennukseen saatu kaksi uutta paviljonkia ja terassi muuntanut muotoaan, mutta talon arvotaide ja rakennuksen alkuperäinen paviljonkirakennus ovat säilyneet samoina jo yli 150 vuotta. Nyt Kappeli uudistetaan kokonaisvaltaisesti suojeltua rakennusta sekä sen historiaa ja arvokkuutta kunnioittaen. Ravintolan omistava osuuskauppa HOK-Elanto haluaa palauttaa Kappelin sille kuuluvalle paikalleen kaupungin keskipisteeksi. Sisustussuunnittelusta vastaa palkittu suunnittelutoimisto Fyra Oy ja hanketta koordinoi arkkitehtitoimisto CJN. Kappeli sulkeutuu 31.10.2021 ja avautuu uusittuna vapuksi 2022.

HOK-Elanto tukee uudistuksella kaupunkikeskustan elävöittämistä

Osuuskauppa HOK-Elanto lähtee kehittämään kulttuurihistoriallisesti merkittävää ravintolaa toteuttamalla siellä täydellisen uudistuksen yhteistyössä Helsingin kaupunginmuseon kanssa. ”Uudistus juhlistaa ikonisen Kappelin historiaa. Jatkossa klassikkoravintola loistaa entistä kauniimmin, sellaisena kuin se parhaimmillaan voi olla eli vuoden jokaisena päivänä avoinna olevana kaupungin keskipisteenä, kaupunkilaisten ja matkailijoiden yhteisenä kohtaamispaikkana”, lupaa ravintolanjohtaja Santeri Uusitalo.

”Tilat uudistetaan kokonaan, mutta Kappelin laadukas ruoka säilyy. Pääosaa näyttelevät jatkossakin kotimaiset raaka-aineet ja laadukkaat klassikkoannokset, monipuolisella juomalistalla täydennettynä”, Uusitalo jatkaa.

”HOK-Elanto haluaa tukea vahvasti kaupunkikeskustan eloisuuden säilyttämistä ja Kappelin uudistustyöt ovat yksi konkreettinen teko tätä tavoitetta kohti”, toteaa HOK-Elannon ravintoloiden toimialajohtaja Henriikka Puolanne. ”Kappelin osalta lähtötilanne on hyvä, sillä ravintola lähti poikkeusaikaan historiansa parhailla myynneillä. Nyt myös nuorempien sukupolvien kiinnostus Kappelia kohtaan on kasvanut ja viime kesänäkin myynti oli erinomainen, vaikka turistit puuttuivat. Uskon, että kasvu pohjautuu paitsi ravintolan uniikkiin henkeen myös nykyisiin ravintolatrendeihin. Tässä ajassa kaivataan aitoja miljöitä, joilla on vahva tarina ja juuret”, Puolanne pohtii.

Suunnittelutoimisto Fyra haluaa korostaa Kappelin alkuperää

Vuosikymmenten aikana Kappeli on nähnyt monenlaisia muutoksia. Eri vuosikymmeniltä erilaisia kerroksia pintaansa kerryttänyttä Kappelia pyritään nyt yhtenäistämään.

”Nyt tehtävässä uudistuksessa rauhoitamme ja selkeytämme ravintolan ilmettä sen alkuperää, arkkitehtuuria ja detaljiikkaa esiin tuoden. Lisäämme vehreyttä, luomme kutsuvia tunnelmia ja toisistaan selkeästi erottuvia miljöitä – kuitenkin kokonaisuus ja muotokieli yhtenäisenä säilyttäen. Aikaisemmin ehkä hieman varjoon jäänyt arvotaide tuodaan näkyvämmin esille. Lisäksi kulttuurihistoriallisesti merkittävän rakennuksen vaiheisiin ja vieraisiin liittyviä tarinoita herätetään eloon”, kertoo Fyra Oy:n sisustusarkkitehti Anu Latvala. ”Kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen säilytämme ja kunnostamme arvokkaat pintamateriaalit, kuten kalkkikivilattian ja pölkkyparkettilattian sekä kiintokalusteiden rungot.”

Kappelin uudistus toteutetaan yhteistyössä Kaupunginmuseon kanssa. Kappeli on Helsingin uudessa valmistuvassa asemakaavassa mittavasti suojeltu. Ravintola on suljettuna uudistustöiden vuoksi 31.10.2021-22.4.2022.

Tiesitkö, että..

  • Esplanadin puisto oli 1800-luvun alussa Vasikkahaka -niminen laidun, jossa paimennettiin Katajanokalta sinne tuotua karjaa.
  • Laidun muuntui myöhemmin puistomaiseksi esplanaadiksi ja kaupunkilaisten suosimaksi kohtaamispaikaksi. Vuonna 1840 sokerileipuri Jerngren rakennutti puistoon leivonnaisia ja limonaadia tarjoilevan temppelinmuotoisen myyntikojun, ’kappelin’.
  • Varsinainen Kappeli-ravintola avattiin kesäkuun 4. vuonna 1867. Samana päivänä syntyi Carl Gustaf Emil Mannerheim.
  • Kappelissa tarjoiltiin maan ensimmäiset kylmät oluet jo 1880-luvulla – ravintolaan oli tilattu oluenjäähdytyskone.
  • Kappelin puiston suihkulähteessä uiskenteli jossakin vaiheessa jopa elävä hylje.
  • Ravintoloitsija Onni Wetterhoff (1876-1879) aloitti suomalaisen taiteen tukemisen tarjoilemalla taiteilijoille ilmaisia sunnuntaiaamiaisia. Kiitokseksi taiteilijat maalasivat teoksia ravintolan seinille. Samalla ravintoloitsija teki Kappelista todistajan Suomen taiteen kulta-ajan synnylle.
  • Kappelin keittiöstä löytyy aito Albert Edelfeltin teos, Gambrinus, oluen keksijä, sekä lukuisia muita arvoteoksia.
  • Taiteilijatoverit Jean Sibeliuksesta Eino Leinoon ja Juhani Ahoon viihtyivät Kappelissa. Leinon kantapöytä löytyy Kappelista edelleen.
  • Kappeli on innoittanut myös säveltäjiä. Oskar Merikanto istui mielellään ravintolan ikkunapöydässä katselemassa Eteläsatamaa laivoineen. Osoituksena rakkaudestaan Kappeliin Merikanto sävelsi myös Kappeli-nimisen teoksen pianolle.
  • Uudelle vuosisadalle siirryttäessä Kappelin terassista tuli venäläisten meriupseerien ja duuman jäsenten lempipaikka.
  • Kappeli näki hyvin läheltä myös suuriruhtinaskunta Suomen itsenäistymisen.
  • 1950-luvulla Kappeliin tultiin nauttimaan kauden ensimmäiset uudet perunat. Loppukesästä oli rapujen vuoro. Viime vuosina on nautittu blini- ja parsaviikoista.
  • Kappeli siirtyi vuonna 1976 Osuusliike Elannolle, joka restauroi ravintolan ympärivuotiseen käyttöön. Entisöinnin yhteydessä Kappelin kellarista löytyi maalikerrosten alta hienoja taideteoksia: kukka-, hedelmä- ja nymfiaiheita sekä seinänkokoinen Helsinki-panoraama.
  • 1980-luvulla Kappeliin jonotettiin Havis Amandan patsaalta asti. Kaikki halusivat päästä Kappelin klubille kuulemaan Bullworkers-yhtyettä.
  • Kappeli on toiminut myös sanan varsinaisessa merkityksessä 1980-luvulla, jolloin talossa kokoontui pastori Olli Valtosen tiistaipiiri.
  • Viimeisin iso uudistus Kappelissa on tehty 2011.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

Helsingin Esplanadin puistossa sijaitseva ravintola Kappeli on kulttuurihistoriallisesti merkittävä klassikkoravintola, joka on toiminut samalla paikalla ja julkisivultaan lähes samanlaisena jo vuodesta 1867. Monipuolinen ravintolakokonaisuus, johon kuuluu baari, kahvila, ravintola, kellarin juhlatilat ja terassi, on avoinna vuoden jokaisena päivänä aamusta iltaan. Kappeli houkuttelee niin kaupunkilaisia kuin matkailijoita ympäri vuoden sen miljöön, taiteen, tarinoiden ja laadukkaan ruoan vuoksi. Ravintolan omistaa osuuskauppa HOK-Elanto. Kappeli on yksi HOK-Elannon lippulaivaravintoloista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye