GRK Infra Oyj

Ilmalan raitiotieyhteyden rakennustyöt valmistuneet

Jaa
Kesällä 2020 alkaneet Ilmalan raitiotien infranrakennustyöt ovat valmistuneet. Helsingin kaupungin tilaaman urakan yhteydessä raitiotiekiskojen rakentamisen lisäksi uudistettiin kunnallistekniikkaa sekä rakennettiin uutta katutilaa. HSL aloittaa raitiolinjan 9 liikennöinnin rakennetulla osuudella maanantaina 17. lokakuuta 2022.
Ilmalantorilla sijaitsee raitiotieliikenteen kääntöpaikka ja jatkossa raitiolinjan 9 päätepysäkki.
Ilmalantorilla sijaitsee raitiotieliikenteen kääntöpaikka ja jatkossa raitiolinjan 9 päätepysäkki.

Uusittua kunnallistekniikkaa ja turvallisempaa katutilaa

Kaksivuotisen urakan aikana Pasilan ja Ilmalan alueella rakennettiin paljon niin katujen päällä kuin allakin. Pasilankadun ja Kyllikinportin risteykseen asti aiemmin ulottuneita raitiotiekiskoja jatkettiin Pasilankatua, Radiokatua ja Ilmalankujaa pitkin kohti Ilmalantoria, jonne rakennettiin linjan 9 päätepysäkki Ilmalan rautatieaseman lähettyville.

Raitiotien rakentamisen yhteydessä saneerattiin Pasilankadun ja Radiokadun kunnallistekniikkaa, kuten vesiputkia, viemäreitä ja kaapeleita. Samalla katujen pinnat ja rakenteet uusittiin. Kaduilla liikkuminen on nyt aiempaa turvallisempaa, kun käytössä ovat uudet jalkakäytävät ja niistä erotellut yksisuuntaiset pyörätiet.

”Kokonaisuutena urakan rakennustyöt sujuivat hyvin. Kunnallistekniikan uusiminen sekä raitiotiekiskojen ja katujen rakentaminen Pasilankadulla ja Radiokadulla valmistuivat pääosin vuoden 2021 lopulla ja kadut palautettiin liikenteen käyttöön useita kuukausia alkuperäistä urakka-aikataulua edellä”, kertoo GRK:n rakennuspäällikkö Heikki Haavikko.

Ilmalan raitiotien työmaalla käytettiin uusiutuvaa dieseliä, uusiutuvaa polttoöljyä ja tuulivoimalla tuotettua sähköä, joiden avulla vähennettiin hiilidioksidipäästöjä. Työmaalla käytettävien työkoneiden ja kuorma-autojen päästöluokkavaatimusten ansiosta myös ilmanlaatua heikentävät lähipäästöt vähentyivät.

Uusi Ilmalantori

Huomattavimman muodonmuutoksen hankkeen myötä koki Ilmalantorin alue, jolta urakan ensimmäisten kuukausien aikana louhittiin pois kalliota noin 6 100 kuutiota. Raitiotien kääntöpaikan vaatiman tilan mahdollistamiseksi alueelle rakennettiin muun muassa yli 15 metriä korkeita kallioon ankkuroituja tukimuureja. Täysin yllätyksittä Ilmalantoria ei päästy rakentamaan. Haasteita Ilmalantorin alueen rakentamisessa aiheuttivat rikkonainen kallio ja kallioruhje, minkä vuoksi suunnitelmiin ja aikatauluihin tuli muutoksia urakan aikana.

Ilmalantori on kokonaisuudessaan lähes puolen hehtaarin kokoinen. Torin pintamateriaalina ovat punaiset ja mustat kivet, joista muodostuu koko torin kattava raidallinen kokonaisuus. Rakentaminen Ilmalantorin ympärillä jatkuu edelleen, sillä torin ympärille rakennetaan parhaillaankin toimistorakennusta.

Rakennamme raitiotietä Pasilassa jatkossakin

Raitioteiden rakentaminen Pasilassa jatkuu tulevinakin vuosina. GRK on mukana Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa, jossa rakennetaan Kalasataman ja Pasilan välille raitiotie. Urakkaan sisältyy myös paljon katualueiden, jalankulun ja pyöräilyn reittien sekä kunnallistekniikan uusimista. Hankkeen Pasilan työmaalohkon rakennustyöt alkoivat kesällä 2021 ja ensimmäiset raitiotieosuudet valmistuivat kesän 2022 aikana. Kokonaisuudessaan hankkeen on määrä valmistua syksyllä 2024, jolloin Kalasatamasta Pasilaan kulkeva raitiolinja 13 aloittaa liikennöinnin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heikki Haavikko, rakennuspäällikkö, GRK Suomi Oy, 050 364 0316, etunimi.sukunimi@grk.fi

Kuvat

Ilmalantorilla sijaitsee raitiotieliikenteen kääntöpaikka ja jatkossa raitiolinjan 9 päätepysäkki.
Ilmalantorilla sijaitsee raitiotieliikenteen kääntöpaikka ja jatkossa raitiolinjan 9 päätepysäkki.
Lataa
Radiokadulle rakennettiin yksisuuntaiset pyörätiet ja uusi raitio- ja linja-autoliikenteen pysäkki.
Radiokadulle rakennettiin yksisuuntaiset pyörätiet ja uusi raitio- ja linja-autoliikenteen pysäkki.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

GRK Infra Oyj
GRK Infra Oyj
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa

https://www.grk.fi

GRK

GRK rakentaa väyliä, teitä, raiteita ja siltoja. GRK on Suomessa, Ruotsissa ja Virossa toimiva rakennusalan konserni. Liikevaihtomme oli vuonna 2021 yli 430 miljoonaa euroa. Työllistämme noin 1 000 ammattilaista.

GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt GRK Suomi Oy ja GRK Road Oy Suomessa, GRK Infra AB ja GRK Rail AB Ruotsissa sekä GRK Infra AS Virossa.

GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteutus, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Väylä-, taito- ympäristö- ja teollisuusrakentamisessa GRK tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta GRK Infra Oyj

GRK Infra Oyj:n vuoden 2023 tulos: Vahva kasvu ja kannattavuus vaikeassa markkinatilanteessa7.3.2024 09:02:02 EET | Tiedote

Tammi-joulukuu 2023 lyhyesti (IFRS): Liikevaihto kasvoi uuteen ennätykseensä, noin 21 prosenttia 546,2 (450,5) miljoonaan euroon. Oikaistu käyttökate oli 38,0 (26,3) miljoonaa euroa, eli 7,0 (5,8) prosenttia liikevaihdosta. Käyttökate oli 37,7 (24,4) miljoonaa euroa, eli 6,9 (5,4) prosenttia liikevaihdosta. Oikaistu liikevoitto oli 24,9 (13,7) miljoonaa euroa, eli 4,6 (3,0) prosenttia liikevaihdosta. Liikevoitto oli 24,2 (11,4) miljoonaa euroa, eli 4,4 (2,5) prosenttia liikevaihdosta. Omavaraisuusaste oli 39,9 (41,9) prosenttia. Oman pääoman tuotto oli 24,3 (9,0) prosenttia. Nettovelaton, rahavarat 97,6 (43,0) miljoonaa euroa ja nettovelka -63,7 (-7,2) miljoonaa euroa. Tilauskanta kasvoi vahvasti ollen vuoden lopussa 568 (381) miljoonaa euroa.

GRK on valittu toteuttamaan kantaverkon kaapeliyhteyden rakennustöitä Helsinkiin, sopimuksen arvo 22 milj. euroa26.1.2024 15:01:31 EET | Tiedote

GRK on valittu toteuttamaan Helsinkiin uuden kantaverkon 400 kilovoltin kaapeliyhteyden rakennustöitä. Yhteydellä vastataan pääkaupunkiseudun kasvavaan sähkönkulutukseen ja edistetään vihreää siirtymää. GRK:n sopimuksen arvo on 22 miljoonaa euroa. Hankkeen on määrä valmistua vuonna 2026. Suomessa ei ole aiemmin tehty 400 kilovoltin maakaapeliyhteyttä tässä mittakaavassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye