Diakonissalaitos

Ilman tukea nuoret asunnottomat jäävät kadulle

Jaa
Nuoret asunnottomat elävät yhä kovemmassa katukulttuurissa, johon moni kasvaa kiinni hyvin nuoresta alkaen. Tilanteeseen on puututtava nopeasti yhteistyössä, toteavat Diakonissalaitoksen asiantuntijat. Asunnottomien yötä vietetään maanantaina 17. lokakuuta.
Nuorten asunnottomuuden vähentäminen vaatii pikaisia toimia: ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä. "Sosiaalityön tulee mennä mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo", sanoo Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen Robert Koski. Kuva: Pixabay
Nuorten asunnottomuuden vähentäminen vaatii pikaisia toimia: ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä. "Sosiaalityön tulee mennä mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo", sanoo Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen Robert Koski. Kuva: Pixabay

Tilastojen mukaan nuorten, alle 25-vuotiaiden asunnottomuus on laskussa. ARAn mukaan vuonna 2021 yksineläviä asunnottomia oli 3 950, joista 711 eli 18 prosenttia, oli alle 25-vuotiaita.

Kaduilla nuorten asunnottomien parissa työtä tekevälle tilanne näyttäytyy kuitenkin toisenlaisena.

"Kohtaamme kaupunkien kaduilla yhä enemmän vaikeassa tilanteessa olevia nuoria. Kaikki nuoret eivät välttämättä näy tilastoissa, kun postit ohjautuvat esimerkiksi vanhemmille, vaikka nuori itse ei ole siellä oleillut kuukausiin", toteaa projektipäällikkö Robert Koski Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeesta.

Tukialus tekee etsivää päihde- ja mielenterveystyötä Helsingin, Tampereen ja Lahden kaduilla.

Koski on huolissaan siitä, että kadulla asuvat nuoret helposti ryhmäytyvät, mikä johtaa ongelman paisumiseen.

"Kadulta nuoret löytävät paikan, yhteisön ja merkityksellisyyden kokemuksen, jota ei mahdollisesti ole löytynyt muualta. Kulttuuri imaisee mukaansa, mutta se kulttuuri on todella kova ja raadollinen."

"Osalla nuorista on jo voimankäyttövälineet mukana koko ajan, ja kun siihen lisätään alaikäisten käymää kovaa huumekauppaa ja usein taustalla vaikuttava kansainvälinen rikollisuus, on selvää, että valtakulttuurikin tulee näkemään tämän kehityksen seuraukset", Koski sanoo.

Ennaltaehkäisy ja yhteistyö keskeistä

Nuoret asunnottomat näkyvät jo myös Diakonissalaitoksen sote-palveluiden ylläpitämässä Auroratalossa.

"Viimeisen puolen vuoden aikana alle 30-vuotiaiden määrä on selvästi lisääntynyt asiakkaissa", sanoo palveluyksikön johtaja Markus Karvinen.

Auroratalo tarjoaa asumispalveluja Asunto ensin -periaatteella helsinkiläisille asunnottomille. Asunto ensin -yksiköissä nuorille pyritään tarjoamaan erityistä tukea, jotta he sitoutuisivat uuteen elämäntapaan. Aina se ei ole helppoa.

"Moni on jo niin kiinni katukulttuurissa, ettei edes halua sieltä pois. Mitä pidempään nuori elää kadulla, sitä huonompi tilanne on paitsi nuorelle itselleen, myös koko yhteiskunnan näkökulmasta", Robert Koski sanoo.

Karvisen mukaan Asunto ensin -palveluita tulee kehittää edelleen siten, että ne tarjoavat entistä enemmän juuri nuorten tarvitsemaa tukea sekä myös mahdollisimman matalan kynnyksen ohjausta eteenpäin esimerkiksi päihdepalveluiden piiriin.

Koski ennustaa, että nuorten asunnottomien tilanne heikentyy nopeasti, ellei siihen puututa. Nyt tarvitaan ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä.

"Sosiaalityön tulee mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo. Tämä taas vaatii työntekijöiltä erityistä osaamista."

"Esimerkiksi Lahdessa kaupunki sekä toinen ja kolmas sektori tekevät hyvää yhteistyötä, jossa kaikki toimijat osallistetaan mukaan yhteisen tavoitteen taakse. Tämä on ainoa tapa saada kiinni syrjäytymisvaarassa olevista nuorista ajoissa", Koski huomauttaa.

Asunnottomien yötä 20 vuotta

Suomessa on jo vuodesta 2002 alkaen vietetty YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää Asunnottomien yön merkeissä. Sen yleisenä tavoitteena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon. Tänä vuonna tapahtuman yhteinen teema on ”Tulevaisuus ilman asunnottomuutta”.

Diakonissalaitos on mukana Asunnottomien yö -kansalaisliikkeessä, joka koordinoi tapahtuman järjestelyjä valtakunnallisesti. Lue lisää osoitteesta asunnottomienyo.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Robert Koski, Tukialus-hanke, Diakonissalaitos
050 594 5293, robert.koski@hdl.fi


Palveluyksikön johtaja Markus Karvinen
050 473 1445, markus.karvinen@hoiva.fi


Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, Diakonissalaitos
050 372 0828, jenni.sarolahti@hdl.fi


Viestintäpäällikkö Susanna Kaaja, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
050 325 2072, susanna.kaaja@hdl.fi

Kuvat

Nuorten asunnottomuuden vähentäminen vaatii pikaisia toimia: ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä. "Sosiaalityön tulee mennä mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo", sanoo Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen Robert Koski. Kuva: Pixabay
Nuorten asunnottomuuden vähentäminen vaatii pikaisia toimia: ennaltaehkäisevän työn lisäämistä, entistä tiiviimpää yhteistyötä ja etsivää nuorisotyötä. "Sosiaalityön tulee mennä mennä vaikeasti oireilevien nuorten luo", sanoo Diakonissalaitoksen Tukialus-hankkeen Robert Koski. Kuva: Pixabay
Lataa
Robert Koski toimii Diakonissalaitoksen etsivää ja jalkautuvaa päihde- ja mielenterveystyötä Helsingin, Lahden ja Tampereen kaduilla tekevän Tukialus-hankkeen projektipäällikkönä. Kuva: Teemu Ullgren.
Robert Koski toimii Diakonissalaitoksen etsivää ja jalkautuvaa päihde- ja mielenterveystyötä Helsingin, Lahden ja Tampereen kaduilla tekevän Tukialus-hankkeen projektipäällikkönä. Kuva: Teemu Ullgren.
Lataa
Markus Karvinen toimii Diakonissalaitoksen sotepalveluissa palveluyksikön johtajana. Kuva: Teemu Ullgren.
Markus Karvinen toimii Diakonissalaitoksen sotepalveluissa palveluyksikön johtajana. Kuva: Teemu Ullgren.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Vamoksen vuosi 2023: Laajennettu oppivelvollisuus näkyy nuorten kasvaneena tuen tarpeena21.2.2024 08:26:51 EET | Tiedote

Vuonna 2023 Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun päättäneistä, haavoittuvassa asemassa olevista nuorista 51 prosenttia siirtyi työ- ja koulutuspoluille. Näin kertoo tänään julkaistu Vamoksen vuosiraportti. Oppivelvollisuuden laajentaminen näkyy Vamoksen toiminnassa siten, että yhä useampi nuori hakeutui palvelun piiriin oppilaitoksen ohjaamana. Palvelun piirissä olevien nuorten hyvinvoinnissa on alueellisia eroja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye