Ilmarinen

Ilmarinen sijoitti toimistokiinteistöön Phoenixissä

Jaa

Ilmarinen on sijoittanut toimistokiinteistöön Phoenixissä, Arizonan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Kyseessä on seitsemäs yhteissijoitus New York Life -henkivakuutusyhtiön kanssa.

Vuonna 2000 valmistunut toimistokiinteistö sijaitsee Phoenixin kantakaupungissa Camelback Corridor -nimisellä alueella. Kahdeksankerroksisessa kiinteistössä on vuokrattavaa pinta-alaa 28 200 neliömetriä ja sen käyttöaste on 94 prosenttia. Kiinteistössä toimii mm. finanssialan, juridiikan ja teknologia-alan yrityksiä.

- Phoenixin metropolialue on Yhdysvaltain kärkijoukkoa niin väestönkasvussa kuin uusien työpaikkojen synnyssä. Kohde on moderni, muuntojoustava kiinteistö ja se sijaitsee yhdellä kaupungin halutuimmilla toimistoalueella. Sijoitus täydentää hyvin strategista yhteistyötämme USA:n kiinteistömarkkinoilla, sanoo Ilmarisen kansainvälisten kiinteistösijoitusten päällikkö Mikko Antila.

Ilmarinen solmi strategisen kumppanuuden New York Lifen kanssa vuonna 2017. Yhtiöiden omistama yhteisyritys sijoittaa pitkäaikaisesti toimitilakiinteistöihin Yhdysvaltain kasvavilla metropolialueilla. Phoenixin toimistokiinteistö on yhteisyrityksen seitsemäs kohde. Aiemmin hankitut kiinteistöt sijaitsevat Bostonissa, Washington DC:ssa, Charlottessa, San Franciscossa, Los Angelesissa ja Orange Countyssa. Yhteissijoitusten määrää on tarkoitus kasvattaa lähivuosina.

New York Life on Yhdysvaltojen suurin keskinäinen henkivakuutusyhtiö, jonka kiinteistösijoitusyhtiö NYL Real Estate Investors hallinnoi noin 50 miljardin dollarin kiinteistöomaisuutta.

Ilmarisen kiinteistösijoitusten arvo on noin 5,8 miljardia euroa, josta noin viidennes on ulkomaisia kiinteistösijoituksia. Kiinteistösalkun kansainvälisen hajautuksen kasvattaminen on osa Ilmarisen sijoitusstrategiaa. Yhdysvaltain lisäksi Ilmarisella on kiinteistösijoituksia mm. Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa. Kotimaiset kiinteistöt muodostavat kuitenkin myös jatkossa kiinteistösalkun ytimen.

Lue lisää: Ilmarinen laajentaa sijoituksiaan USA:n kiinteistömarkkinoilla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme lähes 1,1 miljoonaan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 46 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme