Ilmarinen

Ilmarinen uusii johtoaan, vahvistaa työkykyriskien hallintaa

Jaa
Ilmarisen asiakasyrityksilleen tarjoamat työkykyriskien hallintaan liittyvät palvelut vahvistuvat, ja organisaatiota kehitetään entistä asiakaslähtöisemmäksi. Johtoryhmä uudistuu ja siihen on nimitetty kolme uutta jäsentä.

– Rakennamme Ilmarisesta yhä asiakaslähtöisempää, tehokkaampaa ja vetovoimaisempaa työeläkekumppania. Asiakkaat odottavat työeläkeyhtiöltä tukea työkykyriskien hallintaan ja kuntoutukseen. Haluamme tarjoa asiakkaillemme parhaat palvelut, asiantuntemusta ja dataa työkykyjohtamisen tueksi, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen.

Työkykyriskin hallinta ja kuntoutus muodostaa jatkossa Ilmarisessa oman liiketoimintalinjansa, jonka johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi nousee työkykyjohtaja Kristiina Halonen. Halonen on työskennellyt Ilmarisessa kesäkuusta lähtien työkyky-yksikön vetäjänä. Halonen on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja kauppatieteiden maisteri, ja hän siirtyi Ilmariseen Työterveyslaitokselta, jossa hän johti työkyky ja työurat -tutkimus- ja palveluyksikköä. Hänellä on myös pitkä kokemus johtamisen konsultoinnista.

Ilmarisen vakuutus- ja eläkepalveluista vastaa Sini Kivihuhta, joka on nimitetty toimitusjohtajan sijaiseksi. Aiemmin Kivihuhta on toiminut toisena varatoimitusjohtajana.

Toiseksi varatoimitusjohtajaksi nousee sijoitusjohtaja Mikko Mursula. Hänen vastuullaan on huolehtia eläkevarojen tuottavasta, turvaavasta ja vastuullisesta sijoittamisesta.

Johtoryhmään nousevat uusina jäseninä henkilöstöjohtaja Sami Ärilä ja talousjohtaja Matias Klemelä. Molemmat ovat työskennelleet Ilmarisessa vuoden 2018 alusta lähtien, ja sitä ennen Eterassa, joka yhdistyi Ilmariseen vuodenvaihteessa. Ärilä on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja hän on työskennellyt aiemmin henkilöstöjohdon tehtävissä mm. SSAB:lla ja Rautaruukissa. Klemelä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, ja ennen Eteraan tuloa hän toimi konsulttina mm. KPMG:n palveluksessa.

– Kristiina Halonen, Sami Ärilä ja Matias Klemelä vahvistavat johtoryhmää oman alansa vankalla asiantuntemuksella. On ilo saada heidät mukaan johtoryhmän työskentelyyn, Pölönen sanoo.

Johtoryhmää on tarkoitus täydentää syksyn aikana vielä kahdella uudella jäsenellä: asiakkuusjohtajalla sekä teknologia- ja kehitysjohtajalla. Nimitykset vahvistuvat myöhemmin.

Ilmarisen johtoryhmän muodostavat lokakuun alusta alkaen neljä liiketoimintalinjanjohtajaa ja kuusi tukitoimintojen johtajaa, jotka kaikki raportoivat suoraan toimitusjohtajalle.

Liiketoimintalinjat ovat:

  • Asiakkuudet ja kanavat, johtaja nimitetään myöhemmin (tehtävää hoitaa oman toimen ohella toimitusjohtaja Jouko Pölönen)
  • Vakuutus- ja eläkepalvelut, Sini Kivihuhta
  • Työkykyriskin hallinta ja kuntoutus, Kristiina Halonen
  • Sijoitukset, Mikko Mursula


Tukitoiminnot:

  • Teknologia ja kehittäminen, nimitetään myöhemmin (Sini Kivihuhta oto)
  • HR, Sami Ärilä
  • Talous, Matias Klemelä
  • Aktuaaripalvelut ja riskienhallinta, Hillevi Mannonen
  • Viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Jaakko Kiander
  • Laki ja compliance, Leena Siirala

Henkilöstön edustaja johtoryhmässä on Heikki Isotupa

Lisätietoja:

Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, p. 050 1282

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye