Ilmarinen

Ilmarisen osavuosiraportti 1.1.-30.6.2018: Sijoitustuotto 1,1 %, integraatio eteni suunnitellusti

Jaa
Ilmarisen sijoitussalkku tuotti tammi–kesäkuussa 1,1 prosenttia (3,8 prosenttia 1.1.–30.6.2017). Sijoitusten markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 46,3 miljardia euroa (38,5 miljardia euroa 30.6.2017). Pitkällä aikavälillä sijoitukset ovat tuottaneet reaalisesti keskimäärin 4,2 prosenttia vuodessa.

Vakavaraisuus heikkeni hieman alkuvuoden aikana, mutta oli edelleen hyvällä tasolla. Vakavaraisuuspääoma oli kesäkuun lopussa 9 781 (8 949) miljoonaa euroa ja vakavaraisuusaste oli 126,6 (130,1) prosenttia.

Alkuvuoden vakuutusmaksutulo oli 2,7 miljardia euroa. Nettoasiakashankinta maksutulolla mitattuna oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 44 miljoonaa euroa. Eläkkeitä maksettiin yhteensä 2,8 miljardia euroa 470 000 eläkkeensaajalle.

Integraation toimeenpano eteni suunnitellusti ja alkuvuosi näyttää, että tavoitellut synergiaedut saavutetaan. Työeläkeyhtiö Etera yhdistyi Ilmariseen 1.1.2018.

Raportissa esitetyt vertailuluvut vuodelta 2017 ovat Ilmarisen lukuja ennen Eteran sulautumista.

Ilmarisen vt. toimitusjohtaja Stefan Björkman:

”Pelko kauppasodasta ja muut poliittiset riskit heiluttivat markkinoita alkuvuoden aikana. Toisella vuosineljänneksellä sijoitustuotto kääntyi positiiviseksi, ja koko alkuvuoden aikana sijoitukset tuottivat 1,1 prosenttia. Parhaiten tuottivat listaamattomat osakesijoitukset. Koko osakesalkun tuotto oli 2,4 prosenttia ja kiinteistösijoitusten 2,9 prosenttia. Korkosijoitusten tuotto painui negatiiviseksi -0,1 prosenttiin. Pitkän aikavälin keskimääräinen reaalinen vuosituotto on 4,2 prosenttia, mikä ylittää selvästi Eläketurvakeskuksen laskelmissaan käyttämän 3,0 prosentin tuotto-oletuksen. Vakavaraisuusaste laski hieman alkuvuoden aikana, mutta oli edelleen hyvällä tasolla 126,6 prosentissa.

Alkuvuoden vakuutusmaksutulo oli 2,7 miljardia euroa. Nettoasiakashankinta maksutulolla mitattuna oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 44 miljoonaa euroa. Eläkkeensaajia oli kesäkuun lopussa lähes 470 000, ja maksoimme alkuvuonna eläkkeitä yhteensä 2,8 miljardia euroa. OP Ryhmä kertoi kesäkuussa, että henkilöstön lakisääteistä työeläketurvaa hoitava OP-Eläkekassa on päättänyt aloittaa neuvottelut noin 1 100 miljoonan euron eläkevastuun siirtämisestä Ilmarisen hoidettavaksi. Päätöstä edelsi kilpailutus. Lopulliset päätökset tehdään loppukesän aikana, jonka jälkeen siirto edellyttää vielä viranomaishyväksyntöjä.

Asiakastyytyväisyys työkykypalveluihin on erittäin korkealla tasolla, yhdeksän kymmenestä suosittelisi palveluitamme. Lanseerasimme asiakkaillemme uuden Työyhteisövire-tutkimuksen, joka tarjoaa kattavan näkymän työyhteisön vahvuuksiin ja kehittämiskohteisiin. Ensimmäiset Ilmarisen kouluttamat Työkykymestarit valmistuivat huhtikuussa. Työkykymestari-koulutusohjelma on tarkoitettu asiakasyritystemme työkykyjohtamisen toimintamalleista ja niiden kehittämisestä vastaaville asiantuntijoille. Koulutusohjelma on ollut erittäin suosittu ja seuraavatkin ohjelmat ovat jo täyteen varattuja.

Ilmarisen toiminta vastuullisen sijoittamisen edistämiseksi saavutti kansainvälistä tunnustusta. Yritysvastuuraporttimme arvioitiin sarjansa toiseksi parhaaksi kansainvälisessä Responsible Investor -julkaisun järjestämässä kilpailussa, jossa oli mukana 2 500 vastuullisen sijoittamisen raporttia ympäri maailman. Lisäksi ilmastojärjestö AODP:n Winning Climate Strategies -raportti nosti Ilmarisen esimerkiksi ilmastokysymysten huomioimisessa sijoitustoiminnassa.

Vuodenvaihteessa toteutuneen Ilmarisen ja Eteran yhdistymisen toimeenpano eteni alkuvuonna suunnitelmien mukaisesti. Uusi organisaatio aloitti 1. maaliskuuta, ja uudelleenorganisoitumiseen liittyvät henkilöstöjärjestelyt toteutettiin pääosin kevään aikana. Toisella vuosineljänneksellä tehdyt muutokset näkyvät myös asiakkaille palvelun yhtenäistymisenä. Henkilöasiakkaiden verkkopalvelut ja asiakaspalvelun palveluajat yhtenäistettiin toukokuussa. Uudet eläkehakemukset käsittelemme nyt yhdessä tietojärjestelmässä. Tietojärjestelmien integroinnit jatkuvat vielä vaiheittain loppu- ja ensi vuoden aikana, ja samaan aikaan valmistaudumme kansallisen tulorekisterin käyttöönottoon. Integraation loppuunsaattaminen vaatii vielä paljon työtä, mutta tulee tehostamaan toimintaa merkittävästi.

Ensimmäinen vuosipuolisko on jo osoittanut, että integraatiossa tavoitellut synergiaedut ovat toteutumassa. Tavoitteenamme on säästää vuosittaisissa yhteenlasketuissa hoitokustannuksissa vähintään 20 miljoonaa euroa ja sijoitustoiminnan kustannuksissa niin ikään 20 miljoona euroa vuodesta 2020 alkaen. Parantuva kustannustehokkuus näkyy entistä parempina asiakashyvityksinä tulevina vuosina.

Ilmarisen toimitusjohtajan tehtävät siirtyvät 1.8.2018 alkaen Jouko Pölöselle. Oma kauteni vt. toimitusjohtajana päättyy ja siirryn syksyn aikana uusiin tehtäviin Konstsamfundetin johdossa. Haluan lämpimästi kiittää yhdistyneen Ilmarisen asiakkaita, henkilöstöä, hallintoa ja muita yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. On ollut ilo olla mukana rakentamassa Suomen johtavaa työeläkeyhtiötä ja uskon, että Ilmarisen kehitys tulee jatkumaan vahvana.”

Lue lisää:

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui15.4.2024 12:25:04 EEST | Tiedote

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye