Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä nousi lähes viisi prosenttia

Jaa

Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä lähes viisi prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Työntekijämäärä on nyt jatkanut kasvuaan yhtäjaksoisesti vuoden ajan. Toimialoista vahvimmin kehittyivät majoitus- ja ravitsemusala sekä henkilöstövuokraus.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi huhtikuussa +4,8 prosenttia (maaliskuu +3,9 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.

– Ilmarisen suhdanneindeksissä seuraamista toimialoista ei yksikään ollut huhtikuussa laskussa. Positiivinen kehitys työntekijämäärissä on nyt jatkunut jo vuoden ajan. On hienoa, että hyvä kehitys näkyy myös laajasti koko Suomessa, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Hyvä kehitys näkyi voimakkaimmin majoitus- ja ravitsemusalalla (+34,1 %), henkilöstövuokrauksessa (+18,2 %), viestinnässä ja tietotekniikassa (+8,7 %) ja teollisuudessa (+3,7 %).

Kukaan ajankohtaisia tapahtumia viime aikoina seurannut ei kuitenkaan ole voinut välttyä negatiivisilta uutisilta ja arvioilta talouden kehityksestä.

– Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, raaka-aineiden hintojen nousu, maailman talouden kasvuvauhdin hiipuminen sekä keskuspankkipolitiikka ja nousevat korot vaikuttavat väistämättä myös Suomen talouteen. Inflaation kiihtyminen nostaa tavaroiden sekä palvelujen hintaa ja vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen. Alkuvuoden hyvästä kehityksestä huolimatta on mahdollista, että loppuvuodesta eri toimialojen työntekijämäärä kääntyy jopa laskuun, Vatanen arvioi.

Alueiden kehitys edelleen vahvaa

Ilmarisen suhdanneindeksi on kehittynyt myös alueellisesti positiivisesti viimeisen vuoden ajan. Huhtikuussa viestintä- ja tietotekniikka, teollisuus sekä majoitus- ja ravitsemusalat olivat plussalla kaikilla alueilla. Voimakkainta kehitys oli Etelä-Suomessa (+6,2 %) ja Pohjois-Suomessa (+5,0 %).

Huhtikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+6,2 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+39,4 %), henkilöstövuokrauksessa (+18,1 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+9,7 %), kuljetuksessa (+3,3 %), teollisuudessa (+2,6 %) ja kaupan alalla (+1,4 %). Laskussa oli ainoastaan rakentaminen (-1,2%).

Länsi-Suomi (+4,5 %): Kasvua tuli majoitus- ja ravitsemusalalla (+37,8 %), henkilöstövuokrauksessa (+21,6 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+9,0 %), teollisuudessa (+4,9 %) sekä rakentamisessa (+0,6 %). Laskussa oli ainoastaan kuljetusala (-0,7 %).

- Itä-Suomi (+1,7 %): Kasvussa olivat majoitus- ja ravitsemusala (+13,2 %), henkilöstövuokraus (+11,2 %), teollisuus (+4,2 %), viestintä- ja tietotekniikka (+3,0 %) ja kauppa (+2,3 %). Laskussa olivat kuljetus (-1,7 %) ja rakentaminen (-0,1 %),

Pohjois-Suomi (+5,0 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+27,9 %), rakentamisessa (+5,3 %), kaupan alalla (+5,2 %), henkilöstövuokrauksessa (+5,1 %) ja teollisuudessa (+4,9 %). Laskussa oli kuljetusala (-1,1 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Lisätietoja

  • Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
  • Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 59 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarinens delårsrapport 1.1–31.3.2022: Premieinkomsten ökade, kostnadseffektiviteten förbättrades och solvensen var fortsatt stark i ett krävande marknadsläge29.4.2022 13:07:20 EEST | Tiedote

Avkastningen på Ilmarinens placeringsportfölj var -2,2 (4,8) procent, dvs. 1,4 miljarder euro negativ som en följd av aktiekursernas nedgång och räntestegringarna. Placeringarnas marknadsvärde sjönk till 59,1 (60,8) miljarder euro. Den långfristiga medelavkastningen på placeringarna var 6,1 procent. Detta motsvarar en realavkastning på 4,4 procent.

Ilmarinen’s Interim Report 1 January to 31 March 2022: Premiums written grew, cost-effectiveness improved and solvency remained strong in a challenging market29.4.2022 13:04:53 EEST | Press release

The return on Ilmarinen’s investment portfolio was -2.2 (4.8 per cent), i.e. EUR 1.4 billion negative due to falling stock prices and rising interest rates. The market value of investments fell to EUR 59.1 (60.8) billion. The long-term average return on investments was 6.1 per cent. This corresponds to an annual real return of 4.4 per cent.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme