Ilmarinen

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärä nousi yli viisi prosenttia

Jaa
Työntekijämäärä nousi toukokuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä noin 5,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Iso käänne parempaan näkyi erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla, jossa työntekijämäärä nousi jopa yli 50 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Suuresta muutoksesta huolimatta alan työntekijämäärä oli vielä selkeästi matalampi kuin ennen pandemian alkua. Alueellisessa vertailussa suurin muutos oli Itä-Suomessa, jossa työntekijöiden määrä lisääntyi yli kahdeksan prosenttia.

Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 40 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Suhdanneindeksin työntekijämäärä nousi toukokuussa +5,1 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan, kun huhtikuussa laskua tuli noin -2,4 prosenttia.

– On todella hienoa, että suunta on selkeästi positiivinen. Täytyy toki todeta, että näin ison työntekijämäärän muutoksen suurin tekijä on heikko vertailukausi. Jos tuloksia verrataan pandemiaa edeltävään aikaan, eli vuoden 2020 helmikuun tilanteeseen, niin tilanne oli vielä noin -1,1 prosenttia pakkasella. Mutta koska meillä oli toukokuussa vielä runsaasti rajoituksia, niin tulos on nähdäkseni varsin myönteinen, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Ilmarisen asiakasyritysten palkkasumman eli työntekijöille maksettujen bruttopalkkojen summan kehitys oli toukokuussa vielä myönteisempi.

– Toukokuussa palkkasumma nousi yli 10 prosenttia. Työntekijämäärän ja palkkasumman muutoksen eron syy liittyy erityisesti vuoden 2020 toukokuun vertailukauteen. Silloin esimerkiksi teollisuusyrityksillä oli osa-aikaisia lomautuksia, jotka vaikuttavat palkkasummaan, mutta eivät työntekijämäärään. Teollisuudessa suhdanneindeksin työntekijämäärä nousi yli prosentin, kun palkkasumman osalta nousua oli reilu 10 prosenttia, Jouni Vatanen pohtii.

Ilmarisen suhdanneindeksin suuret muutokset näkyivät erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla, jossa työntekijämäärä nousi yli 50 prosenttia.

– Tässäkin on syytä huomioida, että suuresta muutoksesta huolimatta alan työntekijämäärä oli edelleen noin -28 prosenttia matalampi kuin vuoden 2020 helmikuussa. Silti näkymät ovat positiivisia pitkään kärsineellä alalla.

Myös henkilöstövuokrauksen osalta työntekijämäärissä nousua tuli lähes kahdeksan prosenttia.

– Tulokset olivat laajalti hyviä ja loivat uskoa tulevaan. Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista vain rakennusalan työntekijämäärä laski. Haluan myös mainita, että julkaisemiemme lukujen ulkopuolelta sote-alan työntekijämäärässä oli nousua noin +12 prosenttia, sanoo Jouni Vatanen.

Itä-Suomi toipuu vauhdikkaasti

Toukokuun työntekijämäärien muutosta alueellisesti tarkasteltaessa esiin nousee Itä-Suomen vahva kehitys: alue nousi yli kahdeksan prosenttia plussan puolelle. Myös Pohjois-Suomessa työntekijämäärä nousi yli seitsemän prosenttia, ja alueen työntekijämäärä oli jo lähes kaksi prosenttia suurempi kuin vuoden 2020 helmikuussa. Lapin maakunnassa työntekijämäärä nousi toukokuussa jopa yli +12 prosenttia.

Etelä-Suomi (+4,8 %): Majoitus- ja ravitsemusalan työntekijämäärä nousi noin 50 prosenttia. Hienosta myönteisestä kehityksestä huolimatta alan työntekijämäärä oli yhä -36 prosenttia pienempi kuin vuoden 2020 helmikuussa. Kehitys oli erittäin myönteistä myös taide- ja viihdealalla (+43 %) sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa (+13 %). Vain kuljetuksen ja rakentamisen aloilla työntekijöitä oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten.

Länsi-Suomi (+ 5,9 %): Kehitys oli todella myönteistä monella eri toimialalla. Parhaiten kehittyivät majoitus- ja ravitsemusala (+69 %), taide- ja viihdeala (+43 %) sekä sosiaali- ja terveysala (+14 %). Kuljetus- sekä tietotekniikka-alalla lisäystä työntekijämäärään tuli noin kahdeksan prosenttia. Vain rakennusalalla työntekijöitä oli prosentin verran vähemmän kuin vuosi sitten.

Itä-Suomi (+8,4 %): Kehitys oli myönteisintä henkilöstövuokrauksessa (+63 %), taide- ja viihdealalla (+43 %) sekä majoitus- ja ravitsemusalalla (+42 %). Vuosi sitten venäläisten turistien puutteen vuoksi kaupan alan työntekijämäärä laski selvästi. Nyt kaupan alan työntekijämäärä oli +11 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten ja alalla työntekijöitä oli jopa enemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Muusta maasta poiketen myös teollisuuden (+5 %) ja rakentamisen (+3 %) työntekijämäärä kasvoi.

Pohjois-Suomi (+7,3 %): Taide- ja viihdealalla työntekijämäärä nousi +59 prosenttia ja majoitus- ja ravitsemusalan työntekijämäärä +37 prosenttia. Hyvästä kehityksestä huolimatta molemmilla aloilla työntekijöitä oli yhä yli kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Henkilöstövuokraus puolestaan laski vielä toukokuussa -34 prosenttia, ja työntekijöitä oli alalla -58 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2020 helmikuussa. Useilla muilla aloilla tilanne oli selvästi parempi kuin vuosi sitten. Esimerkiksi kuljetusalalla, kaupan alalla sekä sosiaali- ja terveysalalla työntekijämäärät nousivat yli kymmenen prosenttia.

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 40 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin:

Lisätietoja:

Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
Liina Aulin, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, p. 040 7709 400, liina.aulin@ilmarinen.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye